Huhhuijakkaa! Eilinen aamupäivä meni suorastaan kiitolaukkaa, juoksutin pyykkiä kaappeihin ja kuivumaan, tyhjäsin tiskikonetta, tein lihapullakastikkeen tenaville ja kanakastikkeen ukolle, järjestelin paikkoja ja imuroin ja kas, yhdeltätoista olikin kokolailla kaikki päivän isoimmat hommat tehtynä. Ja hyvä niin, iltapäivällä kun palasimme perhekeskuksen tapaamiselta kotiin irkku oli aivan rättipoikkikatki.

Vaan kuulkaa, tapaaminen oli hyvä. Loistava kerrassaan. Niin ja viimeinen. Tokihan teini saa soitella ja varailla uutta aikaa jos tuntee sitä vielä jossain vaiheessa tarvitsevansa, mutta nyt näyttäisi siltä että teiniä ei enää ahdista samoin kuin aiemmin ja tämä on oppinut muita tapoja purkaa pahaa oloaan kuin itsensä satuttamisen. Kaksi vuotta. Se on kuulkaa pitkä aika.

Siinä määrin pitkä aika, että minä totesin mielessäni saman minkä toinen perhekeskuksen ihmisistä, se jonka juttusilla minä olen käynyt muutaman kerran tämän kahden vuoden aikana. Kasvua on todellakin tapahtunut. Teini ei ole enää teini, vaikka ei vielä aikuinenkaan, mutta siinä rajalla hän seisoo. Hassua. Äidistä se on hassua. Johdonmukaista tosin, mutta silti jotenkin hassua huomata, että se pieni onneton ihminen joka makasi lämpökaapissa potkien pienillä rimppakintuillaan avuttomana niin että sitä ei osannut edes ajatella että tuo kasvaa isoksi, onkin kohta aikuinen.

Spede jäi mummulle hyvin pienen harhautuksen avulla, mummu jäi laittelemaan spedelle kenkiä jalkaan kun me lähdimme teinin kanssa. Spede kiikutti kenkiä ensin äidille jalkaan autettaviksi, mutta vain maininta siitä että spede menee mummun kanssa, sai pojan kiikuttamaan kengät mummulle. Heiluttikin vielä reippaasti kun irkku ja teini lähtivät. Hyvin oli mennyt, tosin spede oli rusauttanut kakat leikkiksellä ja olivat siitä tulleet meille vaihtamaan vaippaa ja jääneet meidän pihaamme touhuamaan.

Yksi asia minua jäi tosin jotenkin vaivaamaan. Mummu oli todella omituinen kun palasimme teinin kanssa. Ukko ehti töistä sillä aikaa kun me vielä tallailimme kotia kohti ja spedehän liimaantui tietysti samantien ukon kantaan kiinni, täällä he seisoivat ulkorappusilla ukko ja mummu jutellen speden istuessa isänsä jalan juuressa. Ukkohan säntäsi tietenkin samantien sisälle ja nukkumaan kauneusunosiaan kun minä paikalle tulin ja niin, siinä kohtaa mummu vaikutti jotenkin tosi vaivaantuneelta? Kiusaantuneelta? Ärtyneeltä? En osaa oikein edes sanoa, mutta joku tätä harmitti.

Pitää varmaan ottaa ja soittaa tänään anopille ja kysyä. Voisiko syy olla niin simppeli, että spede on, speden tuntien, "kääntänyt selkänsä" anopille heti isänsä nähtyään. Eihän tuo mokoma suostunut edes katsomaan mummua kohti saati vilkuttamaan tälle sen jälkeen kun minä ulkorappusille istuin. Tätä piirrettä minä ihmettelen kovin speden luonteessa. Tämä todellakin pystyy sulkemaan paikallaolijat pois kuulo- ja näköaististaan. Aivan kuin tämä ei kuulisi niiden ääniä jotka tätä ei juuri sillä hetkellä kiinnosta. No nyt irkkua vaivaa tämä jo tosissaan.

Illalla irkku olikin sitten saada hermoromahduksen ja slaagin, molemmat yhtä aikaa. Että minä olen viisas! Että minä olen hyvä arvaamaan mitä saattaa olla tapahtumassa. Miten ollenkaan juuri eilen aamupäivällä puhuin ukon siskolle, kuinka eksä ei ole ihmeellistä kyllä soittanut ja kysynyt poikien juhlavaatteista, nämä kun menevät eksän siskon häihin huomenna ja tottahan siellä pitää olla viimeisen päälle pukeutunut.

En muista olenko joskus aiemmin sanonut tästä, mutta minä ja eksä olemme todellakin eri puista vuollut. Meidän sukummekin ovat kuin kahdelta eri planeetalta. Heidän sukunsa on miten sen sanoisi, ylevää, juhlavaa ja hyvin yhtenäistä. Juhlia järjestetään mitä erilaisemmista syistä ja niitä on vähintään parit vuodessa. On siis monenlaisia kissanristiäisiä pitkin vuotta ja luonnollisestikin jokaisella aina lapsia myöten, on pukua jos toistakin käytettäväksi juhlissa.

Vaan asiaan, siinä ukon siskon kanssa puhuessa totesin, että lyön melkein vetoa että eksä soittelee vielä ennen lauantaita ja kysyy niistä vaatteista. Jos ei sitten ole käynyt niin, että ex-anoppi on ostanut pojille jo jotkut juhlavaatteet, joiden olemassaolosta tulee infoamaan minua siinä vaiheessa kun haluaa että maksan eksälle puolet niiden hinnasta. Ja niinhän siinä kävi kuten olin aamulla sanonut.

Teini oli soitellut isälleen iltapäivällä ja totesi kaverilta kotiuduttuaan että iskä kyseli poikien juhlapuvuista ja käski katsomaan ne valmiiksi. Hän ottaa ne sitten samalla kun hakee teinin tänään sinne. Nyt on ihan pakko, anteeksi, mutta jumalauta, meillä ei ole mitään stnan juhlapukuja kummallakaan pojalla. Tällä hetkellä pojalla 15v ei ole edes kauluspaitaa, tämä kun kasvaa niin järjetöntä vauhtia että maaliskuulla ostetut farkutkin alkaa jo käydä lyhyiksi. Pojalle 12v löytyy kyllä sekä kauluspaita että siistit mustat reisitaskuhousut, mutta pojalle 15v...

Olen ihan tarkoituksella venyttänyt pojan 15v juhlapuvun ostoakin, juuri tuon järjettömän pituuskasvun takia. Ennen heinäkuuta en ole aikeissa ostaa, ja okei, olisin toki voinut nyt sitä hommailla pituuskasvun puolesta, varmasti mahtuisi vielä elokuun alussa kun tuo ripille pääsee, mutta rehellisesti, juuri nyt siihen ei ole rahaa eikä minulla olisi edes aikaa lähteä sitä tänään mistään metsästämään.

Ou mai fakin kaaaaad sanon mä! Ei siinä sitten, irkku soitti eksälle ja totesi että ei ole, pojalle 12v löytyy siistit juhlavat vaatteet mutta pojalle 15v ei löydy edes ehjiä farkkuja enää. Tämä kun on onnistunut jopa rikkomaan kummatkin farkut jotka maaliskuulla ostettiin. Että irkun olisi tehnyt mieli kirkua. Eksä totesi että hitto kun ei tullut aiemmin mieleen ja pitää varmaan sitten tehdä asialle jotain. Ihanko totta?!

Ja kirjattakoon tämä nyt tänne, irkku lyö, äitinsä sanoin, vaikka hatullisen paskaa vetoa siitä, että eks-anoppi tulee viimeistään pojan 15v rippijuhlajärjestelyjen yhteydessä jollain tavalla esittämään että jos eksä nyt ostaa pojalle oikein juhlapuvun niiden häiden takia, niin sen hinta tulee kuittaamaan eksän osuutta juhlien järjestämisestä. Sanokaa minun sanoneen! Tällä kertaa tosin tuon sanominen tulee olemaan turhaa, irkku kun ei aio todellakaan edes kysyä eksältä osallistuuko tämä juhlien kustannuksiin vaan laittaa kaikki omasta pussista.

Olen niin kyllästynyt ja korpeentunut eksän rahajuttuihin. Tai niin, lähinnä siihen tämän tapaan suhtautua lastensa elatukseen. Hän kun maksaa niin ruhtinaallisen paljon elatusmaksuja, niin äitihän ui rahassa. Tuntuu kertakaikkisen naurettavalta, että tämä kehtaa sanoa lapsille jos nämä häneltä jotain pyytävät, että sanokaa äidille, hän maksaa niin paljon teistä elatusmaksuja että ei hän ostele farkkuja, sukkia, paitoja saati boksereita. Äidin ne kuuluu ostaa.

Ei siinä mitään, olkoon osallistumatta mihinkään ylimääräisiin menoihin mitä nuo kolme suunnilleen teini-ikäistä tenavaa tuovat mukanaan, mutta pitäisi edes suunsa kiinni lapsille ja puhuisi suoraan minulle jos on jotain sanottavaa. Tai vastaisi edes kunnolla jos jotain kysyn eikä vaihtaisi puheenaihetta ja jättäisi vastaamatta. Tämä kun on se toinen tapa mitä hän käyttää. Ei ole kuin muutama viikko aikaa kun tältä kysyin pystyykö tämä osallistumaan ylimääräisiin kustannuksiin jotka kesä ja kärpäset lasten osalta toi eli 400 ekkeä pamahti ylimääräistä maksettavaa pojan 15v riparileirimaksun, pojan 12v kesäleirin ja teinin skootterin vakuutusmaksun muodossa. Eksä vaihtoi sulavasti puheenaihetta.

Mutta olkoon tämä tästä aiheesta tällä kertaa, tulen vain niin pirun pahalle päälle itse kun asiaa edes ajattelen. Siirryn siis arkipäiväisempään eli irkku alkaa nyt kuoria perunoita jauhelihasoppaa varten, pesee pyykkiä vielä koneellisen ja pakkaa sen perään mökkikassin valmiiksi. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai, niin ja lauantai ja sunnuntaikin, irkku tuskin enää palailee ennen maanantaita blogin pariin.