Tarjosi postipaavo tänään. Karvat nousi pystyyn ja teki mieli kammeta luuri käteen ja soittaa kärttypuhelu, sittenkin että maksun perintä on oikeutettu. Tuli siis lasku sairaala-ajalta. Joka oli elokuun alkupuolella. Just. Puoli vuotta jälkikäteenhän se on kiva maksaa, vaikka ei ole osaria ottanutkaan. Hittolainen. Kun nyt ajattelee kiukkuisena asiaa, tuntuu kohtuuttomalta, että maksun perintä voidaan jättää vaikka kuinka ja kauas itse tapahtumasta. Samaan aikaan kuitenkin se, jos maksat samalla tavalla vaikka nyt sen puoli vuotta sen jälkeen kun olet laskun saanut, niin johan menee perintään ja ulosottoon ja vaikka mihin. TÖRKEÄÄ!

Speden lasku on vielä tulematta, saapi nähdä koska se tulee. Sehän menee erikseen viikon ajalta, onneksi lapsilta ei laskuteta kalenterivuodelta enempää, muuten olisi edessä vielä karvaampaa kiroilua. Kiroilua se aiheuttaa toki sekin, oma lasku oli reilun satasen, Speden lasku tulee jäämään himpun alle kaksisataa. Räyh räyh, sanoo irkku!

Ja kun kerran kiukutuspostia tarjottiin, tarjosi sitä kaupunkikin. Kun nyt on selvitty vesipuolella puhtaisiin putkiin. Ja kun kuitenkin vielä niitä mahavaivoja monilla on. Niin nyt on aiheellista, että järjestetään kaupunkilaisille kokoontumistilaisuus jossa voidaan sitten kysyä vedestä. Mitä hiton kysyttävää siitä nyt enää on? Paljon olisi ollut kysymyksiä monilla aikaisemmin, nyt ei kysymykset ole enää kuin luokkaa MITEN KEHTAATTE? Että nyt sitten toivotaan, että luottamus puhtaaseen veteen palautuu. Kun ne putket on puhtaat ja hyvin menee. Ja maksaakaan ei tarvitse joulukuun vesimaksuja puhtaalla puolella, likaisella vielä helmikuukin on maksuvapaa.

Siis haloo! Aika pirun kornia tekstiä laittaa lappuun kuinka halutaan palauttaa kaupunkilaisten usko siihen, että täällä on hyvä ja turvallista elää. Pah! Koska tahansa tämä voi toistua täällä, kun ei kerran se nyt hetkauttanut sen kummemmin päättäjiä. Ollaan ennemmin hiljaa pari päivää vaikka kaupunkilaiset juo suoraan sanottuna paskaa, ja senkin jälkeen vaan kaunistellaan asioita ja pyritään pitämään omasta virkapallista tiukasti kiinni.

Mahatautiepidemia kiertää toki joka puolella maata, mutta meilläpä se on luokkaa ikuinen, tai siltä ainakin alkaa monista tuntua. Kuten pienten serkkujen äidin kanssa puhuttiin tänään, usko siihen, että oksentelu ja mahakivut menee ohi, alkaa olla nollassa. Ja tottahan se ikuiselta alkaa tuntua, jos suuressa osaa perheistä mahavaivat ovat saaneet alkunsa joulukuun alussa ja nyt siirrytään ihan kohtaansa maaliskuuhun. Neljännesvuosi oksentaen, ei paljon naurata. Neljännesvuosi eläen eräänlaista poikkeustilaa, ei paljon naurata.

Juu juu, tiedetään, asiat voisi olla hullumminkin, enkä minä nyt koe kamalia kärsineeni tässä, mutta voin vain kuvitella miltä tilanne tuntuu perheissä joissa on ihan oikeasti sieltä joulukuun alusta asti kärsitty oksentelusta, mahan poltteluista, ripulista ja säryistä. Jos tämä rassaa minua, jonka perheessä noro vain piipahti, miltä se mahtaakaan tuntua sellaisesta jonka perhe oksensi ja ripuloi viikkotolkulla? Joka ei voi olla edes varma siitä, missä menee noro, missä alkueläin ja missä muuten vaan mahatauti. Kun koko elämä on yhtä mahatautia kuukausitolkulla.

Kamalan kärtyn iski nyt. Menen laittelemaan sapuskaa ja todella toivon, että kukaan missään milloinkaan tässä maassa ei joudu tähän samaan poikkeustilaelämään mitä me täällä edelleen elämme. Valitettavasti totuus on kuitenkin se, että jokainen tämän kaupungin asukas, oli sitten puhtaalla tai likaisella puolella, kokee joka kerran omaa mahaa tai lasten mahaa vääntäessä pelon siitä, että onko tämä nyt ihan vain merkki nälästä, kuukautisista, ilmavaivoista vai onko tässä takana jotain muutakin.

Se on moro, poistun nyt.