Jes! Vaan olipa bileet, seitsemästä neidistä lähtee yllättävän paljon ääntä vaikka kuinka neidit juhlikin kerrosta ylempänä. Pääasia kuitenkin että kivaa oli ja prinsessa oli silkkaa hymyä kekkereiden perään. Lahjat oli mieluisia, tarjoilu loistava ja prinsessan kaverit otettuja siitä että neidillä oli jopa tarjoilijat kekkereillä. Niin, teini halusi olla jäätelötarjoilija ja rakenteli kullekin vieraalle jäätelöannoksia ja poika 15v toimitti juomatarjoilijan virkaa. Irkun hommaksi jäi ainoastaan laitella tarjottavia astioihin ja lykätä niitä teinin ja pojan kiikutettaviksi kerrosta ylemmäs. Iso sisaruskatras on silkkaa rautaa tällaisissa tilanteissa.

Ja kuulkaa, jos on iso sisaruskatras rautaa näissä tilanteissa, on se rautaa myös muutenkin. Epäilen, että kolme isointa on teloneet päänsä tai jokin osa korvien välissä on vinksahtanut vinoon, tappelun nujakat on olleet kateissa pari päivää. Tiimi pelaa yhteen kuin rasvattu. Jopa siinä määrin, että irkku ei ole täysin selvillä kaikesta tiimin touhusta. Huomenna tiimillä onkin sitten todellinen näytönpaikka siinä kuinka hyvin nämä osaavat pelata yhteen tositilanteessa, irkku ja ukko kun ovat lähes koko päivän pois kotoa.

Teini ottaa kontolleen koko katraan pienemmistä lapsista, tämän kaveri ja poika 15v häärinevät apuna ja me suuntaamme isomummun siunaustilaisuuteen. Jo pelkkiin matkoihin menee nelisen tuntia eli illansuuhun venyy kotiutuminen väkisinkin. Varsinaisia hautajaisia ei järjestetä, paikalle ei ole pyydetty ketään eikä missään ilmoiteltu tilaisuudesta. Vain isomummun omat lapset ja kolme aikuista lapsenlasta eli ukko, tämän sisko ja yksi heidän serkuistaan on paikalla. Ehdotin ukolle että olisin itse jäänyt lasten kanssa kotiin kun ajatuksena on pelkkien lähimpien paikalla olo mutta ukko tokaisi heti että pitää saada jostain lapsille vahti siksi päiväksi. 

Anoppi huolehti eilen ukon siskolle kyytiä paikalle, oli jo edellisenä päivänä kysellyt ukolta onko tämä menossa että sisko pääsisi kyydissä. Ukko on siinä mielessä hyvin samanlainen kuin minä, lähimpien omaisten toiveita kuuluu kunnioittaa joten ukko oli tuolloin vastannut äidilleen että ei hän vielä tiedä kun ei ole puhunut isänsä kanssa. Eilen anoppi kyseli asiaa uudemman kerran ja totesi kuinka oli itse ajatellut pitäisikö hänen lähteä sinne ajelemaan tyttären kanssa, mutta hän ei tiedä kestääkö hänen psyykensä ja pystyykö hän ajamaan takaisin sieltä.

Irkku on kyllä kamala ihminen, ei ymmärrä alkuunkaan asioista mitään. Niin anoppi taisi ajatella kun äänestä kuului selvästi loukkaantuminen kun totesin että eihän sinne haluta kun lähimmät eli lapset ja lapsenlapsia. Minä en kuulemma alkuunkaan tajua kuinka läheinen hän on sen porukan kanssa ja kuinka varmasti häntä sinne tahdottaisiin. Okei, anteeksi ymmärtämättömyyteni. Sanoin anopille että ei tuon sitten auta muu kuin lähteä sinne ajelemaan mutta anoppi mietti edelleen sitä, että ei varmastikaan pysty ajamaan pois sieltä, sen verran rankka kokemus tuo on.

Voi kuulkaa, aina minä en ihan ole kartalla anopin sielun liikkeiden kanssa. Voihan se toki olla, että anoppi on hyvinkin läheinen sisarusten kanssa, en väitä. Mutta jotenkin ihmetyttää. Anoppi ei ole tietääkseni ollut tekemisissä ukon isän sisarusten kanssa, isomummulla tuo on käynyt minun ja ukon yhdessäolovuosien aikana kerran. Onko siis ihme jos minä en siinä tajunnut kuinka läheinen hän on heidän kanssaan. Ja mikä minä olen edes sanomaan kuka sinne tulee ja kuka ei.

Minun puolestani aivan sama vaikka anoppi tulisikin, mutta miksi siitä pitää tehdä jonkinlainen ohjelmanumero etukäteen. Aivan kuin tässä pitäisi nyt olla tukemassa anoppia surussa ja aivan kuin anoppi olisi se, joka on menettänyt eniten. Ehkäpä se on se, joka minua eniten risoo koko asiassa. Toisaalta mietin myös appiukkoa. En jotenkin usko että tämä toivoisi sinne liki kolmenkymmenen vuoden takaista vaimoaan.

Tuli mieleen oman äitini hautajaiset ja se kuinka minua loukkasi isäni siskon paikalle tunkeminen. Tippaakaan minua ei harmittanut se, että risaiset loppuvuodet viettäneen äitini ystäviä oli paikalla, ja niin, nämä ystävät oli kuka enemmän, kuka vähemmän rohkaisuryyppyjä ottaneina saattojoukossa, mutta se tätini. Äiti kun ei ollut ollut missään tekemisissä kenenkään isäni puolen ihmisen kanssa sen jälkeen kun erosivat isäni kanssa. Ja sitten tätini seisoo yhtäkkiä saattojoukossa, itkien vuolaasti niin kuin hän olisi menettänyt parhaan ystävänsä. Muistan tänäkin päivänä sen tyrmistyksen mikä minuun silloin iski.

Vaan asiasta toiseen, spede on perinyt siskonsa kauhukohtaustaipumuksen. Kymmenen jälkeen illalla tämä huusi ja väänsi ja käänsi sängyssään, sylissä sama jatkui ja silmät tuijotti lasittuneina jonnekin kauas. En tahtonut saada kaveria millään hereille. Siinä lensi tutit ja nunnut, olisi lentänyt irkun silmälasitkin jos en olisi ehtinyt päätäni kääntää ja poika vain rimpuili ja huusi. Ei auttanut hyssytykset, ei keinutukset, ei herättely, silmät pysyi tiukasti lasittuneina ja huuto megalomaanisena.

Lopulta irkku teki saman kuin aikanaan prinsessan kanssa oli pakko tehdä aina kauhukohtauksen iskiessä. Irkku pesi speden kasvot kylmällä vedellä ja katso, lapsi havahtui hereille. Vain nukahtaakseen rauhallisesti samantien irkun olkapäätä vasten. Eli kyllä, aivan kuin prinsessa teki parivuotiaana. Jatkuukohan tämä samalla kaavalla ja yhtä kauan kun prinsessalla aikoinaan. Prinsessa kun sai näitä kauhukohtauksia nelivuotiaaseen asti ja aina samalla tahdilla eli kolme kauhukohtausyötä peräkkäin ja sen perään nukuttiin rauhallisesti viikko pari. Merkillistä.

Spede on muutenkin kuin siskonsa. Kooltaan ja kasvutavaltaan. Jos rehellisiä ollaan, meillä on prinsessalla ja junnulla mennyt ruumiinrakenteet sekaisin. Prinsessa kun on ollut pienestä pitäen roteva neiti, kuulamörssäriksi tuo sopisi. Ei neiti lihava ole mutta kuten terveydenhoitaja kouluuntulotarkastuksessa sanoi neidistä aikanaan, tyttö on pelkkää lihasta lihaksen perään. Junnu taas on rakenteeltaan lähinnä balettitanssija. Hento ja pieni. Onneksi spede on poika, ottaen huomioon että tämä on aivan kuin siskonsa.

Ja nyt, irkku siirtyy kotihommien pariin. Menee silkaksi plääsäämiseksi taas. Viettäkääpä mukava perjantai, se on moro!