Kiitos Sarin rohkaisun, otin ja lähetin junnun eilen iltasella kaverisynttäreille ja hyvä niin. Poika kun oli intoa täynnä tajuttuaan että ei joudukaan istumaan koko iltaa kotosalla äidin helmoissa tai edes loikkimaan siskon pillin mukaan pitkin taloa. Ennen synttäreitä hoideltiin tosin pari pientä valmistelevaa toimenpidettä kuten nyt pään kesäkuosiin ajelu pihassa, pojalla on nyt aivan mahdottoman söpönen irokeesi, ja kaikki saadut läksyt.

Läksyjen teon aikana pyörähdin itse pikana kaupalla hakemassa evästä ja lahjaa lapsen kaverille, harmi etten ehtinyt kuin lähikseen sillä sen valikoima on aika helketin onneton. Ruokin koko tenavalauman kotiuduttuani ja kas, poika 14v lähti tietenkin kavereilleen suunnilleen heti ruokalautasen tyhjennettyään. Kummia nuo esiteinit, ei ne malta kotona olla...

Olin päivällä rohkaissut mieleni ja kas, juonut pienen tilkan kahvia töissä. Kahvisuhteenihan on ollut kertakaikkisen vinoutunut siitä asti kun aloitin sen tupakkalakon, joka muuten meni prsiilleen maaliskuulla, ja niinpä minulta on jäänyt kahvinjuonnit väliin vaikka muuten elämä onkin palautunut tupakoitsijan uomiin. Se eilinen rohkaistuminen johtui lähinnä siitä että minulta loppui teepussit kesken työpäivän, sniif, ja toisaalta taas kesäkin lähenee sitä vauhtia että pakko se on kohta sitä kahvia saada taas kurkustaan alas jos aikoo mökillä saada silmät aamuisin auki.

Yllättävää kyllä se töissä juotu pieni kahvitilkka maistui varsin hyvältä. Kyseisestä makuaistimuksesta ilahtuneena keitin kotona itselleni pari kupillista kahvia siinä kaunareiden lomassa ja kas, sehän oli kertakaikkisen hyvää. Liekö se kahvi sitten saanut akan riehaantumaan mutta siinä kahvikuppi kourassa kuljeskellessani huomasin kerääväni kaikki omituiset vaateläjät mm sohvannurkasta, speden sängyn jalkopäästä ja eteisestä.

Viikkailin läjän puhtaita pyyhkeitä kaappiin ja kas, otinpa ja puhdistin pesukoneen nukkasihdinkin. Niin, meillähän on pyykkikoneen kanssa harvinaisen pitkälle viety soppari; siinä vaiheessa kun pesukone katsoo nukkasihdissään olevan jotain sinne kuulumatonta se aloittaa ohjelman jumittamisen. Toki sillä saa pestyä ohjelman loppuun kunhan vain käy vääntelemässä ohjelmavalitsinta välillä ja yleensä minun tuleekin tehtyä niin muutaman pesun verran ennen kuin jaksan kaivaa ruuvaria ja pyyhkeitä esiin.

Eilen minä jaksoin ja kas, paitsi että nukkasihtiin oli kulkeutunut läjä kiviä ja oksanpätkiä, löytyi sieltä myös vähintäänkin omalaatuisesti DNAn sim-kortti. Aha. Ei hajuakaan kenen se on. Ehkä pojan 16v, ehkä teinin, mutta mene ja tiedä. Pesukone oli taas iloinen oma itsensä päästyään ylimääräisestä painolastista ja sen ilonsa kunniaksi toivonkin pesukoneen pysyvän ruodussa ja kuosissa vielä vuosikausia. Johan meillä kohta on vuosipäiväkin pesukoneen kanssa ja sen vuosipäivän kunniaksi olenkin ajatellut tarjota tälle ylimääräisen huuhteluainehörpyn heti ensi kuun loppupuolella.

Hitsiläinen, pesukonehan on minun pitkäaikaisin suhteeni ikinä! 16 vuotta tulee ihan justaansa täyteen ja se on kuulkaa kauan se talouden ehkä käytetyimmälle kapineelle. Oooh! Sen kuudentoista vuoden aikana koneeseen on vaihdettu kahdesti poistopumppu, joka onkin ollut ainoa todellinen kuluerä sen osalta. Muilta osin masiina on antanut pelkkää iloa ja riemua elämääni. Miinus märkien pyykkien kuivumaan kiikutus silloin kun on väsyttänyt...

Muilta osin eilinen päivä olikin sitten ihmettelyn ja lievän pettymyksen päivä. Uusi kännyni kun on edelleen vaiheessa "käsitellään tilausta". Ei siis uuden kännyn mielensyövereihin uppoamista viikonloppuna. Höh. Ihmettelypuolen hoiteli auto josta ukko viestitti minulle jo edellisenä päivänä töihin mentyään. "Pitää ihme siritystä", oli ukon viesti työmaalta. Minä en osannut moiseen problematiikaan vastata kuin kysymällä uskallanko ajella autolla töihin seuraavana päivänä vai räjähtääkö se.

Koska ukko lupasi auliisti ettei auto räjähdä lähdin kuin lähdinkin kokeilemaan eilen onneani sillä ja totta tosiaan, se siritti kuin heinäsirkka konsanaan kun kaasua painoi. Mitä enemmän kierroksia koneessa, sitä nopeampi siritys ja joutokäynnillä taas ei kuulunut mitään. Merkillistä. Vielä merkillisemmäksi asia meni kun auto lopetti sirittämisen kun olin saanut vietyä speden hoitoon ja lähdin ajelemaan töihin. Eikä se siritys palannut iltapäivällä sen enempää kotimatkalla kuin kauppareissullakaan. Näinköhän Voldemar tahtoi vain protestoida väärää kuljettajaa? Hmmm...

Tänään vietämmekin sitten vappukekkereitä koululla, jiihaa! Luvassa on ohjelmaa keskusradion kautta, naamarien askartelua (niinkuin avustaja sellaista tarvitsisi) ja muuta pientä kivaa touhua. Ilmapallojen ostonkin olen ajatellut suorittaa samalla kertaa koululta, pääseepähän niistäkin. Ja nyt, siirryn kesyttämään kutrejani jotka on lähteneet etsimään uusia ulottuvuuksia yön aikana. Se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai, niin minäkin aion tehdä.