Huonostihan siinä eilen kävi. Toisin kuin olin suunnitellut ja melkein jopa luvannut itselleni niin ei, en minä sitten päätynytkään lukemaan verkkokoulun kautta opiskelujuttuja. Ehei, minä kiikutin speden tarhaan ja pyörähdin "pikasiivoukselle" yläkertaan, lasten huoneen kuntohan ei ollut mikään mahdottoman paha. Ja siinähän se virhe sitten tulikin, minä näet avasin pojan 17v huoneen oven ja tuumasin että jos ihan himpan sitä tämänkin huonetta samalla. 

Eipä aikaakaan kun olin jo kokoamassa tietokoneiden kuoria sängylle kasaan, repimässä johtolootia painonnostopenkille ja siirtämässä television alustasoa ja yöpöytää. Vielä vähemmän aikaa meni siihen että kipitin alakertaan hakemaan lattianpesuvettä, ruokaveitseä ja rättiä jolla hinkata kaatuneita, ja tietysti kuivumaan päästettyjä, mehuja lattiasta. Teinpä siinä samalla kartoitusta siitä miksi pojan huoneen liukuovi ei liu'u sievästi vaan jumittelee niin että sitä saa repiä hampaat irvessä auki.

Ei kai se mitään nätisti aukea kun lattiatasossa oven ja kiskon välissä on äidin tietokonekaiuttimien johto. Voi htti! Tuskinpa niillä kaiuttimilla sitten enää mitään tekee, pinta johdosta kun oli kuoriutunut aika pitkältä matkalta. Argh! Samalla kertaa selvisi sekin miksi oven avautumismäärä oli pienentynyt merkillisesti. Niin. Jos siellä lattiatasossa kiskojen päällä nököttää pahvilaatikko niin kummasti se pysäyttää oven liikkeen. Argh 2!

Koko urakointi pojan huoneessa huipentui ehdottomasti näkyyn joka sängyn takaa paljastui. Että niin. Tokihan sitä kannattaa oksentaa sängyn ja seinän väliin. Ja tokihan moisesta kannattaa olla sanomatta mitään. Eikä sitä vallankaan kannata siivota. Ehei! Se oksennushan on paljon mielenkiintoisempi siivottava kun se on kuivunut tapettiin, jalkalistaan ja seinään. Kyllä! Olisi toki kiva tietää koska moinen oksennus sinne on edes päätynyt mutta niin, sitä tuskin koskaan saan tietää.

Siinä oksennuksen hinkuttamisen lomassa alkoi sitä paskaakin taas sataa. Onhan tässä ollut jo muutama sateeton päivä että sikäli. Ja tottakai pitää muistaa myös vanhan kansan viisaus siitä ettei kahta ilman kolmatta joten nyt se kolmen kiintiökin on viimein täynnä. Josko sateet olisi ainakin toistaiseksi ohi nyt? Toivoa sopii, minulla kun alkaa vähitellen kasvaa jonkinasteinen tatti keskelle otsaluuta ja sekään ei ole kiva se.

Marttyyripuheluksi sitä voisi kutsua, sitä paskannakkomistapahtumaa. Kävipä näet niin että siinä kesken kiivaimman rapsuttelun, siis seinän, ukon keskimmäinen sisko päätti ilahduttaa minua soittamalla ja toteamalla ensi sanoikseen puhelimessa että jos seura ei kiinnosta niin häntä ei ole mikään pakko nähdä. Siis häh? Minähän en tapaa, jos tarkkoja ollaan, ketään muita kuin omaa perhettä ja työ- sekä opiskelukavereita. 

Siskolikkaa silloin kun tämä vain ottaa ja pamauttaa itsensä paikalle, ukon siskoa silloin kun tölmimme mökkimaisemissa tai tämä päättää ottaa ja pamauttaa itsensä paikalle, joka on muuten todella harvinaista, niin ja toki teiniä ja adoptiolasta joka puolestaan, siis adoptiolapsi, pamauttelee itseään kokolailla useimmin meille. Mitään minä en välttämättä heidän kanssaan höpöttele, paitsi ukon siskon ja toisinaan omani, omalla siskolla kun on ikävä tapa repiä niitä vastauksia ulos silloinkin kun ei jaksaisi yhtään leikkiä sosiaalista eläintä. Työ- ja opiskelukavereiden kanssa juttelu lienee ihan toinen luku, jos sitä opiskelee ja työskentelee alalla jossa kommunikointitaito on tähdellinen niin tokihan sitä sitten jutteleekin. 

Vaan niin, puhelu jatkui ihmettelyllä siitä mitä hän on mahdollisesti meille tehnyt kun emme häntä tapaile. Öööö niin tuota, siis mehän emme tapaile ketään muuta kuin pakollisten merkeissä tyyliin synttärit, häät ja hautajaiset. Niin niin mutta kun sinä et edes moikkaa. Et juttele etkä moikkaa. Et edes kunnolla katso kohti. Varoituksen sana lukijoille, tämä postaus tulee sisältämään runsaasti ööööö-äännettä. 

Niin siis ööööö (aivoni raksutti kiivaasti tyyliin nähtiinkö me jossain kaupassa tai jossain ja missasin moisen) koskahan tämä nyt on sitten tapahtunut kun en nyt yhtään ole kärryillä. No kun et vaan moikkaa etkä juttele etkä mitään. Olet vaan ja vaikutat niin hiivatin ylimieliseltä, nytkin puhut ylimielisesti hänelle. Voitte olla varmoja että olin hieman kysymysmerkkiä siinä oksennuksen rapsuttelun lomassa. Hyvä etten rapsutellut päätäni välillä sillä oksennusräsyllä.

Ja minä mietin, mietin ja mietin ja kas, sittenhän sen hoksasin. Niin nähtiinhän me kummitytön synttäreillä, sielläkö tämä on sitten tapahtunut. No siellä siellä, et edes tupakalle tullut yhtäaikaa hänen kanssaan mutta liki heti kun hän tuli tupakalta niin menit. Tiedättehän muuten tunteen kun ei osaa sanoa oikein mitään? Sen kun tuntuu että aivot raksuttaa tyhjää eikä ole varma pitäisikö sitä ruoskia juttukumppania vai itseään?

No se tunne oli aika voimakas siinä. Ja vielä voimakkaammaksi se muuttui siinä kohtaa kun vastapuoli alkoi itkeä. Että kun hänen on niin paha olo ja hän tätä miettii ja miettiii ja hän ei ymmärrä mitä hän on tehnyt ja ihan oikeasti jos naama ei miellytä niin ei sitten tavata ikinä. Pidetään huoli että ollaan eri aikaan paikalla jos ja kun on näitä pakollisia juttuja ja kun ei hänen kanssaan tarvitse jutella jutella, ihan se moikka ja mitä kuuluu riittää.

En todellakaan osannut sanoa oikein mitään puhelun aikana. Pyysin anteeksi jos olen jotenkin loukannut ja vakuutin että tarkoitus ei ole ollut mutta kun ei meidän tule ukon kanssa juurikaan höpöteltyä kenenkään kanssa, ei sen enempää minun kuin ukonkaan, eikä meidän tule tapailtua tai pidettyä yhteyttä oikein kenenkään kanssa, ei sen enempää minun kuin ukonkaan, ja että tarkoitus ei ihan oikeasti ole ollut loukata.

Puhelun jälkeen jäin oikein miettimään asiaa. Laitoin ukollekin asiasta viestiä, sisko oli ehtinyt soittaa jo tällekin ja ukko kehoitti minua sanomaan ihan suoraan siskolle mikä minua risoi tämän käytöksessä. Jatkoin siis miettimistä itsekseni siinä siivoilun lomassa. Oksennuksen siivoilu ja miettiminen sopii muuten hyvin yhteen. Mietin ja mietin ja kun viimein sain siirrettyä sängyn takaisin paikalleen soitin keskimmäiselle siskolle. 

Sanoin suoraan siitä etten vain yksinkertaisesti pidä tavasta jolla häntä pitäisi suunnilleen palvoa ja kaikesta häneen liittyvästä pitäisi olla ihastuksissaan ja kiinnostunut. En pidä tavasta jolla hän, ennen tätä liittoaan, käytti minun mielestäni ukkoa hyväkseen sen minkä ehti. En pidä siitä että tämä tahtoo rahastaa kaikella. Sisko käänsi asian päälaelleen, aivan kuten arvelinkin tämän tekevän, mutta jos jonkin edessä minä menen aina lukkoon niin se on itkukohtaus. 

Sanoin myös että olen valmis ottamaan sen ettemme ole hänen nuorinta tulokastaan käyneet tapaamassa, täysin omaan piikkiini, se on meidän moka ja sillä siisti, mutta kyllä minua risoi se että he päättivät järjestää ristiäiset juuri silloin kun me olimme pois maasta etenkin kun se varmasti oli tiedossa heidänkin osaltaan. Hän ei ollut muistanut koko matkan ajankohtaa ristiäisiä järjestäessään ja mikäs siinä, kyllä minä ymmärrän ettei aina kaikki natsaa.

Kysyin vielä siitäkin että jutteliko tämä itse minun kanssani synttäreillä. Ja herranen aika, enhän minä edes jutellut siellä kuin kummitytön ja suvun muiden lasten kanssa, aikuisista speden kummisetä ja ukon sisko taisi olla ainoat joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan. Mielestäni sen moikkaamisen hoidin jo ovella osoittaen sanani kaikille paikalla olijoille. Siinä kohtaa alkoi itsellä olla jo himpan kohtuuton olo ja silti, en minä osannut oikein muuta kuin pyytää anteeksi jos olin loukannut.

Se mikä puhelun lopputulos oli jäi minullekin hämärän peittoon. Ilmeisesti minun toivotaan jatkossa pysyvän poissa tilaisuuksista joihin keskimmäinen sisko osallistuu ja ukon edustavan meitä lasten kanssa. Vaihtoehtoisesti voisin kaiketi soitella siskolle silloin tällöin ja kysyä kuulumisia, olkoonkin ettei se kuulu tapoihini kenenkään muun kuin teinin kohdalla tätä nykyä. Hieman tosiaan jäi sellainen "mitä helvettiä"-fiilis itselle. Jään siis edelleen miettimään tätä asiaa omassa pienessä mielessäni, en minä oikein muutakaan sille osaa tehdä.

Toteanpa silti että aika merkilliseltä tuntuu se että minusta tehtiin tarinan pahis. Aivan yhtä merkilliseltä tuntuu se että minulta odotetaan käytöstä jota en harjoita. Vähintäänkin yhtä merkillistä on se että minun pitäisi ryhtyä harrastamaan smalltalkia joka on minusta turhanpäiväistä. Enkä sitten tiedä onko tämä kuvitelmaani vai mitä mutta ilmeisesti se smalltalk olisi se joka oikeuttaisi minut osallistumaan suvun kekkereihin halutessani. 

Voin muuten kertoa että en aio tapojani muuttaa. Minä puhun ihmisten kanssa silloin kun puhumiseen on aihetta ja sitä aika harvoin on tässä porukassa. Siitäkin muistin siskolle sanoa, siitä että luuleeko tämä oikeasti olevansa ainoa jolla on ulkopuolinen olo. Siitäkin kun tämä syytti minua, siitä kuinka saan hänet tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi näissä heidän kekkereissään. Tämä kohta muuten meni täysin yli minun hileeni, hänhän höpöttelee näissä tilanteissa milloin anopin, milloin ukon vanhimman ja milloin ukon nuorimman siskon kanssa.

Vaan tämä tästä, mitä tätä enempää vatvomaan. Palaan ennemmin sinne yläkertaan ja totean että kaiken sen hinkkaamisen ja rapsuttelun jälkeen yläkerta oli loistokunnossa ennen puolta päivää. Teini ja adoptiolapsi pöllähti sopivasti ovista samassa kun kannoin imuria alakertaan ja teinin kanssa hoitelimme tämän kela-jutut kuosiin. Kela oli hukannut hänen työttömyysturvahakemuksensa, eikö olekin muuten hienoa!?

Teinien lähdettyä minä suuntasin pikaisesti kauppaan ja hölköttelin vauhdilla takaisin kotiin ruoanlaittoon. Ukon kotiuduttua lähdin hakemaan spedeä ja en minä sitten enää osannut saati viitsinyt sinne verkkokouluunkaan hiippailla, niinpä istuin ja kudoin varapojan toisen villasukan valmiiksi siinä töllöttimen seurailun lomassa. Onneksi ilta oli mukavan rennonletkeä, spede ja junnu meni normiaikoihin nukkumaan ja muutenkin talossa vallitsi, jos näin voi sanoa, jonkinasteinen harmonia.

Tänään onkin sitten PAKKO saada se verkkokoulu auki, eihän tästä tule muuten kuulkaa mitään! Ukko lähtee taysiin tapaamaan ortopedia aamupäivästä joten siinä on sopiva hiljainen hetki lueskella. Ehkäpä siirryn nyt tökkimään kasiin menijöitä ylös niin saadaan tämäkin päivä ihan oikeasti käyntiin. Se on moro ja viettäkää kivakiva torstai, minä pyrin samaan vaikka henki menisi!