Tänään hilppasen töihin kolmeksi tunniksi. Kyllä, kokonaista kolmeksi! Tai jaa, saattaa olla etten malta olla kotosalla ysiin vaan hilppasen paikalle jo kasiksi mutta niin. Kukas sitä aamulla kotona viitsii hengata, kysyn vaan? Ja hei, eilinen työpäivä, kaikki ne 5 tuntia oli kertakaikkisen mahdottoman mukavia! Pikkuhiljaa alan päästä sisään luokkaan ja tuntea lapsoset, joten työ maittaa kertakaikkisen mahdottoman paljon!

Joka taas aiheuttaa pientä harmitusta sillä ensi viikolla en työmaalle sitten ennätäkään kuin torstaina ja siinä se. Toisaalta, kai sitä ehtisi jos vain ottaisi ja menisi mutta tosiasia on se että Moodle paljastaa liki päivittäin uusia asioita itsestään kuten nyt eilen tervetulotoivotuksen kaito1.tutkinto-kurssille. Lienee aika selvä että siellä on runsaasti kaikkea uutta tietoa johon tutustua? Lienee aika selvää sekin että kaikki ne aineistot on syytä tuntea kunnolla jos aikoo siitä ekasta näytöstä suoriutua? Hmmm.

Liki sääliksi käy kollega joka joutuu opiskelun rahoituksen vuoksi olla töissä töissä mieluiten joka päivä. Mikälie projekti johon tämä pääsi joten opiskelun rahoituksessa on eri ehdot kuin minulla joka suunnilleen taputtelin pieniä karvaisia käsiäni eilen tutkailtuani Kelan asiointipalvelusivuja. Siis DAA! Päätös tuesta oli jo tehtynä! Ei kun hakemaan! Heti ensi maanantaina! Jes! Kela on tänä vuonna harjoittanut iloisia yllättämisiä sillä sitähän tämä oli.

Vielä iloisemmin yllätyin kun Kelan sivuilla seisoi selvällä suomen kielellä että "työmarkkinatukea maksetaan ajalla 8.9.2011-30.9.2012" ja "ylläpitokorvausta EI makseta koulun loma-ajalla 2.7.-13.7.2012". Siis MITÄ? Minä saan koulun loma-ajalta silti työmarkkinatuen? Vaikka olin kuvitellut että se pari viikkoa menee ihan nollatuloilla. Ou mai! Se, joka tietää millaista on kun ei tiedä mistä tekisi edes sen muutaman sadan euron tulon kuukaudelle osaa varmasti kuvitella kuinka hiivatin helpottunut ja onnellinen olen kaiken lisäksi siitä että ne muutaman sadan tulot on kohdaltani turvattu nyt seuraavaksi vuodeksi! JES!

Josta taas tulikin mieleen. Eilen ehdin pikaisesti kysäistä rehtorilta saanko tehdä vapaaehtoistyönä tunteja sen mukaan mitä ehdin ja mitä omaope toivoo. Tottakai, kuului vastaus mutta luulenpa että tästä asiasta pitää mennä tänään uudemman kerran juttusille sillä rehtori ei tainnut hoksata että tarkoitin tosiaan vain ja ainoastaan omaopen aikataulutusta. Kerhoon, saati muihin luokkiin, en mene tänä "vapaaehtoistyöaikana", niiden aika on vasta sitten kun se työssäoppimisjakso alkaa.

Mutta niin. Tänään palailen työmaalta jo puoliltapäivin ja saattaa olla että pelmaan sitä esseenraakiletta mutta varsinaisen puhtaaksikirjoittamisen olen ajastanut huomiselle. Täällä kun vallitsee täysi rauha koko aamupäivän ajan, lapset menee kouluun kasiin ja ukko on aamussa joten minulla on liki 5 tuntia aikaa keskittyä vain ja ainoastaan siihen esseeseen. Samalla saatan sitten raapustella jo jotain seuraavaan esseeseen liittyvääkin ylös jos ehdin, eilen kokosin ajatusviivoin linjauksia sitä varten iltatouhujen lomassa.

Tämä ensimmäinen essee on saanut minut miettimään hyvin vahvasti sitä miten minä tähän olen päätynyt. Kun tuntuu että onni potkii, potkii ja potkii nyt kaiken aikaa, jatkuvasti tulee niitä hyvänolon tuntemuksia ja onnistumisia. Ehkä se tosiaan on niin että kun sitä kuraa saa riittävästi niskaansa niin jossain kohtaa maailma tasoittaa puntteja antaen niitä hyviä kokemuksia roppakaupalla. Sillä siltä minusta tuntuu. Lapsuus ja nuoruus oli mitä oli ja nyt on positiivisten kokemusten aika ja se kuulkaa on ihanaa se!

Tosin tässä saa sitten kaiken aikaa "pelätä" peikkoa joka saattaa koska vain iskeä takaapäin. Jos ihmisen elämä tuntuu näin hyvältä niin voiko se oikeasti jatkua ja jatkua ja jatkua? Sonnan määrä kun on kuitenkin vakio ja useampi sonnaton vuosi lisää mahdollisuuksia että sitä sontaa alkaa taas sataa niskaan, näin puolipessimistisesti ajateltuna. No, nautitaan nyt kun siihen on mahdollisuus, jos sitä sontaa alkaa ropista niin otetaan se sitten vastaan sellaisena kuin se on ja uskotaan ettei se sonnansataminen ikuisuutta kestä.

Hetkeksi vielä teinirintamalle; teini kävi adoptiolapsen kanssa jälleen eilen pikaisesti kahvilla. Nyt kun muutosta on puoli viikkoa joudun jo toteamaan että ihan joka päivä ei tarvitsisi piipahtaa, edelleen minun rauhallinen rytmini kun menee sekaisin yhtäkkisistä ovesta pöllähtäjistä. Ja toisaalta taas, onpa kiva että käyvät. Näenpä ainakin että kaikki on kunnossa, lapset syöneet ja nukkuneet ja puhtaissa vaatteissa.

Toinen teini taas aiheuttaa harmaita hiuksia, uusin idea on että tämä lopettaisi koulun ja lähtisi töihin töihin. 17-kesäisen on vain kovin vaikea saada töitä ja kun sitä kouluakin on jo kohta puolet käytynä niin mitä järkeä. En siis kannata ajatusta vaikka toki tiedän että se palkkapussi olisi paras motivoija tätä toimimaan. Silti. En kannata. EN! Saa nähdä miten tässä vielä käy, tämä käsi kipsissä kuljettu aika jolloin pojalla on koulua vain kolmena päivänä viikossa ja niinäkään ei kunnon päiviä on saanut tämän kallistumaan vielä enemmän sen työelämään siirtymisen puolelle. Höh nyt!

Viikonlopun mökkireissu aiheuttaa päänvaivaa. Minun ja ukon mielenkiinto kun koko reissua kohtaan alkaa olla nollissa, kiitos tuon jatkuvan vesisateen, ja ukon sisko eksineen taas on kovin innokkaana painostamassa lähtöpuuhiin. Eilen juttelin tämän kanssa ja jotenkin tämä on yltiöpositiivinen ajatuksissaan. Eikö nyt ole aika selvää että jos koko viikon sataa tähän malliin niin vaikka lauantaina ei tulisi pisaran pisaraa taivaalta niin maa on aivan hiivatin märkä silti koko viikonlopun.

Kun lapset kipittää vessaan niin pam, sukat on märkinä jos nämä crockseilla sinne kipittää. Jos saappailla niin pam, housujen lahkeet on märkinä. Vaikka ei sataisi niin ilma on tämän vesimäärän jälkeen kostea ja kun siihen yhdistää luvatun alle 15 asteen päivälämpötilan niin kylmää ja kosteaahan siellä on. Ja kun on kosteaa niin paleltaa herkemmin kuin jos olisi alle 15 mutta kuivaa. Yöksi oli kaiken lisäksi luvattu palttiarallaa viiden asteen lämpötilaa joten hurraa aamukahvin keitto ulkosalla.

Alamökissä on telkkari josta näkyy lastenkanava eli lapset voi tuijottaa sitä koko lauantain, mutta haloo, tuskin nämä haluavat mökille telkkaria tuijottamaan lauantaiksi. Ylämökissä taas on takka mutta siis taas, haloo, tuskin kukaan meistä aikuisistakaan tahtoo lähteä istumaan ylämökkiin viikonlopuksi ja tekemään sieltä täsmäiskuja kahvinkeittoon ja ruoanlaittoon siihen kostean kylmään ilmaan. Joten niin, emme ole kovin innokkaita ajatuksen suhteen. Ja ukon sisko taas on. Voi plääh. Tämä on nyt kuulkaa siis vielä auki.

Ja nyt kuulkaa luulen että ryhdyn kaunistautumaan. Meillä kun on työmaalla tänään koulukuvaukset joten kai se pitää yrittää näyttää ihmiseltä ettei kamera nyt sentään räjähdä kesken menon. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai! Minä pyrin samaan!