Ihanaa! Tämä viikonloppukin on kyllä ollut todella onnistunut, eikä suinkaan vähiten siksi että olen saanut paljon paljon rästihommia hoidettua pois alta. Eilisaamun suunnitelma kirpparikierroksesta jäi toteuttamatta, minä unohdin itseni siivoamaan yläkertaa. Sitä ennen olin tosin hinkannut vessan kiiltäväksi ja pyörinyt ympyrää odottaen että kello kävisi ja pääsisi lähtemään sinne kirpparille. Sitä lähtöaikaa odotellessa kipusin sitten sinne yläkertaankin ja hups. Sinne jäin.

Ja kyllä minä sitten siivosinkin, aloitin homman pojan 14v huoneen puolelta, siirtelin sänkyä, hyllyä, lipastoa. Petasin petiä, järkkäilin hyllyjä. Vippailin vaatekappaleita pyykkikasaan ja ihmettelin yksinäisten sukkien määrää. Imuroin, pesin lattiaa, heitin roskiin vihkoja, papereita, prinsessan huoneen puolelta pojan huoneeseen kulkeutuneita kapineita ja niin, vaatteita.

Voin myöntää omaavani erittäin pahan tavan jolle en keksi mitään järkevää nimeä. Sen tavan ominaismerkkejä on jonkin vaatekappaleen rikkimenon toteaminen, päätös siitä että se korjataan ja tätä kautta säilöön asettelu. Yleensä minä en edes muista moisia vaatteita missään olevan ennen kuin törmään niihin esim siivotessani. Kaiken lisäksi käy monesti niin että ihmettelen jälkikäteen miksi ihmeessä olen ajatellut että tuo tai tuo kannattaa edes korjata, nehän on joko ihan liian monesta kohtaa rikki tai niin, eihän tuo mahdu edes kunnolla päälle enää.

Onpa minulla muuten iso muovikassillinen toppatakkeja ja huppareita jotka odottaa ompelijalle viemistä, on ollut jo kaksi talvea. Ne toppatakit minä totta vieköön vien vielä korjattaviksi, kunhan muistan, niistä kun on vain vetoketjut rikki mutta ne hupparit. Ne taitaa olla jo aivan liian pieniä prinsessalle. Höh. Ne toppatakit sen sijaan; ne on molemmat käyttämättömiä, toinen tuli aikanaan ClubAlta minulle tuotekorvauksena enkä raaskinut sitä ottaa samantien käyttöön, toinen taas on junnun iskemätön takki jonka tämä sai serkultaan.

Vaan niin, palaanpa takaisin siihen yläkertaan. Siinä pojan 14v huoneen raivattuani siirryin prinsessan, ja toki myös poikien, huoneen puolelle ja päätin samantien muokkailla kalusteiden paikkoja. Loppujen lopuksi sotku ei ollut alkuunkaan niin paha kuin miltä se oli ovelta näyttänyt, isoin työ oli ollut pojan 14v huoneen puolella. Yläkerta olisi ollut valmis jo yhden kanttiin jos minä en olisi joutunut keskeyttämään hommaani moneen kertaan, minun puhelimellani oli näet joku merkillinen kilinäripuli.

Ukon sisko soitti. Anoppi soitti. Ukon sisko soitti uudelleen. Ukon toinen sisko soitti. Ukon toinen sisko soitti uudelleen. Ukon eka sisko soitti. Ja kaikkien niiden soittojen lomassa minä kävin viemässä junnun Edeniin jossa se ukon toisena soittanut sisko odotti tätä, siis se nuorimmainen sisko. Hieman ennen Gilmoren tyttöjä hyppäsin jälleen autoon ja kurvailin noutamaan junnun takaisin kotiin, samalla kertaa nakkasin ukon nuorimman siskon huoltoaseman kautta takaisin omaan kotiinsa ja palautin edellisenä päivänä vuokraamani leffat. Toki mukaan tarttui pari elokuvaa kotiinkin viemisiksi.

Gilmoren tyttöjen jälkeen kävin pikapikaa pesemässä viimeisen parin neliön alueen yläkerran lattiasta ja totesin hurraa! Sen hurraan perään muistin tosin ne kymmenen muovikassia kuistilla, siis ne jotka odotti sinne UFFin laatikkoon pääsyä. Ukon herättyä kauneusuniltaan minä otin ja kiikutin pussit auton perään ja kurvasin piipahtamaan kaupalla jonka pihassa ne UFFin lootatkin nökötti. Pussien nakkomisen jälkeen istahdinkin rennonletkeästi nojatuoliin ja laitoin pyörimään The Social Networkin ja kas, siinä se loppuilta sitten sujahtikin.

Tämän viikonlopun aikana olen saanut niin paljon rästihommia pois jaloista että melkein harmittaa mennä töihin, nyt olisi niin järjetön kotityödraivi päällä. Siis melkein, ei ihan. On ihanaa päästä töihin! Ukko jää kotiin sairaan lapsen kanssa, eilen iltapäivällä suoritimme speden kanssa näppylälaskutoimituksen. 42 oli iltapäivän saldo, illalla joukkoon oli hiippaillut muutama uusi yrittäjä. Kuumetta ei edelleenkään ole näkyvissä mutta vähitellen poika on alkanut yskiä siihen malliin että ajatukseni perjantaiksi hoitoon kiikuttamisesta on todnäk idioottimaisen optimistinen ja tätä kautta ajatuksen tasolle jäävä. Vaan ei hätää, perjantaille minulla on lapselle hoitaja, poika 16v jää kotiin tuolloin jos niikseen on.

Torstain olen itse kotona jos tilanne niin vaatii, ja todettakoon jo nyt että olen lähestulkoon sataprosenttisen varma siitä että torstai ei vielä tule olemaan se päivä jolloin poikaa voi hoitoon viedä. Ja niin, vaikka olen satoja kertoja hokenut mm anopille että sota ei yhtä miestä kaipaa ja jos tämä on kipeänä niin ei se tämän työmaa siihen kaadu jos tämä ei paikalle mene niin tajuan silti hyvin miksi tämä on tuupannut itsensä töihin puolikuntoisena kerran jos eräänkin. Toisinaan on vain päiviä joita ei millään paranisi missata ja perjantai kuuluu niihin, siksikin jätän pojan kotiin tuolloin jos niikseen on.

Meiltähän on viisi avustajaa tuolloin koulutuksessa joten koko talossa on tasan yksi ihan oikea avustaja paikalla ja tämän lisäksi minä, yksi iltapäiväkerho-ohjaajaharjoittelija sekä yksi opiskelija. Iltapäiväkerhoa ei ole joten ohjaajaharjoittelija menee todnäk yhteen toiseen luokkaan jossa avustaja on must. Opiskelija menee pienluokkaan, se oikea avustaja sille omalle luokalleen ja minä hoidan yhden oppilaan taksihaun sekä kahden luokan luokkaretken avustelun. Normaalisti luokkaretkillä on pienillä mukana avustaja per luokka eli silmät saa olla selässäkin tällä kertaa.

Onhan siinä vahdittavaa, viisikymmentä ekaluokkalaista. Kaksi luokanvalvojaa. Minä. Yksi silmäpari lisää olisi enemmän kuin toivottava ja suotava mutta niin, sitä tuskin on tarjolla jos sitten ei käykin niin että se iltapäiväkerho-ohjaajaharjoittelija kaapataankin bussiin mukaan. Mielenkiintoista voipi tulla tästä sanon mä. Parasta toivoa etten onnistu telomaan itseäni torstaina, sille päivälle suunnittelin näet ikkunanpesua jos vain ilma sallii. Niin ja vaatehuonekin odottaa hellää kosketustani. Ja eteisen kaappi.

Pesuhuone. Ulkoa pitäisi kiikuttaa talvikapineet kellariin. Kummassakin vintissä on edelleen paljon ylimääräistä kaattikselle / keräykseen joutavaa kapinetta. Lasten vaatekaapitkin kaipaa minua. Keittiön kaappeihinkaan ei ole kajottu hetkeen. Saati hellan taakse. Eikä keittiön kaappien päällysiinkään! Hittolainen! Eihän tämä viikonloppu ollut kuin alkusoittoa!

Ja nyt kuulkaa. Minäpä luulen että ryhdyn pikkuhiljaa kuosittamaan itseäni ennen kuin saan totaalistressin miettiessäni mitä kaikkea täällä kotona vielä onkaan tehtävänä. Viettäkää kivakivamaanantai, niin minäkin aion tehdä!