On ne. Ainakin aamut, jolloin kaikki alakoululaiset menee kasiin ja yksi alakoululaisista on kuin ahteriin ammuttu karhu heti herättyään. Pah! Siihen kun lisätään lumeen hautautuneet sukset jotka pitää asentaa niihin pirullisiin pidikkeisiin ja jotka ovat kaiken lisäksi räjähtäneet takaosistaan niin että saat taiteilla saadaksesi pidikkeet pujoteltua ja sormetkin on kuin nippu k**piä näin rumasti sanottuna niin avot sie, ressiähän se tuppaa pukkaan.

Muilta osin aamussa ei pahemmin kaiketi valittamisen aihetta löydy, teini nyt ei herännyt tällä kertaa omin avuin mutta lienee paikallaan olla ylpeä kahdesta aamusta jolloin herääminen onnistui ilman pienintäkään avustusta äidin puolelta. Myös poika 15v olisi nukkunut auttamattomasti pommiin jos äiti ei olisi tullut tökkimään aamukuuden kanttiin, toisaalta, mikä aika kuusi edes on herätä kouluun? Selittynee sillä, että ovat tänään lähdössä laskettelurinteeseen ja lähtö tapahtuu luonnollisestikin hyvissä ajoin.

Eilinen menikin vauhdikkaissa merkeissä. Heti aamusta köröteltiin vauhdilla prinsessan kanssa hammaslääkäriin, tälle kun tulee niskaveto ja sitä varten oli eilen muottien otto sekä kumilenksujen hampaisiin kiinnitys. Tänään mennään sitten otattamaan kumilenksut pois ja tilalle laitellaan jotkut metallirinkulat ja jos nyt en väärin ymmärtänyt, samalla saamme sen niskavetokapineen. Haen siis prinsessan kesken päivän käymään hammaslääkärissä ja kiikutan sen perään takaisin kouluun.

Hammaslääkärikeikalta palattuani imuroin, pyykkäilin ja kokkailin ja voi pojaat kuulkaa, enpä muista koska olisin viimeksi niin naminami broitsukiusausta syönyt kun eilen tekemäni oli. Hittolainen. Joskus sitä osuu sokeakin kana jyvään, niin se on. Spede oli kuin persiisiin ammuttu karhu koko päivän, isin töihinlähtö päivällä oli kertakaikkisen katkera pala ja muutenkin touhut oli luokkaa luokattomia. Oikein mikään ei ollut hyvin, ei sittenkään että kaveri pysyi tolpillaan koko päivän. Merkillistä menoa toisinaan. Minkä sille voi, toisinaan vaan ei kulje.

Illalla kärsin jälleen kyvyttömyydestä nukahtaa, tai paremminkin siitä, että havahduin unesta hereille ukon hilppaillessa sänkyyn. Mikähän hitto tämä nyt on? Olen aina nukahdettuani nukkunut kuin tukki konsanaan vaikka ukko olisi heitellyt piruetteja vieressä, nyt säpsähdin hereille ekan kerran siihen kun ukko otti rillejä päästäni. Tämä rillien poisto on muuten aika normaali kuvio meidän sängyssä, ei ole kerran eikä kaksi kuukaudessa kun joku nukahtaa kakkulat nokallaan ja toinen ne sitten ystävällisesti asettelee hyllylle ja hei, en ikinä herää kyseiseen toimenpiteeseen. Nyt olin lähellä saada slaagin mokoman toiminnon takia. Kaikki muumit ei taida olla laaksossa, ei.

Olin juuri nukahtamaisillani takaisin kun ukko rapisutti suklaalevypaperia. Ja säps, taas olin hereillä kuin tikka. Monesti ukko on vetänyt jopa kolmen lajin gourmee-yöpaloja sängyssä ilman että olen kuullut mitään mutta nyt, pieni rasahdus ja akka on hereillä. Ei hyvältä näytä. Kun viimein sain kunnolla sitä unta niin sitten tulikin kyllä nukuttua, mutta tämä alkuyön säpsintä oli jotain käsittämätöntä. Sen verran se itseäkin risoi, että ukon rapistellessa suklaapaperia tokaisin kärttyisenä olkani yli että tunge nyt se stnan levy suuhus niin täällä saa nukkuakin. Voi ukkoparkaa, miehelle joka on 12 vuotta tottunut rapisemaan sängyssä moinen tokaisu oli varmasti käsittämätön ja tuli täysin puun takaa.

Vaan kuulkaa. Joudun toteamaan että joudun todennäköisesti kiusaamaan lääkäriä uudemman kerran sormeni tiimoilta. Ei tämä ota nyt toetakseen, ei millään. Päinvastoin melkein sanoisin. Kylmyys ei käy alkuunkaan, auton ratti tuntuu olevan pahin mahdollinen ärsyttäjä. Eilinen autoilu paksut rukkaset käsissä sai peukalon juhmimaan oikein tosissaan iltapäivällä ja mikä inhottavinta, kipualue tuntuu vain laajenevan. Enää ei ole pelkkä peukalon alin nikamaväli joka kiukkuaa joutuessaan taipumaan hiemankin ulospäin, kipu on myös peukalon juuressa ja kämmenen sisäosan alalaidassa. Ihan hieman ketuttaa huomata kuinka tärkeä kapine peukalo onkaan, lähes homma kuin homma kun tuntuu vaativan peukalon osanottoa.

Varvas onkin jaksellut mukavasti, ilmeisesti nuo lasten aspiriinit tosiaan toimii siihen osastoon. Tai sitten tämä on hämytilanne johtuen siitä että pakkastakin on ollut reippaasti vähemmän nyt useamman päivän. Ehkä tähän saadaan selvyys kun pakkaset kiristyy jälleen mutta sormea se ei kyllä selitä. Tämä viikko tosin menee niin hilpeästi lapsen kanssa ravatessa että lääkäriin en jouda, mutta ensi viikolle täytynee katsoa aikaa. Tai sitä seuraavalle. Katsoo nyt.

Vaan nyt siirryn suosilla reippailemaan perunasavotan pariin. Siihen hommaan onneksi peukaloa ei kovin paljon tarvitse, ei ainakaan niin että joutuu sitä pitämään asennossa jossa se ei halua missään nimessä olla. Se on moro ja viettäkää mukava keskiviikko!