Kuulkaa, kyllä se niin on, että ihminen on kuin koira joissain määrin. Tämä tuli mieleeni eilen illalla siinä puoli yhdeksän aikaan kun istuin sohvalla näyttäen ehkä enemmän zombielta kuin naiselta. Ei hajuakaan mistä se järjetön väsymystila iski, mutta tehokas se oli. Hyvä kun sai silmät pysymään auki kun odotti viisarien etenevän osoittamaan yhdeksää jolloin sai prinsessan ja junnun nukkumaan.

Olisin niin innoissani sukeltanut itsekin sänkyyn samoihin sanoihin mutta eihän se sellainen käynyt. Teini kun oli tulossa kymmeneltä kotiin ja irkkua vaivaa nykyään aina iltaisin tarve odotella tämäkin kotiin. Osasyy saattaa toki olla teinin marraskuinen kotiutuminen, vaikka myöntää täytyy että tuota kotiin odottelua on tullut harrastettua ennen sitäkin.

Irkku notkui siis tiukasti sohvalla telkkaria hajamielisesti ja puolitehoisesti tuijottaen kun teini kotiutui kymmeneltä. Heti teinin kotiuduttua irkku säntäsi iltatoimilleen ja oli juuri sukeltamassa makkarin uumeniin kun ukko kotiutui iltavuorosta töistä. Ja kuulkaa, se on se Murphyn laki mikä sanelee nukkumisetkin. Niin sen on pakko olla.

Meillä kun ei nukuttu. Irkku olisi kyllä nukkunut, mutta viereisestä sängystä esitettiin vastalause. Ensimmäinen vastalause esitettiin jo ennen irkun sänkyyn ehtimistä ja sama linja jatkui irkun sänkyyn päästyä. Ja koska irkku kuuluu niihin onnettomiin ihmisiin, joilla nukahtaminen saattaa mennä ohi jos se ei tapahdu juuri sillä hetkellä kun luomet lupsuu niin tottahan niin kävi eilenkin. Vielä tunninkin maattuani totesin tuijottavani televisioa. Ennen puolta yötä onneksi simahdin mutta se oliko tuo kannattavaa onkin sitten eri asia.

Koko yö meni heräillessä. Ensin havahtelin siihen, että spede esitti jälleen vastalauseita jotka tosin ukko vaimensi tarjoamalla tuttia, nunnua, asettelemalla peittoa ja uudestaan ja uudestaan. Sen jälkeen havahduin painajaisiin. En muista enää mitä unessa tapahtui mutta hämärä muistikuva olisi ampumisista ja siitä, että uni oli todella pelottava.

Painajaisesta selvittyäni, olin jo muuten aikeissa herättää ukonkin kun pelotti niin vietävästi ennen kuin sain ajatukseni koottua, loppuyö sujuikin iloisesti kuunnellen vastalauseita ja tarjoten tuttia, nunnua ja vastaavaa. Joku vaivaa pientä miestä, mutta kun tietäisi mikä. Estolääkityskin on päällä korvia ajatellen, että tuskin vaiva korvassa on, mutta näinköhän tuo pukkaisi hammasta taas. Mene ja tiedä.

Koska irkku oli kuitenkin kovin positiivisella fiiliksellä eilen liikkeellä ja vielä yölläkin sitä painajaista lukuunottamatta mieliala oli positiivinen vastalauseista huolimatta, irkku hekumoi ajatuksella siitä kuinka tänään saa nukkua pitkään. Ei pakollista heräämistä kuuden aikaan, ei aamusähläystä vaan ihan huoletta voi koisia ja venytellä rauhassa vaikka kahdeksaan jos siltä tuntuu. Niin. Irkku ei muistanut määräävää tekijää joka ei suinkaan ole koulu vaan spede.

Sillä mokomalla kerubilla oli eriävä mielipide heräämisajasta. Ei auttanut tutti, ei nunnu, ei kädestä pitäminen, ei kuulkaa yhtikäs mikään kun kaveri päätti kuudelta että nyt noustaan ylös. Arvatkaapa risoiko? Normaalisti seitsemään koisaava tenava otti ja romutti irkun ihanan haavekuvan normaalia pidempään nukkumisesta. Törkeää sanon mä! Johonkin se positiivisuuskin katosi tässä aamulla kun tajusi että ei helv.. se on pakko nousta.

Loppuun vielä selvennös tuosta alun koiraviittauksesta. Jokainen koiraa kouluttanuthan tietää, että tehokkain tapa väsyttää koira on laittaa tämä käyttämään aivojaan eli ratkaisemaan ongelmia. Ja niitä aivojaanhan irkku käytti tehokkaasti eilisen kun blogimaailmaa kahlaili. Joten ehkä siinä on selitys sille megalomaaniselle väsymystilalle joka irkkuun iski illalla.

Ja nyt irkku siirtyy kieltämään spedeä, kaveri kun koettaa selvästi päästä jälleen kerran rappusiin. Se on moro, ottakaa iisisti!