Tänään aamutelevisiossa. Nuukuusviikkoahan tässä vietetään, sitä ei kyllä olisi uskonut kun irkku katseli kauppakuittiaan. Että osaa ruoka maksaa tänä päivänä. Toisaalta, pakko on kuitenkin syödä joten tuskinpa siitä kannattaa russuttaa.

Sen sijaan aamuinen keskustelu sai kyllä miettimään ihan tosissaan tätä nykymaailman menoa. Tunnen ihmisiä, jotka ostavat tarpeeseen. Tunnen myös ihmisiä, jotka ostavat ajankulukseen. Shoppaileminen vain shoppailemisen vuoksi on ollut aina jotenkin typerä harrastus minun silmissäni. Minusta on turhaa ihmetellä kaatopaikkojen täyttymistä, luonnonvarojen kulumista ja ihmisten velkaantumista jos ihan vain aikansa kuluksi shoppailee kerran viikkoon.

Olen jopa miettinyt mihin nämä ihmiset itse mahtuu? Jos kaiken aikaa ostaa uutta vaatetta, kenkää, pakkelia, tuolia ja vastaavaa, mihin ne aiemmin ostetut menee? Kai ne neliöt tulee jokaisella jossain vaiheessa vastaan? Toivottavasti shoppailijat ovat kuitenkin niin viisaita kuluttajia että ymmärtävät laittaa tavarat kiertoon kaatopaikan sijaan.

Aamutelevision tättärä kysyi hyvän kysymyksen. Mikä nyt on tärkeintä, nuukailu vai kuluttaminen? Talous vai luonnonvarat? Suomi vai maapallo? Hyvä kysymys. Hallituksen mukaan kun tärkeintä olisi kuluttaa kuten ennenkin että saadaan talous pysymään rullaamassa ja Suomi jaloilleen pian. Mutta mutta.

Eikö meillä ole vastuu paitsi Suomesta, ennenkaikkea omasta toimeentulostamme? Jos minä kulutan kaiken mitä irti saan, millä minä elän jos ja kun tulot putoaa? Saanko minä palkan siitä kuluttamisesta? Ei minua ainakaan siitä palkita, että olen pitänyt tämän maan syntyvyyttä yllä ja säästänyt yhteiskunnan varoja hoitamalla itse omat lapseni. Ehei, siitä minua tullaan rankaisemaan heti kun se on mahdollista eli puolentoista vuoden päästä.

Tiesittekö, että ihminen joka ei ole ollut vieraalla töissä vuoden 1996 jälkeen vähintään 10 kuukautta, ei ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen saati työmarkkinatukeen? Se, että minä olen hoitanut kolme vuotta muiden lapsia kotonani, ei myöskään oikeuta minua kumpaankaan tukimuotoon. Minähän toimin tuolloin elinkeinoharjoittajana eli yksityisyrittäjänä ja yksityisyrittäjyys ei anna sitä oikeutta.

Näin ollen minä tarvitsen työpaikan heti kun spede täyttää kolme vuotta. Ja jos en sitä saa, me elämme täysin miehen tulojen varassa. Jotenkin epäilen, että meillä ei ole oikeutta toimeentulotukeen koska miehen tulot on suht hyvät. Eihän minulla ole oikeutta kotihoidontuen lisäosaankaan, johtuen paitsi miehen tuloista myös siitä, että kyseisen lisäosan laskennassa huomioidaan maksimissaan neljä henkeä eli vanhemmat ja kaksi lasta. Kyseistä tukea ajatellen meillä ei ole neljää isompaa lasta joka on jotenkin päätöntä.

Aivan yhtä päättömänä pidän sitä, että junnun sairaan lapsen hoitotuki päättyy elokuulle. Lapsi ei silti parane, lääkitys ei muutu eikä äiti edelleenkään pääse eroon lääkityksen huolehtimisesta, mutta astmalapsen ollessa kyseessä oikeus tukeen päättyy tämän mennessä kouluun. Mielenkiintoista. Jotenkin nämä systeemit mitä maahan on luotu saa välillä miettimään tosissaan sitä, että mikä koko homman pointti on?

Onneksi nyt iskee kiirus junnun noutoon joten en ehdi enempää ihmettelemään näitä asioita, siirryn siis laittelemaan spedeä valmiiksi ja lähdemme kiitoloikkimaan eskaria kohti. Se on moro ja ihmetellään taas.