Vähän vastaavalta tämä lähtö nyt tuntuu, veitsenterällä keikkumiselta. Tai niin, onhan minulla näissä asioissa se luottohenkilöni paikalla eli teini joten lähtö onnistuu kyllä mennen tullen, veitsenterätuntuma tulee kaiketi pojasta 16v. Mikä ihme siinäkin on että mikään ei voi vain sujua sovitusti? Että kaiken kanssa pitää himppanen säätää, kääntää ja vääntää ja rajoja venyttää? Melkeinhän tässä tuli samanlainen ketutuksen karvas maku suuhun kuin tuli viime keväänäkin, ja moneen kertaan. Helketti!

Oikeastaan, kyse ei ole edes isoista jutuista. Eikä kukaan ole sanonut ettei poika hoitelisi spedeä kuten on sovittu. Mutta kun niin. Olisi pitänyt uskoa omaan intuitioonsa eilen ja sanoa edes tämän kerran "ei" kun sisko pyysi poikaa pariksi-kolmeksi tunniksi lapsenlikaksi mennäkseen itse jalkkismatsiin. Olisi pitänyt uskoa sitä tunnetta mikä tuli samalla sekunnilla kun sanoin pojalle että tulet sitten suoraan kotiin sieltä kun yhdeksältä pääset etkä jää mihinkään matkan varrelle hengaamaan.

Olisipa olisi juu. Mutta kun en. Ja arvaahan sen. Puoli yhdeltätoista soittelin pojan perään, silmät puoliristissä, manaillen itsekseni. Laitoin tekstaria. Soitin uudelleen. Ja taas. Neljänteen soittoon tämä sitten jo vastasikin ja totesi että on ihan tässä lähistöllä ja tulossa aivan näillä näppäimin. Teki mieli viljellä muutama ruma sana siinä samalla, pojalla kun on unirytmit täysin päin prinkkalaa ja suurin syy sille iltametsästykselle oli juuri se että pojan oli tarkoitus mennä hyvissä ajoin makuulleen ja näin ollen kenties nukahtaakin jo puolen yön kintaalla.

Yhdentoista kanttiin poika tuli, konkaten yhdellä jalalla. Kas kun hän jäi hetkeksi pelaamaan jalista kavereiden kanssa läheiselle kentälle siinä matkalla. Ja kas kun hän hyppäsi aidan yli ja kas kun se jalkapöytä pamahti siihen aitaan. Ja kas kas kas, sehän on ihan htin kipeä eikä kärsi astumista. Voin kertoa että mieleni teki astua sen kintun päälle mutta rauhallisena ja harkitsevana äitinä päädyinkin katsomaan sitä koipea. Tuskin se murtunut on, totesin, mutta varmasti on kipeä kun on kunnon tällin saanut.

Poika jäi vielä iltapalattamaan ja me painuimme ukon kanssa petiin. Vielä varmemmaksi vakuudeksi totesin pojalle että se olisi sitten syytä painua suoraan sänkyyn siitä iltapalapöydästä, herätys kun tulee tapahtumaan tänään ysin kanttiin. Poika nyökytteli, tottakai vaan kukapa arvaa miten oikeasti kävi? Havahduin yhden kanttiin yöllä siihen että ukko veti kylpytakin päälleen ja lähti tupakalle. Ukolta perin merkillistä käytöstä, käydä tupakalla yöllä. Tällä kertaa tosin ymmärrettävää, tämä näet totesi sänkyyn palattuaan että poika 16v oli hilppassut ovesta ulos tavatakseen parhaan ystävänsä meidän ulkorappusilla tupakan merkeissä.

Oli tuossa liikkumisessa tosin puolensakin, minä totesin sängystä eteiseen sihdatessani että poikahan liikkui paljon paremmin kuin kotiutuessaan eli ei se koipi murtunut ole ei. Ukon puolesta hieman kenkutti, tämä näet oli ollut juuri nukahtamaisillaan ja tämän kohdalla kun se uni ei tule ihan hetkeen uudelleen jos se livahtaa puolivalmiina ohi. Minä simahdin toki samoihin sanoihin takaisin unille, kuinkas muutenkaan.

Havahtuakseni jälleen kolmen kanttiin. Kolahdukseen. Joka kuului eteisen suunnalta ja joka sai ukonkin päästämään pari harrasta kirosanaa, kas kun tämä oli ollut juuri nukahtamaisillaan uudemman kerran. Poikahan se siellä, uudelleen treffaamassa kaveriaan ulkorappusilla. Ja sillä hetkellä minulla kiehahti. Ihan kunnolla. Nousin, kiskoin kylpytakin päälleni ja köpöttelin yläkerran rappusiin ehtineen pojan perään päästellen aimo litanian vähemmän kivoja sanoja suustani.

Että on se nyt prkl. Kun puhutaan ja sovitaan päivällä jotain. Ja prkl kun ei se pidä. Ja prkl prkl kun minä nimenomaan kielsin ottamasta sitä läppäriä enää esiin ja kuluttamasta puolta yötä nettipelin parissa. Kun minä stna sanoin kyllä ja millä vtulla sitä aikoo toinen herätä aamulla ja PYSYÄ hereillä sen hoidokkinsa kanssa. Että on se nyt yhtä HTTIÄ!!! Kuvannee hyvin käyttämiäni sanakäänteitä kaikessa runollisuudessaan.

Nappasin läppärin kainalooni ja totesin että se lähtee minun mukaani paitsi alakertaan sillä hetkellä, myös junalla maakuntaan seuraavana päivänä. Ja niin lähtee muutkin läppärit. Tai ehkä sittenkin vain modeemi. Että kun ei mikääääääään mene kaaliin. Ja arvaako poika kuinka helketin hienoa on ukon herätä aamulla kun ei ole saanut nukuttua kuin muutaman hassun tunnin kun joku idiootti on leikkinyt ravihevosta pitkin yötä. Että teki mieli!

Poikakin siinä äkääntyi sen verran että totesi ettei hän hoida sitten spedeä jos hän ei edes nettiin pääse sillä aikaa. Koska minä olin pyhää vihaa täynnä sillä hetkellä totesin tälle takaisin että aivan stnan sama. Tee mitäs teet. Minen jaksa. Kello on kolme yöllä ja minen jaksa alkaa nyt vääntää. Että se on moro ja soromnoo ja heipparallaa ja yksikin askel vielä kohti ulko-ovea niin on päätään lyhyempi. Meillä muuten nukuttiin sen jälkeen. Ukko nukkuu edelleen. Joten ehkä se sitten kannatti polttaa päreensä yöllä. Vaikka siitä tulikin itselle hieman veitsenterä-fiilis ja muutenkin kenkku olo.

No, elämä on ja kaipa se tästä iloksi muuttuu kunhan saamme raiteet allemme. Aamu ainakin on ollut yötä parempi, minua odotti sohvan nurkassa yksi kappale prinsessoja joka ei ole yhtenäkään aamuna loman aikana herännyt ennen ysiä ja joka murehti kovin illalla että muistathan äiti herättää minut kasilta että ehdin nähdä sinut kunnolla. Oli sitten herännyt itse kuudelta, ihan vain ehtiäkseen varmasti nähdä. Kummallista, tämä samainen prinsessa on laskenut suunnilleen tunteja nyt muutaman päivän siihen koska he saavat pitää kivaa kun isosisko hoitaa ja äiti ei ole jäkättämässä.

Aamuun osui toinenkin positiivinen yllätys, se tosin teinin muodossa. Tämä liittyi aamukahviseuraan puoli kahdeksalta, ihan omia aikojaan. Teinikään ei ole noussut kertaakaan lomalla ennen yhtätoista joten nämä merkithän on suorastaan loistavia ja tukevat sitä toivoa ja uskoa että tästä päästään hyvinkin sutjakkaasti ja hyvillä mielin matkaan eikä tarvitse surra, murehtia ja ihmetellä mitä täällä tapahtuu. Mutta sanon mä. Pojan 16v on syytä yllättäää äitnsä superhyperpositiivisesti ysin jäljestä kun menen tätä herättämään. Sen verran tämä aiheutti hermokireyttä yötouhuillaan.

Ja nyt. Siirryn tutkailemaan, rystyset jännityksestä valkeina suunnilleen, mitä Aamulehti kertoilee. Siinä kun on tupannut lukemaan kovin usein ettei junat kulje siellä, täällä tai tuolla. Wish me luck, se on lomapäivät edessä nyt! Oikein mukavaa viikonjatkoa kaikille ja se on moro!