Palkinto siitä kun olet helläsydäminen. En vain raaskinut olla touhuamatta mitään kaksin prinsessan kanssa, sen verran harvinaista että kaksin ollaan. Eli käytiin ensin mummun mökillä, aikamme siellä istuttuamme lähdettiinkin hakemaan poikia ja teiniä kotiin. Ex-anopilla join kahvit, oli lasten nimenomainen toive joten, pakkohan se oli.

Ja lopuksi sitten kotiin. Nilkka vihoitteli jo ex-anopilla istuessa, autossa kipu sitten levisikin jo sääreenkin, ja nyt on sitten nilkka niin turpea että alkaa jo kohta hirvittämään mahtaako tuo nahka enää tuosta venyä. Ja särkee. Niin vietävästi, voisin hakata jalan polven alapuolelta poikki. Selvästi täysin kiinni vaavin oleskelukohdasta, ei toivoakaan että laskee ennenkuin vauva taas hieman siirtyy toiseen suuntaan.

Ja niin, vasen jalkakin on turvoksissa, mutta niin vähän että sitä ei huomaa ellei kunnolla katso. No, oikeaa nilkkaa voi sitten luulla jo norsunkoiveksi jos tahtoo. Eli mitä opimme tästä? Ei viittä tuntia reissussa, ainakaan niin ettei välillä istu jalka selvästi yläasennossa. Mieluiten pyritään siihen, että jalka ei kohta enää tajua kumpi on sen ylä- ja kumpi alapää.

Nyt jatkan tätä rentoa puolimakuuta ja haen vielä yhden tyynyn lisää jalan alle. Kiva.