Miksi hitossa joulu- samoin kuin kevätjuhlien on pakko olla niin julmetun aikaisin tuolla koululla. Syö naista. Etenkin kun takana on levoton yö jonka aikana irkku on herännyt kertaa sata siihen että viereisestä sängystä huudetaan "äiti". Törkeää! No toisaalta, alkaapa joululoma hyvissä ajoin, kymmeneltä ollaan jo tiukasti kotosalla ja naisen on pakko myöntää että irkku aikoo ottaa makuuasennon koiuduttuaan. Toisaalta voisi kysyä miksi irkku on hereillä puoli kuudelta aamulla, etenkin kun takana on se levoton yö mutta siihen vastaus on turhan helppo: irkkua hirvitti että nukkuu vahingossa yli ajattelemansa kuuden ja ei ehdi näin ollen juoda aamukahviaan rauhassa jos jatkaa uniaan, kun kerran havahtui hereille sadannen kerran.

Vaan tämä tästä, joudun toteamaan että ei se ihan kohta 18v eli teini, ei se nuorene. Sujahda takaisin potkuhousuihin. Suostu muuttumaan pikkutytöksi uudelleen. Törkeää. Se teini näet kävi ilmoittautumassa autokouluun torstaina ja menee ekalle teoriatunnille maanantaina. Tämän tapahtuman varmemmaksi vakuudeksi teini, jolla joululoma alkoi siis eilen, lähti iltasella kaverilleen. Luvattuaan sitä ennen että herää tänä aamuna ripsraps-reippaasti kasin kanttiin ottaakseen speden huomiinsa. Tämä kuviointihan aiheuttaa sen, että ensimmäistä kertaa ukon joulu- ja kevätjuhlasessioinnissa saamme molemmat keskittyä niihin juhliin eikä toisen tarvitse lenkkeillä pitkin koulun käytävää kyllästyneen speden seurana.

No, kävipä sitten niin, että teini tuli kotiin kuten sovittua, puoli yksitoista, mutta tuli lievähkössä kännissä. Hmph. Nyt on kyllä pakko myöntää, että irkku ei ihan tiedä mitä irkun pitäisi sanoa itselleen koska irkku on hoksannut että kotiintuloaikana 23 kohta 18 täyttävälle lapselle on aika tuota, aikainen. Mutta todettakoon, että koska toistaiseksi ei kummempia vastaväitteitä ole kuulunut niin pidetään tämä aika vaikka tiedän paremmin kuin hyvin että pari kuukautta ja teini saattaa olla illanvietossa vaikka ihan kuulkaa kapakassa kavereineen ja vaikka ihan aamuneljään asti. Tämä on ajatus johon olen koettanut nyt itseäni koulia, ihan vain sillä että saisin oman aivosoluni ymmärtämään että lapsesta on muuttumassa ihan oikeasti aikuinen, tuohan ajaa ajokorttia, suunnittelee kotoa muuttoa sitten vuoden tai parin päästä ja hitsi, se pääsee ihan justaansa jo kapakkaankin. Hitto irkku on VANHA!

Vaan palataanpa asiaan. Teini siis kotiutui laitamyötäisessä. Ja koska irkku on nähnyt näitä teinin laitamyötäisessä kotiutumisia nyt ainakin... neljästi (?) viimeisen puolentoista vuoden aikana, irkku tietää myös sen, että teinin on enemmän kuin vaikeaa pysyä hereillä seuraavana aamuna. Joka olikin oikeastaan se ainoa joka irkkua himppasen kismitti tässä asiassa, seura missä teini illan vietti kun oli turvallista eli kylillä tuo ei ole pöhnäpäiten notkunut vaan lähistöllä asuvalla kaverillaan jossa poika 15vkin oli piipahtanut iltasella ennen kotiintuloaan klo 22. Mutta niin, koska irkku tietää tämän hereillä pysymisen vaikeuden, totesi irkku saman kuin ukko. Lienee viisainta herätellä se poika 15v hoitamaan spedeä. Eli ei sentään ihan mönkään mennyt tämä ajatus rauhassa istutuista joulujuhlista. Teini tulee silti kuulemaan tänään ajoituksesta ja siitä kuinka tärkeää se on. Nih.

Ja nyt askel jälleen eiliseen. Reipashenkisesti pakkasin junnun ja speden autoon ennen aamukymmentä, suuntimana oli TAYS jälleen kerran. Matkalla koukkasimme kyytiin ukon siskon exän joka kaipasi kyytiä lastenvahtitoimista manseen päästääkseen lääkäriin. TAYSin reissu yllätti, jälleen kerran, totaalisesti. Ensinnäkin. Parkkipaikka löytyi tuosta vaan, spede käveli reippain askelin koko matkan parkkipaikalta sisätiloihin ja aina astmapolille asti ja koko saamarin käyntiin suttaantui vajaa tunti. Ja joku oli varautunut siihen että pari kolme tuntia ei ole kuin nähdä... Homma toimi siis paremmin kuin hyvin, junnun reseptit uusittiin, lääkitys on nyt suht mukavalla mallilla ja lääkäri totesi että samoilla mennään.

Kaikista eniten itseäni on yllättänyt viimeisellä parilla käyntikerralla se suhtautuminen. Ilmeisesti se pieni sanamuutos junnun diagnoosissa on sitten muuttanut myös toimintatavat, enää ei ehdotella lääketaukokokeiluja, ei mietitä miten päästäisiin mahdollisesti purkamaan lääkitys joskus ajan kanssa eikä vinkkailla tilanteen muuttumiseen. Ehei, käynnit on mennyt siihen, että lääkäri kysyy miten on voitu, minä selitän puhallusarvoista, mahdollisista lenssuista ja miten ne on vaikuttaneet, lääkkeiden tuplailujaksoista, koulukeskittymisestä, rasvailuista ja oireiluista silloin kun pahenemisvaihe on tulollaan. Lääkäri kuuntelee keuhkot, katsoo kurkun, korvat ja ihon, painelee kaulan ja mahan, punnitsee ja juttelee hetken junnun kanssa jonka jälkeen siirtyy toteamaan että jatketaan samoilla ja jos itsestä tuntuu että on halua kokeilla esim singulairia useamman kuukauden jaksona tämän tällä hetkellä käytössä olevan kuukauden satsi pahenemisvaiheeseen tilalla, niin rouva on hyvä vaan ja kokeilee. Eli olemme siirtyneet aikaan jossa äiti on pojan oirepäiväkirja ja jossa äidin näkemys on se joka vaikuttaa eniten. Jos joku jäi miettimään mikä se sanamuutos on niin se on simppeli sanan määrittelemätön muuttuminen krooniseksi. Tästä taisin aiemmin jossain vaiheessa postatakin, että tuo sanamuutos oli yhtä aikaa helpotus ja suuri suru. Äidin ajatusmaailma kun on merkillinen.

Kotiin päästyämme kaivoin esiin leivontakapineet ja pyöräytin kaksi limpputaikinaa, meiltä kun ei opettajille viedä kukkia vaan limppuja joulujuhliin. Illansuussa ukko kävi vielä kaupoilla hakemassa sitä sun tätä mahdollisesti lähipäivinä kaivattavaa kapinetta ja speden suoriuduttua yöunille istuin nojatuolissa kutimet käsissä. Viimeisen parin viikon kutomissessioinnin jäljiltä valmiina on neljä paria raidallisia aikuisten villasukkia jotka kaikki olisi menossa pullonlämmittimiksi suvun naisille ja kolme paria lasten villasukkia joista kahdet jää kotosalle ja yhdet menee lasten serkkutytölle. Johtuen siitä että aion pitää kotona osan aikuisten sukista pyysin poikaa 13v joka lähti ukon mukaan kaupoille, tuomaan lisää lankoja. Kutominen on hauska laji etenkin telkkariin yhdistettynä paitsi että siinä on yksi vika.

Kutomiskaudella ei osaa katsella telkkaria ilman kutimia. Arvatkaapa kuka oli kuin kissa pistoksissa torstai-illan kun telkkarin tuijotteluun ei ollut kutimia yhdistettävänä. Nyt on taas ja hurraa sille. Vaan nyt, tässä on liki tunti kallista aamuaikaa taas kulutettu joten siirryn suosilla tyhjentämään tiskikonetta, kaivelemaan loppuja juhlakretonkeja esiin ja valmistautumaan herättelykeikkaan. Se on moro ja viettäkää mukava lauantai!