Niinhän siinä kävi että saikkuahan lekuri ukolle tuuppasi. Viikon. Ja kuten Pairuo arvelikin niin niinhän siinä sitten kävi sen jälkeen että tämä nainen totesi ukolle että potea voi mökilläkin, tässä jaksa kotona möllöttää enää enempiä yhtään. Poika 17v päätti mennä vuoroin isälleen ja vuoroin tyttikselleen yöpymään ja poika 14v puolestaan siirtyi isälleen koko mökkireissun ajaksi. Teini jäi luonnollisestikin kotiin, tällä kun on edelleen työrupeama kesken.

Ja hyvin ukko on potenut, mitä nyt sen verran sai liikettä aikaan mökkimaisemissa että pakkohan se oli herätä aamukuudelta lauantaina ja lähteä Leustun pikistä katsomaan koko köörillä. Ja sitähän riitti, kööriä. Mökillä kun oli meidän lisäksemme pappa, ukon sisko tyttöineen ja ukon serkkupoika sekä poika 17v joka saapui omalla mopollaan paikalle torstain ja perjantain välisenä yönä. Kaksi autoa oli siis aikas jumissa kun reissasimme pitkin metsäteitä joita perinteisesti olemme käyttäneet rallien pikiksille siirtymisessä.

Ehkäpä siitä aikaisesta heräämisestä johtuen tenavat oli kovin kärttyisiä päivällä, eikä tälläkään kätevällä emännällä ihan kaikki muumit tainnut laaksossa olla. Minä näet keksin siinä päiväsaikaan että tottakai me lähdemme ukon siskon, tämän tyttöjen ja meidän kolmen pienimmän kanssa käymään paikallisessa Koski-baarissa jossa mökkeillessä piipahdetaan päivittäin. Ukkorevohka kun lähti puolestaan ajelemaan vielä toistakin pikistä katsomaan mutta jostain kumman syystä (lapset ehkä?) me emme samaan kyenneet enää toista kertaa päivän aikana.

Mitä sitten että mökkitie oli suljettu koko päivän Leustun pikiksen vuoksi? Mitä sitten että kiertoa tulikin? Ja miten niin sinne ei kannata missään nimessä mennä päivällä kun rallikansa on vallannut paitsi baarin, myös koko tienoon kilometrin säteellä. Tuuppasinhan minä auton nokan kohti baaria. Ja kas, pakko se on myöntää että siinä kohtaa kun baari ilmestyi viimein näkyviin sieltä matkojen päästä aloin jo miettiä että ehkä miehillä oli väitteissään jokin pointti. Mutta hei! Periksi ei anneta, koska olin päättänyt että käymme jätskillä ja kahvilla niin mentävähän se oli!

Olikin muuten ensimmäinen kerta ikinä kun liikenteenohjaajana toimiva mieshenkilö ohjaa lähes kädestä kiinni pitäen mihin ajan ja hätistelee vielä siinä samalla ihmisiä pois auton reitiltä. Auton parkkeerattuani totesin että nyt on todella syytä toivoa että saan sen jollain ilveellä vielä poiskin parkkiruudustaan, takana kun oli grilliruokakoju ja edessä toinen auto. Eikä siinä kaikki, vieressä oli iso farmariauto joka oli ajettu paljon pidemmin ruutuunsa, toisin sanoen jo se että sain auton etuperin ajettua siihen ruutuunsa oli pienimuotoinen saavutus ja hurraahuutojen arvoinen paikka, Voldemar kun on himppasen pitkä etten sanoisi eikä sillä käännellä ihan yhtä näppärästi kuin monella muulla autolla.

Baariin astuttuamme totesin että totta tosiaan, kyllä niillä ukoilla oli pakko olla oikein ajatuskin väitteissään, baari kun oli kuin tykillä täyteen ammuttu. Samoin oli baarin terassi. Ja koko ympäristö. Ihmisiä meni ja tuli ja istui ja seisoi ja nauroi ja lauloi ja heilutteli lippuja ja vaikkas mitä. Jätskit saatiin silti, samoin kahvit ja mikä parasta, normaaliin mökkiläishintaan eikä rallilisällä jolla muut ostoksiaan maksoivat.

Jos kohta sitä järjenvaloa oli tullut siinä kerran jos toisenkin mietittyä jo autoa parkkeeratessa niin arvatkaapa mietinkö asiaa kahta kauheammin kun ne jätskit ja kahvit oli kitusissa ja piti alkaa suunnitella poistumista. Istuimme valehtelematta liki tunnin auton peräluukussa katselleen rallikansan liikkeitä ja toivoen että rallikansa tosiaan kaikkoaa juuri eikä melkein sinne Leustulle ihan kaikki. Grillikojulle kun oli jatkuvasti ryntäys ja se ruokaa himoava joukko seisoi hyvinkin reilun metrin päässä Voldemarin peräpellistä. Eikä sitä liikenteenohjaajaakaan näkynyt enää missään ilmansuunnassa. Sen sijaan lisähavainnointi kertoi että baarin sisäänajotkin oli suljettu lippusiimoilla joten nonni! Siinähän saisi itse toimia paitsi liikenteenohjaajana myös ulosheittäjänä.

Arvatkaapa kenen teki mieli huutaa lujaa ja kovaa apua? Tämä tilanne kun kuului juuri niihin hetkiin jolloin ihan oikeasti joutuu keräämään paitsi rohkeutta myös sitkeyttä puhumattakaan mielenmaltista. Eikä sitä keräämistä helpota millään lailla jos takapenkillä kiukuttelee yksi kappale prinsessoja ja takaluukussa taas riehuu ja aiheuttaa yleistä pahennusta yksi kappale spedejä onnistuen saamaan serkkulikkansakin sekoilemaan siellä takapenkin puolella.

Vielä hankalammaksi sen keräämisen tekee pitkin maita ja mantuja seisoskelevat miesjoukkiot jotka takuuvarmasti tuijottaa suoritustasi jos ja kun lähdet peruuttamaan slalom-tyylillä sieltä pikkupikkukolosta johonkin. Melkein teki mieli pyytää grilliruokajonoon asettunutta moottoripyöräpoliisia avittamaan mutta ihan ei kuulkaa ylpeys antanut periksi. Toki, aivan varmaa on sekin, että jos olisi pyytänyt jotakuta rallikansan miespuolista jäsentä avittamaan niin sitä apua olisi saanut mutta hei, minähän en apua prkl pyydä!

Ja niin vaan todettuamme että eipä se väki siitä kaikki kaikkoa millään päätin että ei se nyt auta, tenavat vöihin ja kokeilemaan onnea. Grillikoju sentään oli hetkellisesti vähemmällä asiakasvirralla varustettu joten tilaa oli ihan oikeasti juuri sen verran että sen auton saisi pois jos vain osaisi. Vaan kuulkaa, kyllä se on kaamea tunne kun lähdet peruuttamaan ja huomaat kuinka ne ympärillä parveilevat miesjoukot unohtaa juttunsa kesken ja ryhtyy tuijottamaan haukankatseella sitä peruuttamistasi.

Siinä tulee väkisinkin fiilis että teepä nyt yksikin virheliike ja osu vaikka vain grillikojun sivupalkissa roikkuneeseen roskikseen niin varmasti saat aplodit koko kööriltä. Mutta teinhän minä sen, hitaasti, varmasti ja jumankekka tarkasti! Jopa niin tarkasti että muutama niistä miesjoukkioiden hepuista jäi katsomaan suu auki suoritustani! Että katos vaan, ei se ottanutkaan sitä grillikojua mukaansa eikä edes sitä roskista. Hyvä minä!

Ja hyvä ukon sisko joka puolestaan säntäsi autosta ulos kuin paraskin liikenteenohjaaja konsanaan ja avasi kulkuväylän lippusiimaviritelmää sen verran että me pääsimme kuin pääsimmekin pois piha-alueelta. Ja vielä enemmän onnittelin itseäni ja ukon siskoa kun pääsimme kuin pääsimmekin liittymään siihen ruokottoman isoon autojoukkioon joka ajeli valtatiellä. Voin kertoa, toiste en lähde. En. Teki näet mieli soittaa kerran jos eräänkin papalle että tulkaa nyt helketti soikoon peruuttamaan Voldemar pois täältä mutta pah, en kai minä nyt voinut sitä ukoille paljastaa että hieman oltiin ehkä jumissa kun ei voitu puhetta, tietenkää uskoa.

Sunnuntaina rallikansa oli kaikonnut paikalta ja kas, sunnuntaina maisemista kaikkosi myös koko muu köörikin. Siis ukon sisko tyttöineen, pappa ja ukon serkkupoika. Poika 17v lähtikin jo lauantaina iltapäivästä ajamaan isälleen joten mökki jäi vain ja ainoastaan meidän käyttöömme alkuviikoksi ja ehkäpä juuri siitä johtuen emme missään nimessä halunneet poistua kotosalle ennen kuin oli ihan pakko eli eilen illansuussa. Tänään ukko meneekin sitten taas töihin ja tällä alkaa ihan tosissaan toimiminen.

Minä toin kaikki pyyhkeet mökiltä pyykkiin, papan huushollissa kun on menossa putkiremontti ja näin ollen tämä ei pääse ollenkaan pesemään pyykkejä. Vaan olipa kuulkaa kertakaikkisen ihanaa olla mökillä ihan ajan kanssa. Sain koko ylämökin pestyä yläkerran lattioita myöten ja tenavat pääsi tosissaan riekkumaan pitkin maita ja mantuja. Samat hommat olisi edessä täälläkin, siis kunnon siivon touhuaminen ja tosiaan, pyykkiä riittää etten sanoisi.

Ehkä onkin paras todeta tähän väliin että se on kuulkaa moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, tämä alkaa nyt pyykkikoneen latailuun ja puunaamaan muutenkin paikkoja sieltä täältä.