Olen viime aikoina kertoillut siitä, kuinka villi ja vilkas pieni ukko pitää äidin liikkeessä päivät pitkät. Meillä on keittiönjakkara jonka vakiopaikka on eteisen lattialla lappeellaan. Pystyasennossa sitä ei voi pitää koska spede kiipeää sen kanssa joka paikkaan ja osaa kuljetella sitä siinä asennossa mukanaan. Hassua, että pystyasentoon tuo ei kuitenkaan osaa sitä nostaa itse. Ja mitä tapahtuukaan jos äiti kuvittelee lukevansa rauhassa netistä jotain blogia, aamulehteä tai iltistä jakkaralla istuen?

No silloin tietysti jumittaudutaan jakkaran alle jolloin äidin on ihan varmasti noustava siitä ja mahdollisuus sille, että on äitiä nopeampi ja ehtii jakkaralle kiipeämään, on edes jonkinlainen. Jakkaralta kun ylttäisi niin näppärästi äidin läppärille joka on keittiön työpöydällä. Tiesittekö muuten, että läppäristä saa todella näppärästi kirjaimia irti? Ei tiennyt äitikään mutta nyt tietää. Tietää myös sen, kuinka ne kirjaimet saa takaisin paikalleen...

Jos äiti aikoo kokkailla jotain, ja itse kaipaa seuraa, silloin kannattaa toimia näin:

Eihän se äitikään virheetön ole ja usein tuo mokoma vain siirtää apulaisen pois tieltään mutta toisinaan sen saa nauramaan siinä tuupinnan lomassa, ote kun on pitävä kun sen hellasta ottaa. Harmillista muuten, isi korjasi tuon hellan alalaatikon lapsilukon, en pääse enää peltien päälle seisomaan yltääkseni kunnolla levyihin ja vielä tylsempää, en pääse levittämään leivinpaperirullia ja kakkuvuokia lattialle...