Aikamoista haipakkaa se eilinenkin päivä kiiteli ohi. Aamusta herättelin lapsia koulutielle siinä samalla kun soittelin tarhaan ja koululle rehtorille, kahdeksalta aloitinkin sitten omalle alueelle terkkariin soittelun ja se se hauskaa olikin. Näköjään koko terkkarista on poistettu käytöstä puheluiden jonomahdollisuus joten on ihan säkää pääseekö ajoissa läpi vai ei. Onneksi meillä kävi säkä suunnilleen kahdennellakymmenennellä soitolla ja kas, luottohoitaja sattui vastaamaan puhelimeen.

Aika järjestyi varttia vaille kahdeksitoista ja minä tuuppasin puhelun perään toiseksi viimeisen lähtijän koulutielle. Poika 14vhän vietti eilisen kotona, kiitos sen edellispäiväisen pääosuman, tylsistyen likipitäen kuoliaaksi päivän mittaan. Minäkin olin aikeissa ensin tylsistyä kuoliaaksi siinä aamusella puhelut hoidettuani mutta päätinkin jättää moiset tylsistymät väliin ja aloin sulatella broitsua pakkasesta sekä kuorimaan perunoita muusiin.

Keittiöstä vapauduttuani prinsessankin oli aika poistua ovesta joten minä siirryin yläkertaan hakemaan pyykkejä ja kas, innostuin siinä samalla siivoamaan lastenhuonetta. Yllättävän nopeasti se homma kävi etenkin kun spede, joka voi aamupäivällä suhteellisen hyvin vaikka silmät nuupalla olikin, hääräsi apupoikana keräten gogoja, palapelin paloja, legoja ja palikoita omiin rasioihinsa. Sen verran paljon siellä sotkua kuitenkin oli että ennen lääkäriin lähtöä emme millään ehtineet enää huonetta imuroimaan vaan se piti siirtää iltapäivälle.

Lääkäriksi osui sama lääkäri joka oli edellisenä iltana arvioinut pojan nuppia ensiavun puolella. En näin ollen yhtään ihmetellyt kun lääkäri ei kunnolla osannut yhdistää minua suorilta oikeaan tapaukseen vaan kysyi hieman hämillään olinko juuri käynyt jonkun toisen lapsen kanssa samaisesta kurkkukipu-yskä-kuume-oireilusta ensiavussa. Pelkkä sana päävamma sai lääkärin muistamaan samantien missä yhteydessä olimme törmänneet, ensimmäiset kuulumiset vaihdettiinkin näin ollen pojan 14v voinnista. Jep jep, ei näe enää kaksoiskuvia ja kyllä kyllä, kovin on pää silti vielä kipeä.

Siirryttyämme sen varsinaisen potilaan, speden, asioihin lääkäri kaivoikin stetoskoopin, meillä sitä kutsutaan pumputipumputiksi, esiin ja kuunteli ihan ensin hengitysäänet. Hyvät oli, ei ylimääräisiä röhinöitä, köhinöitä tai rohinaa. Korvatkin todettiin terveiksi mutta kurkun todettiin punoittavan aika rankasti. Lääkäri päätti laitella spedelle lähetteen labraan nieluviljelyyn, kirjoitti minulle sen päivän ja ukolle loppuviikon vapaaksi lapsen sairauden vuoksi sekä reseptin antibiooteille ja pronaxenille.

Lopuksi lääkäri totesi että josko tehdäänkin niin että hän soittaa minulle tulokset seuraavana päivänä, siis tänään, eikä toisinpäin, heille kun ei tunnu pääsevän millään läpi puhelimella tätä nykyä. Pronaxenit sopii hakea vaikka heti apteekista mutta siihen antibioottiin ei kannata vielä rahaa hassata, se kun saattaa olla että pojalla ei olekaan angiinaa vaan kurkku on muuten ärtynyt nielemiskyvyttömään tilaan. Niinpä, johan kaveri on yskinyt useamman viikon että kai se siinä köhiessä kipeytyykin.

Labra olikin sitten kuin tykillä täyteen ammuttu, taitaa puoli Suomea olla kipeänä tällä hetkellä? Onneksi labrassa jonotti myös ukon nuorimmainen sisko ja niinpä minä höpöttelin tämän kanssa speden touhutessa leluilla. Tunsin itseni petturiksi kun labratädin tuoliin istuttuamme minulle selvisi että lääkäri oli määrännyt myös CRPn otettavaksi, minä kun olin juuri vakuutellut pojalle kuinka "puukkoja ei tule nyt". Niin, spede tosiaan sai kaksi PIIKKIÄ viime viikolla ja puhuu näistä vallan puukkoina.

Yllättävän hyvin se verikokeen otto silti sujui, ja nielunäytteenkin, aikaa tosin koko terkkarireissuun tuhraantui reilu tunti, kiitos sen labran jumitilanteen. Hyvillä mielin pääsimme silti poistumaan yhden kanttiin ja kotona nakkasinkin samantien perunakattilan kiehumaan, uunissa kun muhi jo hyvää kyytiä lähtiessä sinne nakkaamani broitsut. Tuli muuten sikahyvää, broitsupaloja tulisessa marinadissa sekä broilerin minuuttipihvejä hunajamarinadissa, päälle 4 desiä kermaa ja aimo annos juustoraastetta ja uuniin 175 asteeseen, tässä tapauksessa reiluksi tunniksi. Nam!

Perunoiden kypsyessä imuroin alakerran ja laittelin pyykkejä koneeseen. Muussasin potut muusiksi ja laiton riisikattilankin tulelle, ukko kun oli juuri aiemmin ilmoittanut olevansa neljään että josko rouva sitten tämän hakisi tuolloin töistä. Söimme kotiin ehtineiden kanssa ja kolmelta kotiutui prinsessakin valittaen karmeaa nälkää. Lapsen suusta kuulee totuuden, tämä totesi ruokalautasen eteen saatuaan että onpa ihanaa kun äiti on välillä kotona, saa kunnon ruokaa kun tulee koulusta. *heh*

Enhän minä sen ruokailun jälkeen jaksanut enää imurin kanssa yläkertaan suunnata, ehen kuulkaa. Istuin hetken ja hyppäsin sitten autoon teinin jäätyä kotiin katsomaan pienempien perään. Hain ukon töistä ja tämän käytyä suihkussa ja syötyä pääsinkin jo siivoamaan keittiöstä loppujakin ruokia pois. Keittelin itselleni iltapäiväteet ja lösähdin nojatuoliin tuijottamaan kaunareita jonka jälkeen pääsinkin jo kiikuttamaan pyykkejä kuivumaan.

Illalla nakkasin spedelle pamolin poskeen ja poika kuukahti unille jo ennen kahdeksaa. Kuume sahasi hassusti koko eilisen, välillä tällä oli kuumetta, välillä ei mutta yksi oli vakio; silmät oli ihan nuupat kaikenaikaa. Kurkkukipukin oli tainnut hellittää eli tuskin tuo angiinaa on, poika näet söi kuin hevonen iltapäivästä ilman pienintäkään kipuilua. No, loppuviikko on nyt kuitenkin toipumislomaa myönnettynä eli katsellaan mihin suuntaan pojan vointi nitkahtaa.

Tänään pääseekin sitten töihin, jes! Myös poika 14v palaa koulunpenkille ja muutenkin päästään takaisin arkirytmiin. Todettakoon nyt että koska tosiaan pääsen sinne töihin tänään niin nyt minun on syytä siirtyä kesyttämään pystyasentoon kavunnutta kuontaloani aloilleen ja näin ollen päätänkin tämän omituisen vauhdikkaaksi muuttuneen eilisen kuvailun tähän. Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko!