Irkun tapauksessa se on helppoa kuin heinänteko. Eilinen ilta sujui puolitehoisesti, yllätys, vanhassa akassa alkaa valvominen tuntua nopeammin kuin joskus aikanaan. Spede kuukahti ennen yhdeksää normaaliin tapaan, maassa kaikki hyvin, jokainen tenava ajallaan maate ja silleen. Onko kukaan ratkaissut mistä johtuu, että nuutunut ja nuupahtanut äiti piristyy joka ilta saatuaan lapset maate? Ei nyt sentään niin paljon, että siivoilu tai ruoanlaitto onnistuisi mutta tyyliin, ei nukkumaan vielä, ei nukuta kunnolla...

Irkku kekkuloi siis yhteentoista pystyasennossa. Yöunien suhteen tilanne oli vähintäänkin lupaava, spede ei ollut kiekaissut kertaakaan toisin kuin aiempina korvakipuiluöinä. Sänkyyn lompusti puolkuollut irkku joka totesi jostain kumman syystä pysyvänsä silti hereillä telkkaria tuijottaen. Merkillistä. Puolilta öin irkku tuumi jotta nyt loppui, koko ilta on hoettu itselle että aamulla PITÄÄ herätä kuudelta joten rillit hyllyyn ja nukkuma-asento. Vaan ei se uni tahtonut tulla. Mitään ajatuksiakaan ei kiertänyt päässä, uni vain antoi silti odottaa. Hieman ennen yhtä irkku viimein vajosi puoliuneen, siihen ihanaan tilaan ennen sitä totaalipimeyttä.

Yhdeltä pärähti ilmoille karjunta. Eikä mikä tahansa, vaan eläimellinen, hysteerinen, vähintäänkin merkillinen. Tutin tarjoilu ei auttanut, ei silittely eikä supina tai hyssyttely, karjunta vain koveni, koveni ja koveni ja lopulta junnun sängystä kuuluva puoliuniyninä sai irkun luovuttamaan ja nostamaan karjuvan speden syliinsä. Ei muutosta, karjuntaa karjuntaa ja vielä hieman karjuntaa. Irkku kiskaisi vauhdilla rillit päähän, kylpytakin päälleen ja siirtyi karjujan kanssa olkkariin. Ei muutosta. Spede oli hereillä, haroi korvaansa ja huusi kuin hyeena.

Lopulta irkku siirtyi keittiöön, olkkari kun on makkarin vieressä ja irkun usko siihen, että makkarissa saataisiin nukuttua mekkalasta huolimatta alkoi kaikota sitä mukaa kun huuto jatkui. Lopulta irkku istui keittiön lattialla, nurkassa, heijaten sylissään karjujaa. Niin ne penkithän on keittiöstä nurin ja irkku ei siinä puolipöperössä ja karjujan huutaessa kuulon kankaalle edes tajunnut että tottahan penkitkin voi nostaa ylös ja istahtaa niille. Heijaus ei auttanut, hyssyttely ei auttanut, tiukkasävyinen hiljaa-komento ei auttanut, kettuuntunut "heitän sut ovesta ulos jos et ole nyt hiljaa" ei auttanut. Mikään ei auttanut. Siinä vaiheessa irkku oli jo että mitvit siis eikö irkku saa yhtä tenavaa hiljenemään muka puolessa tunnissa.

Sitten se loppui, aivan kuin veitsellä leikaten. Se karjunta. Sylissä oli haukotteleva ex-karjuja joka nyyhkäisi aina välillä. Irkku siirtyi ex-karjujan kanssa sohvalle, avasi töllön ja halitteli hetken. Kahden aikaan irkku uskaltautui makkariin, spede asettui sievästi sänkyynsä ja aikansa tuhistuaan simahti takaisin unille. Irkkupa ei sen sijaan saanut unta. Makaili. Käänsi kylkeä. Kuunteli makkarin ääniä, kovin on meluinen paikka muuten yöllä kun yhdessä sängyssä höpötetään unissaan, vieressä kuorsataan kovaan ääneen ja toisella sivulla tuhistaan ja rohistaan vuoroin.

Lopulta se unikin tuli. Ja olikin hyvä uni. Jopa niin hyvä, että irkku havahtui sisäisen kellon aktivoinneista huolimatta vasta kahtakymmentä vaille kahdeksan. Jumankekka mikä paniikki. Jokainen kouluikäisistä oli menossa kasiin. Ja miten ihmeessä se takuuvarma seiskalta herääjäkin koisasi, spede, mokamin karjutautinen. Paniikin määrästä kertonee se, että viidessä minuutissa irkku oli herättänyt kouluunlähtijät, pukenut päälleen, laittanut hiuksensa kiinni, käynnistänyt auton ja juossut uudemman kerran yläkertaan tönimään poikaa 14v nousemaan pienempien vahdintaan alakertaan. Kymmentä vaille kahdeksan irkulla istui kolme tenavaa kyydissä ja irkun nokka osoitti tiukasti kohti teinin koulua.

Täydellisen suunnitelmansa mukaan irkku olisi kyseiseen aikaan ollut laittelemassa kääretorttupohjaa uuniin. Juonut suloisesti kaikessa rauhassa ennen sitä pari kuppia kahvia ihan rauhassa, tsekannut uutiset netin kautta, kurkkinut pelitilinsä ja herätellyt teinin puoli seitsemältä suihkuun. Täydellisen suunnitelman mukaan irkku olisi myös laitellut aamupalan prinsessalle seiskan kanttiin, lähettänyt tämän ja pojan 12v yhdessä koulua kohti kävelemään kahtakymmentä vailla kahdeksan ja juonut pari kuppia lisää kahvia siinä sitä kääretorttutaikinaa vatkaillessaan. Vaihtanut speden vaipan, antanut tälle aamupalaa, herätellyt junnun ja syötellyt tämän ennen eskariin lähtöa. Rauhassa. Ilman kiirettä. Kuten irkku on ah niin monena aamuna aiemminkin tehnyt.

Mutta niin. Katastrofiaamuna ei tehdä mitään rauhassa. Kahvit juodaan lennossa siinä kahdeksan jälkeen samaan aikaan kun etsitään junnun vaatteita, paahdetaan leipää, lämmitetään speden velliä, vaihdetaan tämän vaippaa ja lääkitään junnua ja spedeä. Edes vessassa ei istuta toimetta, siellä väkerretään omia vaatteitaan paremmin päälle (mikä onni ettei aamulla esim poliisi päättänyt pysäyttää, olisi varmasti pelästynyt ja miettinyt kuka helketti irkun kimppuun on käynyt) ja laitellaan junnun lääkkeitä pussiin eskaria varten. Vartti ennen ysiä ajellaan jo eskaria kohti.

Yhdeksältä sitten oli aika sen ensimmäisen rauhaisan kahvikupin. Jonka rauhaisuutta tosin häiritsi pahasti takaraivossa jyskyttävä totuus siitä, että leivonnat oli odottamassa, siivoukset oli odottamassa ja kaikki mahdollinen oli odottamassa. Hassua kyllä, kun riittävän paniikin iski, puoleltapäivin irkku istui pojan 14v kanssa kaikessa rauhassa ruokailemaan. Ilman kiireen kierää. Leipomukset valmiina, alakerta suunnilleen siivottuna, pullataikina kohoamassa ja mielessä tieto siitä, että kiireen kierääkään ei ole enää näköpiirissä. Tosin, irkku oli väärässä.....

Kolmen kanttiin soi teinin puhelin. Poliisista päivää. Ja teini irkulle selittämään kuinka soitto koski toiselta puolelta kaupunkia löytynyttä polkupyörää, joka sopi teinin pyörän tuntomerkkeihin. Että olisiko tuo se, pääsisikö teini tutkimaan tilannetta. Pyörä kun oli kuin olikin varastettu silloin viikko takaperin kun teini ei sitä saanut lukosta auki vaan joutui jättämään sen kaverinsa pihaan yöksi. Kesken kakun päällisen vatkailun irkku hyppäsi teinin kanssa autoon ja kiisi tutkimaan tilannetta ja hallelujaa, lukittu täysin ehjä pyörä oli kuin olikin teinin! Mikä onni!

Kotona odottikin sopivasti jo ensimmäinen vieras kun irkku kurvasi takaisin pihaan. Että jotenkin tämä päivä on mennyt lentäen ja kyllä, irkku on puhki, kuollut ja vaikka mitä. Vielä. Katsotaan miten käy sitten yhdeksältä kun junnu ja prinsessa kellahtaa peteihinsä. Ja nyt, junnun iltalääkkeiden aika, toivokaa että irkun sisäinen kello ei ole aivan mäsänä huomenaamullakin. Vahingosta viisastuneena irkku aikoo varmistaa heräämisensä kellolla. Oikealla, näkyvällä kapineella siis. Se on moro, viettäkää lupsakka loppuehtoo!