Työpäivä meni vauhdilla, kuinkas muutenkaan, ja luokka alkaa olla jälleen loppuviikon tunnelmissa, ts aikamoista sähellystä meno oli sitä mukaa kun päivä eteni. Lisää vauhtia elämään tuli kotiuduttuani. En hakenut spedeä kotimatkalla sillä kello oli sen verran että poikanen istui todnäk välipalapöydässä vaan kurvasin ensin kotiin keittämään kupposen kahvia. Kahvikupponen nenän alla istuessa soitin junnulle joka kertoi olevansa juuri serkun ja mummun kanssa hakemassa mummun autoa tämän kaverilta. Jahas.

Siinä ei mennyt edes kymmentä minuuttia kun puhelimeni soi ja soittajana ruudulla näkyi junnu. Totuus oli kuitenkin toinen sillä kohtelias nuorimies kertoi löytäneensä puhelimen parkkiksen vierestä maasta ja valinnut osoitekirjasta "äiti" jolle soittaa. Ihana nuorimies, nuoret muuten on tässä kohtaa todella fiksuja. Tai ainakin ne jotka päättävät olla rehellisiä ja palauttaa löytöpuhelimen, he soittavat järjestäin joko isälle tai äidille jonka osoitekirjasta löytävät. 

Hörppäsin kahvini ja kurvailin kaupungin toiselle laidalle, sinne oman työmaani naapurikerrostalolle ja lykkäsin nuorelle herrasmiehelle kympin löytöpalkkioa puhelimesta. Niin isolta vaivalta tämä minut säästi puhumattakaan junnusta joka olisi etsinyt puhelintaan suunnilleen kivienkoloista huomattuaan sen kadonneeksi. Junnu muuten ei huomannut puhelimen katoamista ennen kuin illalla kun pyysin tätä antamaan puhelimensa minulle. Just. Kieltämättä siinä väsyneenä tuli ehkä saarnattua himppasen liikaa huolellisuuden merkityksestä mutta menköön nyt.

Haettuani paitsi sen puhelimen, myös speden, kurvailinkin kotiin ja laittelin pikaisesti sapuskaa. Soittelin pojalle 18v mutta tämä oli edelleen tiukasti töissä joten sovimme kokeilevamme vierailulla piipahtamista uudemman kerran tänään tai viimeistään lauantaina aamupäivästä. Poikanen 16v palaili passelisti koulusta suoraan ruokapöytään ja siinä samassa paikalle pyörähti prinsessakin serkuiltaan. Poika lähti kavereiden kanssa pihalle heti saatuaan kupunsa ruokittua ja minä puolestani pakkasin speden autoon.

Nyt annan kuulkaa kritiikkiä ja huolella! Ukko osti meille vuosi-pari sitten Epsonin tulostimen jota tulee, onneksi, käytettyä suht vähän. Kerran olen vaihtanut siihen mustan värikasetin ja värillisiä en kertaakaan. Nyt tässä poikasen asuntohässäköinnin lomassa olisi pitänyt saada tulostettua tiliotetta jos toistakin mutta muste olikin loppu. No, ostin mustan värikasetin sillä enpä minä niitä väritulosteita juurikaan ole tarvinnut enkä niitä vailla nytkään ollut ja vaihdoin kasetin.

Eipä riittänytkään. Ei vaikka valitsin tulosteen väriksi mustavalkoisen, värikasetit oli loppu ja se saamarin rakkine ei suostunut tekemään MITÄÄN ilman värikasetteja. Voi sanonko mikä??? Eilen meni sitten herne nenään ja siirsin jemmatililtä käyttötilille sen verran rahaa että sillä luulisi saavan ne värikasetit marketista ja kurvailin tosiaan hakemaan niitä speden kanssa. Siis oikeasti. Typerä kapine! Värikasettien ostaminen on ikäänkuin PAKKO tuon koneen kanssa, ilman värikasetteja ei saa edes mustavalkoista ulos. Argh!

No, illalla tulostin pojalle tilitietoja siinä samalla kun nautiskelimme speden kanssa iltapäiväkahvista ja -teestä. Spede siitä teestä, minä kahvista. Samalla siivoilin himppasen keittiöä ja hetken perästä touhasin jo iltapalojakin. Ilmeisesti spede on nukkunut tarhassa päiväunet, uni kun ei tahtonut millään tulla tenavan silmiin illalla ja kello oli hyvinkin jo yli yhdeksän kun tämä viimein simahti unille. Pitänee muistaa tänä aamuna sanoa uudemman kerran niistä päikkäreistä, niistä kun on puhuttu kerran jos erään mutta ryhmä on saanut pari uutta tätiä joille tieto ei välttämättä ole mennyt.

Tänään on, onneksi, perjantai. Olen jokseenkin väsynyt, todettakoon se tässä ja nyt. Prinsessa on menossa illalla lähikoululle diskoon (oooh) ja koetti houkutella junnuakin mukaan. Junnun silmälaseista ei ole muuten edelleenkään kuulunut mitään, näinköhän venyy aina ensiviikolle asti niiden tulo? No, vanhat on edelleen erkalla paikatut ja pari kertaa niitä on tuunattu uudelleen kuosiin joten ihan sokeana lepakkona poikasen ei ole onneksi tarvinnut kulkea.

Jahas. Josko siirtyisin vähitellen entraamaan itseäni työmaakuosiin, jotenkin ei jaksaisi mutta pakko kai se on. Se on moro ja viettäkää kivakivaperjantai!