Olen nyt toiminut autonkuljettajan vaativassa tehtävässä miehen siskolle. Käytin siis hänet ja hänen jälkikasvunsa, kaksi kappaletta, lääkärissä. Ihan vain tuollaisella "miten en päädy samaan tilaan kuin kuljettaja"-reissulla eli ehkäisylaastarireseptiä vonkaamassa. No siis asiaan. Toimintaa on siis ollut. Suorastaan huikeissa määrin. Hilpeyttä herätti miehen siskon kysymys lääkärille, mitä jos laastari irtoaa, mitä sitten tapahtuu. Taputin luonnollisestikin mahaani vieressä ja kysyin, mitäpä luulet...

Varsinainen asiani, joka siis oli pakko tuoreeltaan tulla kertomaan, on seuraava. Autossani, tai siis miehen autoksi minä sitä nimitän, se kun on vanha kuin taivas, auto siis, ja muutenkin epäesteettinen näky minun ahterini alla, on ilmennyt opel-merkin alle usein asettuva ongelma. Auto haluaa meluta alkumetreillä. Tai niin, ei meluta vaan lähinnä kitistä/rohista takaosastostaan. Tämä halu ilmeni jo eilen, kun sillä ajoin tuohon puolen kilometrin päähän kanaa hakemaan.

Koska olen villissä nuoruudessani, siis vuonna muna eli silloin kun lapsia oli vain kolme, ajellut paljonkin opelilla, päädyin jo eilen syyttämään seisontajarrua. Siis käppäriä. Jarrut laahaa aluksi, mitä lie paskaa, ruostetta tai muuta ylimääräistä moskaa välissä onkaan. Ääni loppuu kyllä aika notkeasti aika notkean kaasunkäytön jälkiseurauksena. Joten päädyin jättämään käppärin käytön pois ja parkkeeraamaan tuon esteettisen epäkohdan vain vaihteen varaan. Näin minulle silloin villissä nuoruudessa neuvottiin kun kerran en opelilla päässyt pihassa eteen- saati taaksepäin talvipakkasten kunniaksi.

Nyt tässä minun teoriassani on ilmennyt ongelma. Auto koki tarpeelliseksi äännellä tänäänkin vaikka se käppäri ei ole käytössä nyt ollutkaan. Laiskat jarrut kenties? Ottavat lepoasennon päivän aikana ilman käsikammesta riuhtomista? Oli miten oli, tukkihan se auto sen "suunsa" kun hieman ärhäkämmin liikkeelle lähti tuosta tien laidasta. Pakko palata silti sinne villiin nuoruuteen ja tähän seikkailuun jonka koin silloisen opelin kanssa.

Neuvoja, siis henkilö joka kävi sitten reippaana poikana kolistamassa kumivasaralla jäätyneet jarruni pihassa auki, neuvoi siis jo tuolloin unohtamasta koko käppärin olemassaolon, ainakin talviaikaan. Viisastuinko kerrasta? No en tietenkään. Menin kolmen lapseni, joista nuorin oli tuolloin ikää sylivauva, kanssa kauppaan ja ostokset suoritettuani ajoinkin sitten lähimmälle huoltoasemalle perä sladissa puoli kilometriä kaasu pohjassa. Olipa onni että oli lipoinen keli, muuten olisi kumia palanut enemmän kuin tuossa tilanteessa. Mutta niin, viisastuin toisesta kerrasta eli toiste en joutunut ajelemaan lasteni kanssa kumivasara silmissä siintäen.

Että tällaista. Ihan hiton kiinnostavaa tietoa teille. Nyt menen tutkimaan onko solttuni saaneet saalista vai jätänkö ne ruokkimatta kostoksi.