Niin ihanaa kuin keväinen auringonpaiste ja lämpö onkin, irkku on joutunut kallistumaan vesisadetoiveen puolelle. Kunpa sitä tulisi, vettä, oikein kunnolla. Sitten voisikin taas paistaa päivän pari ja sitten, taas sitä vettä. Lupaavalta ei tosin näytä, ainakaan säätiedotusten mukaan.

Junnu, siitepölyt ja katupölyt EI sovi yhteen. Ei niin millään. Poika on tukossa, totaalisesti. Tekisi mieli kieltää toiselta ulosmeno, mutta mutta. Junnu on löytänyt viimeinkin OMAN ystävän. Ihan oman. Vain ja yksin junnun ystävän. Aidan takaa, että ei edes kovin kaukaa. Speden kummitädin nuorimmainen on kaksi kuukautta junnua vanhempi, ja tokihan nämä ovat aiemminkin leikkineet keskenään, etenkin silloin kun äireetkin on pihoissa pyörineet ja kaksin säätäneet, mutta nyt on kehitytty sille asteelle jolloin mennään hakemaan sitä ystävää ulos.

Kemiat osuu, mutta hyvällä tavalla. Ei siis päätöntä juoksemista kuten serkkupojan kanssa, ei tavaroiden paiskomista ja räkänaurua, kuten serkkupojan kanssa, ei kiroilua ja irvailua saati julmettua huutoa, toisin kuin sen serkkupojan kanssa. Ehei, nämä kaksi nuorta miestä rakentaa majaa. Pakkaavat matkatavaroita lentokoneen ruumaan ja lentävät etelään pakattuaan. Ruuman virkaa hoitaa ulkorappujen alunen ja lentokoneena toimii tietysti ne ulkoraput.

Puuhun kiivetään ja sieltä tähyillään ympäristöä. Välillä vedetään lenkki talon ympäri polkupyörillä. Kaiken kaikkiaan, leikit on niin loistavia tällä parivaljakolla, että irkku ei raaskinut kieltää sitä ruuman pakkaamistakaan, ei sittenkään vaikka sinne livahti pojan 13v polkupyörän vararenkaat ja ulkokumit. Ei sittenkään vaikka sinne päätyi rinsessan nukenrattaat. Eikä sittenkään, vaikka tiesi että ukko kommentoi kyseistä kapinekasaa enemmänkin ärtyneenä kuin huvittuneena. Olkoon, pääasia että leikki on hyvä eikä siinä juosta päättöminä ympäriinsä.

Sitä juoksua kun junnu ei kestä nyt yhtään ulkona. Sitä ulkoiluakaan junnu ei kestäisi, ei ainakaan puolta tuntia enempää päivässä, mutta en vain henno kieltää. Eilen junnu ei ehtinyt onneksi ulkona häärimään kuin pari tuntia. Siltikin, ilta oli köhinää. Oksetusta. Pahaa oloa. Punaisia poskia. Edellisenä iltana tosin tilanne oli vielä pahempi, silloin junnu ehti ulkona pyörimään kunnolla useamman tunnin ja useampaan kertaan. Tilannetta ei helpottanut mitenkään se, että ukko ei muistanut kevätsääntöä junnun kohdalla kun kaupassa kävivät.

Kaupasta palattiin omenapussin kanssa. Junnun suurta herkkua, tomaattien lisäksi. Irkku ei tätä edes huomannut siinä Speden kanssa touhatessaan. Eipä aikaakaan, olkkariin hiippasi erittäin punaposkinen, erittäin yskivä junnu joka tuumi kuinka hyvää omenaa isi ostikaan. Kääk! Kyllä sydäntä raastoi eilen kun toinen toivoi niitä omenia iltapalalla. Onneksi junnu muisti itsekin, aikani selitettyäni, että miksi niitä ei nyt saa syödä. Kun siitepölykaudella ne ei vaan käy pojalle. Ei niin millään.

Paitsi että ilmassa on siitepölyä, näyttää siellä olevan reippaasti myös katupölyä. Ja senhän tietää miten se vaikuttaa niiden muiden pölyjen lisukkeena. Allergialääkitys on aloitettu aikapäivää sitten, nyt oli pakko ottaa astmalääkkeessä tuplaus käyttöön. Aamukaakao pyydettiin kuten aina, mutta junnu itsekin tuntee sairautensa sen verran hyvin, että juomatta tuo on jäänyt. Se kun on aika takuuvarma limaoksennuksen lähtölaukaisija.

Jotta jos sitä sadetta? Ihan vaan sen verran, että nuo pölyt saataisiin alas. Jotta tuo junnukin voisi olla yskimättä edes tunnin, ettei tuon junnun olisi paha olo. Mitenkähän mahtaa käydä kun eskari alkaa ensi syksynä, ja silloinhan moni juttu muuttuu omaehtoisesta ryhmätoimintaan...

Ai niin, hyvää keskiviikkoa itse kullekin, lähden tuota... säätämään jotain!