Mikä ilma. Vettä tulee minkä ehtii. Ja tänään olisi pikkupojalla aamukerho. Voi kökköjen kökkö. Taitaa jäädä kerhoilu väliin mikäli ei sitten jonkinlaista ihmeselkiämistä tapahdu sään suhteen, mutta lupailleethan eivät. Se vain tarkoittaa sitten käytännössä sitä, että myös hoitopoika viettää pitkän päivän vahvuudessa. No, täytyy vaan laittaa filmiä filmin perään pyörimään, josko nuo pysyisivät edes suht aloillaan.

Niin. Useampikin ihminen on minulle sanonut siitä, että miksi hitossa en jää sairaslomalle. Miksi otan vaivoikseni vielä hoitopojankin vaikka kroppa ei selvästikään kykene nyt yhteistyöhön. Vaikea juttu, monella tapaa. Nythän on kuitenkin niin, että hoitopoika on siskoni lapsi. Jos kyseessä olisi kuka muu hyvänsä, kuin oman siskon lapsi, olisinkin jo ottanut sen sairaslomalapun riemusta kirkuen vastaan. Mutta oma sisko.

Satun tietämään, että siskon tulot ovat onnettomat, ja niillä onnettomilla tuloilla eli työkkärikorvaus ja elatusmaksut ja lapsilisät, ei juurikaan kesälomaa vietetä lapsen kanssa. Niillä rahoilla syödään, kyllä, ulkoillaan ja käydään uimassa, mutta niillä rahoilla ei lähdetä puuhamaahan, sen enempää kuin osteta sitä jäätelötuuttia jätskikioskilta hellepäivänä. Sisko kerää kesälomarahaa heille.

Niin, voisihan sisko tietysti olla tekemättä sen ihmeempiä ja menemättä yhtään mihinkään poikansa kanssa lomalla, myönnän. Mutta jotenkin, omaa hellämielisyyttäni, kiltteyttäni tai vaikka tyhmyyttäni, tahdon mahdollistaa sen, että he voivat touhutakin kesälomalla jotain. Loppujen viimeksi, tämä on mitä todennäköisemmin ainoa kesä seuraavaan pariin kolmeen vuoteen kun siskolla se loma on. Sisko on lähdössä kouluun syksyllä, ja näin ollen kesät menee töiden parissa, sillä jollainhan se on kesätkin elettävä.

Poikahan on villi. Levoton. Kova riehumaan ja puhumaan idioottimaisia. Paitsi silloin kun laitan serkukset selvästi erilleen. Tai elokuvan pyörimään. Eli jollain tavalla nämä viimeiset hoitopäivät tulee silti sujumaan suhteellisen rauhaisissa merkeissä, mies on ottanut sydämen asiakseen reissata junnun ja prinsessan kanssa lomansa. Ja kun junnu ei ole paikalla niin hoitopoikakin on rauhallinen.

Kärjistetysti voidaan sanoa, että nämä viimeiset hoitopäivät, eli minun viimeiset työpäivät menee kaavalla nouse ylös ja anna ruokaa-nouse ylös ja vaihda elokuva-nouse ylös ja anna välipala-nouse ylos ja sano heippa. Ei varsinaista työtä... Ei mitenkään erityisen mukavaa lapselle, mutta tällä hetkellä ei parempaan pystytä, ei minun eikä siskon osalta.

Meiltä kun puuttuu se "varajärjestelmä" samoin kuin äiti eli mummu joka tässä tilanteessa usein saattaisi olla pelastava enkeli. Ei ole mummua joka ottaisi pojan hoitoon, ei meillä ja isänsä mummu taas kuuluu mummuihin, oma elämä-omat touhut. Eli tämä on ainoa vaihtoehto mikäli sisko sinne töihin menee. Joten älkää murisko, tai ihmetelkö, lohduttavaa on se, että näitä päiviä on 11 jäljellä. Ei ole paljon ei.

Ja osa niistä 11 päivästä kutistuu tunnin mittaisiksi, kuten ensi torstai. Voipa niitä muitakin kutistumisia ja jopa päivien poistumiakin tulla, tänään tai huomenna ilmeisesti selvinnee. Sisko sumplii työaikojaan minkä ehtii, onneksi tälläkin on ymmärtäväinen pomo joka sattuu olemaan ambulanssissa töissä toisena ammattinaan. Ja mitä sanoo tällainen mies? Kysyttyään siskolta, mikä tämän siskolla on.

"No hitto, sehän on toisaalta hyvä että sillä jalat niin turpoaa, ei pääse tulemaan suonikohjuja kun verisuonet on pehmeän kudoksen ympäröimät, sääret säästyy"... Just. Tuotahan minä toivoinkin. Niin, kerrottakoon vielä sen verran tästä siskon pomosta, että tällä on myös viisi lasta eli sanotaanko, järjestelytahtoa siskon työaikoihin on löytynyt ihan hullun paljon.

Nyt siirryn keskiaikaiseen kylääni. Soltut palannee reissultaan.