Tai niin, minulla vapaata ma-ke, torstaina tulee ainakin hoitopoika vahvuuteen. Kyllä tällä hetkellä kun muutenkin on huolesta mykkyränä, tämä työ on ihan hanurista. Sikäli hanurista, että ei jaksaisi yhtään hoitaa muiden lapsia, omissakin täysi tekeminen. Omissa on se hyvä puoli, että ruoka-aikoja voi hetkellisesti muutella, ja elää muutenkin ei niin skellon tahtiin. Hoidokeiden kanssa aamupala on oltava ennen puoli yhdeksää, ruoka on oltava yhdeltätoista ja välipala kahden tienoilla, ei poikkeuksia.

Minkä teet, itse olet työsi valinnut, ja valitettavaa kyllä, yksityisenä hoitajana sitä varahoitoa ei penskoille ole. Jo tämä kolmen päivän loma oli tappelun takana, ei hoitotyttöjen puolesta, heidän äiti oli ottanut itselleen vapaaksi tämän hiihtoloman takia, "voidaan kumpikin sitten ladata akkuja", mutta hoitopojan äidin. Eli oman siskoni. Koskaan ikinä milloinkaan ei paranisi ottaa oman siskon lasta hoitoon, välit kärsii kun joudut kaikesta riitelemään. Ja niin, oikein hävettää sanoa tämä, mutta eniten minua risoo kun sisko ei ole töissä missään ja silti tällaiset vapaat on kiven takana.

Niinkuin kaikki muutkin vapaat, oli ne sitten junnun taysin käyntejen tai lääkäreiden tai minkä muun tahansa. Aina sama poru, itku ja vikinä. Tämä tästä, tulen vain pahalle päälle kun mietin hetkenkin. Menee loma piloille. Eli yksityinen hoito ei ole hyvä silloin kun olet itse sen loman tarpeessa, oli se sitten kuinka tarpeellista sairaslomaa tahansa oman itsen tai lapsien vuoksi.

Hiihtoloman kunniaksi olin aikeissa nukkua tänään pitkään. Olin olin, vaan aina se ei käy niinkuin on ajatellut. Junnu ei ollut ajatellut samoin. Seitsemältä alkoi sen päiväinen "joko herätään, onko jo aamu, kuka nousee mun kanssa" pölinä junnun sängystä. Jotenkin sain tuon siirtymään meidän sänkyyn katselemaan lastenohjelmia ja väkisin makailin kahdeksaan. Olisin maannut pidempäänkin, mutta kahdeksalta alkoi seuraava pölinä "kuka tulee pyyhkiin mun pyllyn, mulla on kauhea kakkahätä". Koetti ressu kaksi vuotta vanhempaa siskoaankin saada siihen hommaan.

Joten ei kun sängystä ylös ja teevesi kiehumaan. Olin tosin jo kuudelta käynyt vessassa, heräsin viiltävään kipuun ja koetin aikani muutella asentoa rukoillen että kipu loppuuu eikä kieli keskenmenosta. Hassua, vessassa käynti auttoi vaikka ei pissahätä ollutkaan. Olisiko rakko painanut jotenkin, toivottavasti. Varsinaista jännitysnäytelmää. Hermoja raastaa jos rehellisiä ollaan.

Nyt on pakko siirtyä keittiön puolelle, lihan paloittelu ja perunoiden kuorinta edessä. On se, hauskaa ettei työt silti täysin lopu.