Irkku on liki hermoraunio jo. Olenko minä tulossa vanhaksi vai miksi junnun kouluuntutustuminen tuntuu jotenkin niin paljon hätiköidymmältä tai tulleen liian nopeasti kuin muiden kohdalla tuntui. Vai johtuuko se vain siitä kun poika niin kovin pieni. Tai ehkä siitä että pelkään kuinka poika pärjää koulussa astmansa kanssa. Vai sittenkin siitä että osaako opettaja ottaa huomioon sairauden ja sen mukanaan tuomat rajoitukset, joita onneksi ei ole kuin ajoittain. Hittolainen. Parempi olla miettimättä koko asiaa ja uskoa ja luottaa siihen, että kaikki suttaantuu. Onneksi junnu pääsee sinne pienluokkaan, äidillä on hieman luottavaisempi olo.

Meillä on selvästi kylässä oksupoksutauti, mutta versio on onneksi mukavin mahdollinen eli yksi oksennus ja se on siinä. Junnu ei ollut eilen syönyt eskarissa, eipä tuo kyllä aamullakaan kuin närppinyt leivänreunaa ja päivällä kaverin kotiuduttua tämä totesi että maha on kipeä ja päätä särkee ja hän on sairas. Hetken kuluttua hän söi banaanin ja asettui sen jälkeen mukavasti takaisin makuulleen sohvalle. Hetkeksi.

Hetken kuluttua oli pakko mennä juomaan mehua ja kappas, pari hörppyä ja kaveri otti ja oksensi sen banaanin keittiön lattialle. Huonoin mahdollinen päivä tulla kipeäksi, totesi irkku mutta johan olikin, parin tunnin päästä junnu oli oma itsensä ja eväätkin pysyi sisällä. Pientä mietintää tosin herätti kellonaika jolloin junnu halusi nukkumaan.

Nyt sitten jännitetään paitsi sitä kouluuntutustumista, myös sitä missä kunnossa junnu heräilee eli käykö sittenkin huonosti ja kouluuntutustuminen jää väliin. Toivottavasti ei. Tällä viikolla on muutenkin koko viikko poikkeustilaa eskarissa, huomenna suurin osa ryhmäläisistä on edelleen tutustumassa kouluun, heidän lähikoulussaan kun tutustumispäiviä on kaksi. Eskarissa on 5 penskaa paikalla ja näiden seuraksi tulee ykkösluokka. Luvassa on siis jonkinlaista juhlantuntua.

Torstaina eskarilaiset suuntaavat planetarioon ja syömään Särkänniemeen ja perjantaina he menevät katsomaan nukketeatteria. Tällä viikolla ei kannata sairastua mihinkään pitkäkestoisempaan joten yhden oksennuksen mahatauti olisi juuri passeli. Saa nähdä ottaako tauti kiinni jokaiseen vain oliko tämä (kin) joku junnun ihan oma tautikanta. Niitä kun tuntuu olevan reippaasti.

Ja nyt, siirryn jännittämään kahvikupposen ja edelleen kesken olevan blogin pariin, vartti viel ja sitten on pakko aloitella herättelykiekka tältä aamulta. Se on moro ja pitäkäätten kiva tiistai!