Tai niin, ainakin melkein. Ukolle kun oli soitettu töistä ja ilmoitettu että tämä on päässyt hakemaansa koulutukseen ja josko sitten torstain ja perjantain kouluttautuisi klo 8-16 välisen ajan. Iltavuoroviikollehan tuo on erittäin kiva muutos, ukko pääsee huomennakin järkiaikaan kotiin. Jes! Arkeen sujahdetaankin sitten speden osalta, odotan mielenkiinnolla miten tämän aamun lähtö- ja tarhakuviot sujuu. Epäilen että luvassa on kätinää, rätinää ja itkua. Höh.

Eilinen työpäivä kiitolaukkaili ja vauhdilla. Osansa kiitolaukkailuun oli varmasti mukavilla oppitunneilla jotka yhtä lukuunottamatta vietin oman luokan kanssa. Matikkaa, kässyjä ja kiva-asiaa, muutama rivi aapisen työkirjaakin sujahti siinä välissä. Avustettava on viimein luopunut kapinoinnista niskatukeaan kohtaan mutta sisäkengät sujahtelee edelleen salassa pois jalasta. Hmph. Tuskinpa se niskatukikaan pysyisi paikallaan jos en olisi liimannut itseäni tämän selän taakse istumaan.

Edistystä kaikki tyynni silti, tänään lähdemme hiihtämään ja siinä kohtaa olemmekin jälleen uuden jutun edessä. Fysiolta kun tuli viestiä että hiihtomatka ei saisi olla kauhean pitkä (?) ja avustettavan sisäkenkien tuet pitää laitella monoihin hiihtotuntien ajaksi. Mikä on kauhean pitkä matka, tätä jäimme opettajan kanssa miettimään. Viime kerralla kun poika ehti hiihtää sen noin 800 metrin matkan minkä muut oppilaat oli sivakoivat useampaan otteeseen. Jäimme odottamaan vastausta, saapa nähdä saammeko sen näin nopeasti.

Eilen pääsin täyttämään ystäväkirjaakin, mitäs kuulkaa siihen sanotte! Koko luokka on ottanut minut omakseen ja osalle luokkalaisista on ehtymätön ihmettelyn aihe miksi en ole koko päivää luokassa vaan pääsääntöisesti avustettavan + käsitöiden mukaan. Toisaalta taas ne jotka näkevät minua iltapäiväkerhossakin ovat kovin otettuja siitä että "meidän apuope" on paikalla. Apuope sitä ja tätä, miinus se avustettava joka välillä selvästi kärsii siitä että apuope onkin osan päivistä vielä siinä kerhossakin mihin hän pääsee apuopea pakoon päivän päätteeksi.

Apuope kun on mälsä ja tietää aina OIKEASTI mitä tuli läksyksi. Eikä siinä vielä kaikki, apuope tietää ettei silmälaseja kuulu pitää vain välillä vaan kokoajan eikä saa hyppiä vaikka muuten touhuta saakin eikä se mokoma suostu edes katsomaan koiruuksia sormien lävitse vaikka avustettava kuinka onkin "sairas" toisin kuin muut kerholaiset. Onneksi apuope ei osu paikalle kuin maks kolmena päivänä viikossa johon tosin saattaa tulla muutos.

Koska olen saanut vapaat kädet omien aikataulujeni suhteen niin totesinpa jo alkuviikosta itsekseni että muokkailua kaivataan. Spede kun "nukkuu" päiväunet 12-14 välisenä aikana ja syö välipalaa klo 14 tarhassa joten perjantain kotiutumisaikani klo 13 on kyllä syvältä. Ainakin silloin jos olen tiukasti kävelylinjalla niin ettei kotonakaan ole autoa saatavilla kahden jälkeen. Jotenkin tuntuu vähemmän järkevältä että jäisin odottamaan speden noutoaikaa siksi reiluksi tunniksi työmaalle, suunnilleen yhtä vähäjärkiseltä kuin se että kävelisin vartin matkan kotiin, istahtaisin vajaaksi tunniksi, katsoisin kelloa ja kävelisin 20 minuutin matkan tarhalle sen työmaani ohi ja takaisin kotiin. Hmph.

Eilen otinkin tämän puheeksi esimiehen aikana ja tämä nyökytteli ja totesi että rukkaile se jotenkin järkevästi ja merkkaile uudet työajat muistiin taululle niin hän tietää sitten. Lupasin tämän tehdä jahka olen saanut puhuttua tarhassa perjantaipäivistä ja siitä, olisiko mitenkään mahdollista että perjantaisin spedeä ei laitettaisi päikkäreille vaan tulisin noutamaan tämän 12:20 joka lienee se passeli aika ottaen huomioon että pääsisin 12:15 lähtemään koululta. Tämä jää selvitettäväksi siis, samalla tosin siirrän yhden tunnin lisää jollekin muulle päivälle jolloin niitä 8-15 päiviä tuleekin kaksi per viikko. Jes.

Iltapäivällä minua odottikin aivan ihanat sapuskat kotosalla; lihasoppa ja tuoreet sämpylät. Harmi että ukko ei ryhdy kokopäiväiseksi koti-isäksi, lahjoja selvästi olisi. Toisaalta, ukkoparka vaikutti jo tiistaina hyvin tympiintyneeltä kotioleiluun. Käviköhän tässä nyt se perinteinen; jotain kovasti toivoo ja pitää sitä ihan varmasti kivakivajuttuna ja kas, se osoittautuukin ihan toiseksi toteutuessaan. Ukko näet on intoillut kerran jos eräänkin ensi viikon lomasta ja siitä kuinka hän saa olla ihan YKSIN kotona monena päivänä joten todennäköisesti tämä masentuu totaalisesti ensi viikolla kun täällä ei ole edes spede seurana.

Eilen illalla suoritin pyykkikoppatyhjennyksen ja kas, eiköhän sinne jo uutta ehditty kantaa tilalle. Samalla tyhjensin pyykkitelineiltä puhtaat kaappeihin ja kaivoin sekä spedelle että junnulle takuuvarmasti puhtaat vaatteet aamuksi. Siinä samalla komensin junnun suihkuun ja tämän hoidettua suihkimisensa täytin spedelle ammeen kylppäriin. Edelleen hiustenpesu aiheuttaa aikamoisen huudon mutta kerta kerralta se huuto vähenee, tällä kertaa poika ei enää yrittänyt karkuun mihinkään suuntaan tai edes piiloutua käsiensä suojaan joten hurraa, lyön vaikka pääni pantiksi että kesällä pesu tulee onnistumaan jo huudoitta.

Viime yö meni jotenkin järjettömän levottomissa merkeissä, spede käänsi ja väänsi alkuyön ja kolmen kanttiin tämä hiippasi meidän väliin. Sen kolmen jälkeen alkoikin olla tosi levotonta meidänkin sängyssä, spede ja ukko toki nukkui mutta minä heräilin jatkuvalla syötöllä vuoroin päältä katoavaan peittoon, vuoroin takaraivoon potkivaan spedeen. Pläääh. Viiden jälkeen tuijotin kelloa ja yritin valaa itseeni uskoa siitä että vielä vartin voisi nukkua ihan hyvin ja huoletta ja rauhassa mutta pah, mitä vielä. Enhän minä enää osannut.

Onneksi siellä on taas pakastanut yöllä, jo ajatuskin märässä metsässä taapertelusta on vähemmän mieltä ylentävä. Tämä siis mikäli sinne metsään edes päädytään, saattaahan se olla että avustettavan vihossa lukee että hiihtomatka on liian pitkä ja kaiken lisäksi ladulle taaperrettu matka on vielä pahempi juttu. Saapa nähdä mitä sitten keksin tämän kanssa tehdä, luistelu ja hyppiminen on jo kiellettyjen listalla.

Ja nyt, siirryn hetkeksi tutkimaan lehdistön tuotoksia ennen kuin joudun raahaamaan itseni herättelytoimiin makkariin. Säälin jo valmiiksi itseäni, että mä kärsin aamuitkusta. Se on moro ja viettäkää kivakiva torstai!