Tämä postaus on osin suoraa jatkoa aiemmalle postaukselleni arla-ingmanin maitohässäkkään liittyen. Kävipä näet niin että joudun häpeäkseni tunnustamaan että eilen olin jokseenkin kiukkuinen, turhautunut ja muutenkin kettuuntunut about kaikkeen ja näin ollen purin osan ärinöistäni sähköpostimuotoon lähestyen arla-ingmanin asiakaspalvelijahenkilöä.

Kieltämättä yhteydenottoni oli himppasen provokatiivinen sisältäen mm ihmettelyä siitä miten kyseinen firma arvottaa asiakkaansa ts kuluttajat koska a. ne mitkä lie lappuset ei ole suinkaan postitse saapuneet ja b. minähän EN ole aiemmin lähestynyt heitä minkäänlaisilla palautteilla joten kiitos jälleen-alkuinen vastaus kuulosti vähintään kornilta. Hmph. Illansuussa en ollut millään muotoa ylpeä itsestäni en. Päinvastoin, työtäänhän neitonen tekee ja tiedä kuinka monta sähköpostia tämä päivän mittaan joutuu lukemaan, vähemmästäkin menee nimet ja viestit sekaisin.

No, tänä aamuna olinkin sitten about tyytyväinen siitä että olin käyttänyt niinkin nuivia sanamuotoja kuin sähköpostissani käytin. Edelleen, rumimmat sanat kyseisessä viestissä oli nimenomaan korni ja viittaus asiakkaiden huonouteen. Vastaus näet sai ensin minut nyökyttelemään ymmärtäväisenä mutta hetken tuumittuani olinkin jo vähintäänkin pettynyt. Vasta toisella lukemalla ymmärsin että meidän reklamaatiomme tuotteesta, ja näin ollen myös se luvattu hyvitys, oli jäänyt kirjaamatta arlalla. Olisin siis saanut odottaa vaikka maailmantappiin niitä lippusia jos en olisi tajunnut kysellä niiden perään. Hmph.

Tämä päivä ei ole nyt muutenkaan mennyt oikein putkeen. Ensinnäkin aamuinen reippaus katosi kuin kankkulan kaivoon siinä kauppareissun lomassa. Se kauppareissukaan ei ollut alkuunkaan sitä mitä olin toivonut ja mielessäni jo mallaillut, ehei. Lidlistä löysin mitä hainkin, ostin samalla kertaa lasten karkkipäivänamit ja pillimehuja, nappasinpa kärryihin vielä piparkakkumuottisarjankin. Kassalla olin jo jokseenkin huuli pyöreänä, jos näin voi sanoa, ostokset näet teki merkillisen paljon. Lasku näytti silti olevan oikein eli hmmm... Karkkipäivä äidin tarjoamana on paljon kalliimpi kuin jos äiti tuuppaa lapsosille viikkorahat näppeihin.

Lompakko näytti hyvin hyvin ikävältä kun Lidlistä poistuin ja jouduinkin toteamaan että alkuperäinen ajatukseni siitä kuinka kurvaan vielä langat haettuani alkoon (!) ja sitä kautta vapikseen alkoi näyttää jokseenkin epätoivoiselta. Karsin siis kermalikööripullon listastani ja päätin noutaa vain ja ainoastaan niitä lankoja kutomisiin ja nicoretteja paketin. Huoh.

Ja kun hommat lähtee alamäkeen niin sitä mäkeähän riittää. Kassajonossa puhelimeni soi ja totesin soittajan olevan todennäköisesti pojan 16v joka oli unohtanut laittaa numeronäytön puhelimeensa päälle. En vastannut koska ihan juurihan sitä oltiin kotona ja kaiken lisäksi edessä seisovan mummon ostoksetkin oli ihan juuri kiskottu kassan läpi. Hetken kuluttua puhelimeni soi uudelleen ja kas, automaattisesti vilkaisin vain pikana näyttöä samalla kun painoin hylkää-namikkaa.

JUMANKEKKA että pitää ihmisellä olla nopeat sormet! Koetin toki puolustella puhelun hylkäystä mielessäni sillä että miten ihmeessä minä puhun RADIOON samalla kun maksan ostoksiani. Soimasin myös sormieni ja silmieni yhteistyökyvyttömyyttä, sormet olisi voineet odottaa sen hetken että olisin sisäistänyt sen soittajan enkä vain painanut namikkaa katsoen näyttöä ja ajatellen sen olevan uudelleen poika 16v vaikka siinä nyt lukikin sentään oikein RADIO.

Kaikilta näiltä puolusteluiltani putosi kuitenkin pohja kun kassaneiti totesi että mummon suolakurkkupussukasta oli jäänyt punnituslappu matkalle. Just. Minä olisin kuulkaa ehtinyt puhua radioon vaikka miten päin siinä kassalla, kassatäti oli näet liikenopeudeltaan luokkaa... kilpikonna? Enpä muista koska olisin viimeksi nähnyt niin hitaasti liikkuvan ihmisen minkään marketin kassalla työtehtävissä. Että niin. Siinä meni sitten sivu suun lahjakortti ruokaravintolaan. Rähmä!

Kotona nakkasin mureketaikinan uuniin ja ryhdyin paistamaan pikana sapuskaa itselleni ja spedelle. Poika 16v kieltäytyi ruokailusta, tälle kun 11 on vielä aamua vaikka kuinka olikin herännyt jo ennen yhdeksää. Söimme ja minä oikasin ihan hetkeksi sohvalle kysyttyäni pojalta moneltako tämä nyt sitten oli aikeissa lähteä sinne kaverilleen sitä näytönohjaimen ajuria laittelemaan uusiksi. Että josko sitten tuuppaisi jos vaikka vahingossa uinahdan hetkeksi.

Ja kas, pojan tuupatessa tajusin että lihamureke oli ollut uunissa aiotun 45 minuutin sijaan jo 1,5 tuntia. Tsiiskeik sanon mä! Kiitin tähtiäni ja vaikka mitä todettuani että käristynyt saati kuiva tuo ei silti ollut. Hmph. Keittelin teet itselleni ja kuulkaa, jos kohta eilinen oli tupakantuskien kanssa kamala niin tämä päivä sitä vasta onkin ollut. Hyvä etten kiivennyt seinille siinä teen jäähtymistä odotellessani, tämä on ollut kertakaikkisen karmea päivä!

Jollain ilveellä päässä sentään liikahti sen verran että tajusin napanneeni vain kaksi niksapilleriä aamusella eli ilmanko kiristi ja päristi ja vaikka mitä. Silti. Hyvä etten soittanut miehelle ja siskolle ja koko suvulle että NYT HAJOAA PÄÄ JA TAHDON TUPAKKAA TÄNNE HETI JA NYT! Puolen tunnin erittäin intensiivisen tabletin imuttamisen ja toisen tabletin kielen alle nakkaamisen jälkeen olo alkoi olla taas suht normaali. Huoh.

No, suunta ei kaiketi voi olla kuin ylöspäin tästä, eikö? Ainakin merkkejä on ilmassa, ukko näet soitteli kesken työpäivänsä kysellen onnistuisiko mitenkään josko vaikka pääsisinkin tätä vastaan junalle kun tämä kotiutuu sieltä ruokailukeikaltaan mansesterista. Että josko piipahtaisimme kaksin paikallisessa ja se kuulkaa on ihmeellistä se! Ukko kun ei paikallisissa käy kuin niinä kertoina kun kaksin lähdemme reissun päälle ja niilläkin vain pikana nappaamassa sen yhden wiskyn kurkkuunsa.

Ehkäpä pyrin nyt siis tsemppailemaan itseäni, kenties otan ja nypin hieman kulmaa, rupsuttelen pakkelia naamariini ja koetan muovautua ihmisen näköiseksi. Lastenhoitokin on näet jo järkättynä eli tsiiskeik sentäs, ei tämä nyt ihan mahdottoman sontapäivä olekaan. Ei sittenkään että kaikki aamuiset ajatukseni on menneet jokseenkin mönkään, en ole näet pessyt lattioita, en pyyhkinyt pölyjä enkä edes hinkuttanut keittiöä. Tosin myönnän että mikään kyseisistä toimista ei olisi edes ollut välttämättömyys mutta kun pitäähän sitä koettaa olla reipas.

Näihin sanoihin päätän tämän tsiiskeik-postaukseni ja siirryn tosiaan nyppimään kulmaa ja kilisyttelemään mahdollisesti puikkojakin vielä. Ukon oletettu laskeutumisaika näille kulmille kun on about parin-kolmen tunnin kuluttua ja kiireellähän ei tule kuin kiharapäisiä kakaroita, vai miten se meni. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai-ilta, siihen minä ainakin tulen pyrkimään!