Jos minun muistini varassa olisi himppasenkin tärkeämpiä valtiollisesti tärkeitä asioita, niin me olisimme alle puolen vuoden ruotsalaisia kaikki. Olen alkanut epäillä, että joku on vienyt muistikortin aivoistani, niin huonosti sinne mikään jää kiinni. Ja jos jääkin, tekee se ainakin jonkin pienen tepposen matkalla muuttaen joko muotoaan, väriään tai päiväystään. Hittolainen!

Yksi hyvä osoitus tästä muistin epäkuntoisuudesta on kalenteri. Johon pitäisi merkitä kaikki jutut että ne sitten muistaisi eikä jatkuvasti tekisi ihme lapsuksia päivämäärien suhteen, mutta arvatkaapa muistanko? No en. Jos postissa tulee kirje jossa on päivämäärä jollekin tapahtumalle, niin todennäköisesti minä avaan sen jo postilaatikolla ajatellen "pitääkin merkitä kalenteriin". Se viiden metrin matka postilaatikolta ulko-ovelle on jo liikaa minun muistikeskukselle, todennäköistä kun on että lasken ne postit kuistin hyllyyn ja unohdan ne sinne autuaasti.

Ja tuleeko tuolloin muistettua sitä kalenteriin merkkailuakaan enää? No ei todellakaan. Sisällä minä siirryn sujuvasti muiden hommien pariin ja luultavasti törmään kyseiseen lappuun seuraavan kerran ukon sitä hipellellessä kun tämä on ensin ihmetellyt missä posti on ja minun todettua että kappas sehän jäi kuistin hyllyyn. Ja ei, minä en muista sitä lappua siinäkään vaiheessa jos ukko ei sitä sitten käteen rempaise ja totea että täällä on tällainenkin.

Mikäli tähdet on oikeassa asennossa, lapset hiljaa ja kädet vapaana niin silloin minä saatan jopa muistaa merkitä sen kalenteriin JOS satun olemaan keittiössä kalenterin lähistöllä. Jos taas en niin on todennäköistä että vaikka lähtisin sitä makkarista keittiöön merkkaamaan, unohdan koko jutun matkalla keittiöä kohti mikäli siinä muutaman metrin matkalla jokin tai joku keskeyttää ajatukseni. Ja siellähän se lappu sitten notkuu, hetken päästä, olkkarin pöydällä tai eteisen lipaston päällä ja kalenteri on edelleen merkintävapaa.

Toisinaan muistikeskukseen saattaa jäädä joku hämärä muistikuva jostain tapahtumasta tyyliin "hetkinen, näihin aikoihin oli joku juttu mutta missähän se lappu siitä on"... Saatan jopa, jos oikein onnistaa, muistaa mihin sen lapun laskin kädestäni mutta onko lappu enää siellä? No ei todellakaan, siihen on aikaa sitten piirretty pari merkillistä kuvaa tai leikattu se pieneksi silpuksi jonkin omalaatuisen askartelun lomassa.

Juuri tällainen kyseinen tapahtumasarja oli viime viikolla kun muistin yhtäkkiä että haahaa, junnulla on muuten ihan näinä päivinä hammaslääkäri. Lapusta ei tosin ollut hajuakaan, eikä sitä tietenkään ollut merkitty myöskään sinne kalenteriin, sen sijaan muistikuva asiasta oli. Tosin se muistikuva herätti vain ajatuksen siitä että pitääkin soitella hammashoitolaan ja kysyä, että milloin se oli se aika. Arvatkaapa pysyikö tämä ajatus taas päässäni siihen asti että olisin soittanut? No ei tietenkään.

Tosin tämä tapahtumasarja kuuluu niihin "mikä säkä" tapahtumiin, seuraavana aamuna näet soi puhelin ja hammashoitolasta soitettiin että kun sillä junnulla on tänään se aika ja he joutuu sen perumaan kun hammaslääkäri on sairastunut. Siinä sitä irkku oli yhtäaikaa sekä hämmästynyt, nolostunut että lottovoittajafiiliksellä puhelun ajan.

On myös näitä tapahtumasarjoja joissa muistan ihan varmaksi jonkun jutun. Kuten nyt tämä pojan 15v riparitapaaminen jonka muistin olevan tänään. Ja jonka mukaisesti komotin pojalle pyhäiltana että "et sitten suunnittele huomiselle mitään kun saat luvan pestä ne kuistin seinät ja tehdä korvaavat tehtävät". Niin, arvaattekin varmaan... Eilen aamupäivällä irkun puhelin soi ja kukas siellä soittikaan.

"Kun meillä on täällä menossa se viimeinen riparitapaaminen ja poikaa ei näy". Ou mai sanonko mikä! Poika lähti onneksi salamana tapaamiseen ja irkku oli noloakin nolompi. Että kun irkku muisti ihan varmaksi että se tapaaminen oli 21.7. klo 10. Ihan varmasti! Varmemmaksi vakuudeksi irkku kaivoi vielä kyseisestä tilaisuudesta tulleen lapun, joka merkillistä kyllä oli irkulla tallessa paikassa jonka irkku muisti. Ja siellähän se seisoi. 20.7. klo 10. Niin.

Jotain pitäs varmaan tehdä. Esimerkiksi hommata kalenteri joka kulkee kynän kanssa kaiken aikaa taskussa. Ja johon merkitä jo postilaatikolla ne kaikki lippuset ja lappuset joissa on jotain merkattavaa. Koska tämä muistikeskus on maksimipitävyydeltään selvästikin kolme metriä. Tai ehkä jopa vähemmän. Aivojumppaa on turha ehdottaa, sitä kun tässä saa tehdä ihan riittämiin ilman erillisiä harjoituksiakin.

Tästä kaikesta tulikin muuten mieleen että minun on pitänyt jo monen päivän ajan soittaa parturiin. Taidankin kirjata sen ylös jääkaapin oveen kissan kokoisilla kirjaimilla koska parturi aukeaa vasta kymmeneltä ja siihen mennessähän minun muistikeskukseni on hukannut kyseisen muistettavan jo taas mappi ööhön tai ehkä jopa ulkoavaruuteen. Menen merkkailemaan, hyvää tiistaita kaikille ja se on moro!