Vai mistä johtunee kommentti jolle nauroin illalla kippurassa. Ukon serkku kun soitti tälle ja kysyi, että vietämmekö viikonlopun kotona vai olemmeko lähdössä lentokoneella, junalla tai laivalla johonkin ilmansuuntaan ja jos niin mihin. Reps! Toteamukseni ukolle siitä, että eihän me nyt niin usein olla liikuttu missään, sai aikaan lähinnä virnistelyä ja vastatoteamuksen "no jaa miten sen nyt ottaa". Hmmmm. Jos tarkkoja ollaan, niin olisipa tuo tosiaan kivaa lähteä tänään johonkin hengaamaan mutta luulenpa että talous ottaa vastaan. Höh.

Vaan kuulkaa. Eilinen kuului ehdottomasti sarjaan ihmetystä, hämmästystä ja kummastusta. Tätä kaikkea irkulle järjesti paitsi kaksi isointa myös se toisiksi pienin. Junnu näet hukkasi kännykkänsä. Siinä kesken kahden uuden kaverinsa (kolmasluokkalaisia poikia) kuljeskelun. Aikansa asiaa mietittyään, tutkittuaan lähimetsän jota epäilivät kännykän sijaintipaikaksi, kolmikko päätti lähteä tarkistamaan paitsi läheisen rivitaloyhtiön kimppatrampan myös läheisen leikkipuiston. Ukko päätti kokeilla vielä kerran pari junnun puhelimeen josko se sittenkin soisi jossain lähistöllä. Arvaattekin, siellähän se oli, lähimetsässä, kiven nokassa. Olisi ollut niin mukavaa ilmoittaa junnulle puhelimen löytyneen mutta miten soitat lapselle jonka kännykkä on omassa kädessäsi.

Jäimme siis odottelemaan junnun kotiutumista ja kahdeksan kanttiin illalla mietittiinkin jo pitäisikö tätä lähteä etsimään kun ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Junnu ilmestyi onneksi kotosalle puoli yhdeksään mennessä ja pitkällisen keskustelun jälkeen ymmärsi miksi olisi ollut toivottavaa että poika olisi käynyt ilmoittamassa että puhelin ei ollut siellä trampalla saati leikkikentällä. Yhdeksän kanttiin junnukin oli sitten jo kyljellään ja irkku päätyi siihen että illan lapsiohjelma lienee siinä, enää oli kotiutumatta poika 15v sekä teini. En sitten huomannut että ukko oli jotenkin omituinen.

Puoli yhdeltätoista poika 15v kotiutui. Kaverinsa skoban kyydillä, nauraen ja ilmoittaen ensimmäisenä "halataan äiti". Tuhannenpäissäänhän tuo oli. Huolella huppelissa. Tunnin ajan poika halasi kaikkia jotka halausetäisyydelle osuivat, ukkoa, irkkua, poikaa 13v. Naureskeli, puhui hassuja, selitti kuinka kaveri oli suunnilleen sitonut tämän kädet vyötäisilleen koska oli ollut varma että ei saa toista pysymään kyydissä. Niin. Olisi kaiketi pitänyt olla kiukkuinen mutta en minä sitten viitsinyt. Piruako se olisi auttanut ja muistanhan minä itsekin kotiutuneeni vastaavassa kunnossa tuossa iässä useammin kuin kerran.

Se ero pojan ja äidin kotiutumisissa tosin oli, että äiti luikki mahdollisimman hiljaa ja piilotellen huoneeseensa, poika 15v tuli avoimesti kotiin ja totesi että sori äiti, en mä toiste eikä mun pitänyt juoda kylillä kun vasta kotona. Ukko oli ollut tietoinen että pojalla on sixpack ostettuna, tai no, tietoinen ja tietoinen, poika oli kuulemma sanonut tälle ostaneensa sellaisen mutta ukko oli epäillyt pojan sanoja koska pojan ilme oli ollut ketku ja poikahan usein huijaa ketkuilme naamallaan. Tällä kertaa ketkuilme ei ollutkaan ollut ketkuilua vaan poika oli kuin olikin tosissaan. Irkku totesi pojalle että nukkumaan ja toivottavasti aamulla heräät megalomaaniseen krapulaan.

Miesten välinen solidaarisuus on merkillistä, ukko talutteli pojan petiin, haki tälle vielä ison lasin mehua sängyn viereen todeten että kun herää niin taatusti on julmettu jano. Irkku lähinnä tuumiskeli että näinköhän teinikin sitten kotiutuu vastaavassa kunnossa, sitähän ei ole aikoihin tapahtunut. Yhdeltätoista teini ilmestyi eteiseen ja kuulkaa, jos eilen olisi järkätty enemmän irkulle yllätyksiä niin irkku ei varmasti olisi saanut leukaansa enää lattialta ylös. Teini näet kotiutui sievästi täysin kunnossa kotiin mutta yllätyksen aiheuttikin se, että tämä toi pojan näytille.

Tästä pojasta irkku on kuullut monesti, teini on tapaillut poikaa isällään ollessaan, mesettänyt, soitellut ja toisinaan tavannut täällä kotinurkillakin. Tämä nuori mies opiskelee autoasentajaksi naapurikaupungissa, asuu useamman kymmenen kilometrin päässä pienellä paikkakunnalla ja viettää viikonloppuja täällä meidän kylillä toisella vanhemmistaan. Poika siis hilppasi teinin mukana näytille, ojensi kunnioitettavan reippaalla tyylillä kätensä sekä irkulle että ukolle ja vastaili fiksusti kysymyksiin siitä mitä tämä tekee ja missä ja minkä ikäinen tämä on. Tapaamisen tarkoituskin selvisi jutellessa, yölupaahan sitä oltiin kysymässä.

Lieneekö kaikki päivän merkillisyydet yhdessä aiheuttaneet sen että irkku vain nyökkäili. Ei siinä, yöksi vaan, pojan luo siis. Tiedän, pitäisi olla kamalan järkyttynyt ja vihainen siitä että poika 15v tuli siinä kunnossa kuin tuli kotiin, että teini tuo yöllä ketään näytille päästäkseen yökylään mutta kuulkaa, irkku ei osannut olla kuin ylpeä. Ylpeä siitä, että irkun lapset luottavat irkkuun siinä määrin, että eivät pelkää tulla kotiin edes törttöiltyään ja että teini on viimeinkin ymmärtänyt miksi irkku aina sanoo että poikaystäviä kannattaa tuoda näytille.

Että kaikkea sitä sitten. Sattuu ja tapahtuu. Tälle päivälle irkku toivoo yllätyksettömyyttä. Saako irkku sitä, se onkin sitten aivan toinen juttu mutta ainahan sitä saa toivoa. Ja nyt irkku siirtää itsensä keittiöön suorittamaan ruoanlaitollisia tehtäviään ja toivottaa hyvää lauantaita ja se on moro!