Päivät tuntuu menevän kiitolaukkaa, tämäkin viikko on kohta takana. Mihin ne päivät katoaa? Ja kuka osaa sanoa kuka tippui eilisessä diilissä? Arvatkaapa kuka nukahti kesken ohjelman. Hittolainen, väsymys on kyllä merkillinen tila kun sen yhdistää sänkyyn, ei auta vaikka väkisin sinnittelet hereillä sen ekan mainoskatkon lähes kokonaan. Ehei, viimeisten mainosten kohdalla sitä yksinkertaisesti vintti pimenee ja havahdut jossain vaiheessa siihen että ukko koettaa ottaa varovasti silmälaseja päästäsi.

Itseasiassa vika taitaakin olla mainoskatkoissa. Ne kun on venytetty käsittämättömän pitkiksi. Voisikohan tästä hakea vahingonkorvausta? Missatuista ohjelmista kun ei vaan riitä millään pysymään hereillä vaikka kuinka koettaa koska mainoskatkon pituus on liian suuri. Tätä pitääkin oikein tuumia...

Vaan asiasta kukkaruukkuun. Oho, mihin se sammakko jäi tällä kertaa? Kun eilistä edellisenä päivänä reippailin valmistamalla lasagnea pitkällä kaavalla ja tuplaten ohjeen sekä väsäämällä jauhelihakastiketta lasagnettomille, niin eilen reippailinkin sitten leipomalla leipää ja jatkamalla sitä pyykkirallia jonka kimpussa touhusin edellisenkin päivän reippailujen lomassa. Kun poistaa kaikista sängyistä petivaatteet ja siihen lisää normaalivaatteet jotka täällä sotkeentuu, on tulos julmettu määrä likapyykkiä. Jopa niin julmettu, että vaikka ehtisit koneessa pyörittää kuinka paljon, et saa niitä mahtumaan enää pyykkitelineille. Inhottavaa. Olisi niin paljon mukavampi, kun voisi sen kerran kun se vire on päällä, hoitaa kaikki pois. Ja ei, lisäpyykkiteline ei ole ratkaisu, johan niitä nyt nököttää yksi pieni ja yksi iso yläkerrassa.

Tänään jatkan pyykkirallin parissa, siivoan yläkerran ja kokkailen. Leivon. Ne on pakollisia. Alakerrallekin olisi aiheellista näyttää imuria taas, jatkuva liikenne ovessa aiheuttaa merkillisen paljon hiekkaa tähän taloon. Liikenne ovessa kun on lisääntynyt suoraan suhteessa junnun hankkimiin uusiin kavereihin. Enää ei ole vain naapurinpoikaa, on myös se luokkakaveri ja joku uusi hemmo jonka jatkovierailut tässä talossa saa irkun jo valmiiksi raastamaan hiuksia päästään.

Se hemmo näet vieraili eilen ekaa kertaa täällä ja sanotaanko niin, että jos minun pikku pilttini onkin vilkkaita ja kerkeäviä, niin tähän hemmoon verrattuna he ovat aivan aloittelijoita. Ihan ensin pikkuhemmo oli mennyt jo rymistänyt pojan 15v sänkyä tämän huoneessa niin että sai tämän hereille. Heti perään hemmo oli rymistänyt teinitiimin öttiäisten häkkejä nin että oli saanut kummankin säpsimään peloissaan. Onneksi tässä vaiheessa junnun tuli nälkä, tai paremminkin omenahimo, ja tämä juoksi pikkuhemmo perässään alakertaan hakemaan omenaa.

Irkku oli luonnollisestikin juuri tuolla hetkellä tuijottamassa alkuillan koukkuohjelmaansa telkkarista, Sisarrakkautta eikä ensin rekisteröinyt puheita keittiön puolelta. Siinä vaiheessa kun irkku alkoi niitä rekisteröidä oli puhe suunnilleen luokkaa "kato mä osaa ja tälleen vaan ja se on pian kuorittu" ja irkku tajusi samalla sekunnilla että keittiössä riehuu pyörremyrsky. Aivan!

Kuoria oli pitkin keittiön pöytää ja omena jo hyvinkin puoliksi kuorittu. Irkku on sikäli inhottava äitinä, että irkku ei katsele kotkotuksia eikä riekkumisia, etenkään keittiössä, hyvällä silmällä. Niinpä irkku nappasi omenan ja kuorimaveitsen pikkuhemmon kädestä ja totesi tälle ja junnulle, että keittiöön ei ole mitään asiaa omin päin touhuamaan ja tässä talossa on veitsiin koskeminen kielletty lapsilta. Pikkuhemmo hiljeni. Kumma kyllä. Junnu sen sijaan ei, tämä kun on tottunut irkun vuorisaarnoihin eikä pidä niitä minään, mutta luulenpa että pikkuhemmo säikähti siinä määrin, että keittiöön tuo ei hetkeen vierailuillaan eksy. Joita muuten ei hetkeen tosin tule, nämä yläkerrassa tapahtuneet latvalahoudet kun irkku kuuli vasta illemmalla pikkuhemmon jo lähdettyä.

En tiedä miten minun pentuni kavereillaan käyttäytyvät, tai niin, tiedän jos tarkkoja ollaan. Jos jossain olen onnistunut lasten kanssa niin siinä että nämä käyttäytyvät kuin herran enkelit vieraisilla ollessaan vaikka kotona touhu olisikin kuinka sekopäistä. Jotenkin jäin miettimään onko tämä pikkuhemmo niitä lapsia jotka ovat kotonaan tottuneet siihen ettei kieltoja saati rajoja juurikaan ole. Ja onko tämän touhu koulussa samanlaista? Jos on niin hallelujaa, sanoo irkku, pikkuhemmo kun on juuri sillä luokalla jolle junnu siirtyy kun siirtyy pois pienluokalta. Eipä käy kateeksi tuon luokan opettajaa, ei tippaakaan, tuon pyörremyrskyn paikallaan pitäminen voi olla aikamoinen temppu.

Vaan nyt, irkun on aika siirtyä toimittamaan joka-aamuisia touhujaan, kaksi pientä ihmistä istuu jo silmät ristissä kaakaomukit nenän alla yhden teinin touhutessa itselleen aamupalaa. Pari poikaa olisi vielä sängystä kiskottavia joten se on moro ja viettäkää mukava torstai!