Viimeinen kuukausi on ollut täynnä mitä omalaatuisempia sattumuksia. Aika moni on varmasti lukenut täältä jo kummallisista autoiluistani hiiri kyytiläisenä sekä aamuisesta jumppatuokiosta, järjestänä silloinkin hiiri. Joka on muuten kadonnut kuin pieru saharaan, luultavasti ukon avustuksella. No mutta siis, jotta elämä ei nyt kävisi turhan harmaaksi, tilasin tosiaan sen lääkärin Spedelle. Vartin yli yksitoista. Johon siis tarkoitus oli lähteä kunhan aika oikea. Ei muuten mennä. Peruin ajan. Enkä suinkaan siksi, että jippii ja hurraa, pienen lämpö on ollut koko aamun laskusuunnassa.

Ehei, syy on paljon loogisempi. Järkevämpi. Ja kyllä, aivan PIMEÄ. Ulko-ovi ei aukea. Ei sitten niin millään. Lukko on muutaman vuoden ikään ehtinyt, mallia Abloy, siis se sellainen jonka salpa laitetaan aamulla pienestä muovinippelistä auki-asentoon päiväksi, jottei kenenkään tarvitse sentään avaimia kaivella kun akka kuitenkin kotona kököttää lapsosia odotellen. Muutaman kerran viime viikkoina tuo on reistannut, auennut sitten kuitenkin siinä aukiolo-asennossa ollessaan kun muutaman kerran on kahvaa painanut, vaan nytpä ei aukea.

Liikennettä on ollut aamun, eli toimi ihan moitteetta aina tuohon kymmeneen asti. Jolloin irkku päätti hakea postin. Ja kas, eipä sitä sitten niin vaan haettukaan. Lopulta oli pakko todeta kylmät tosiasiat ja viestiä ukolle töihin että kun ovi ei ikäänkuin aukea. Että ikäänkuin ollaan kotona vankeina. Ukko suositteli testausta ulkopuolelta jos kerran sisältä ei avaudu. Pienimuotoiseksi ongelmaksi tosin kohosi se, että talon kivijalka on aika korkea. Ikkunoista on siis parin metrin pudotus maahan... Ei kiva.

No mutta hei, onhan irkulla nyt silmät päässä ja jonkinlaiset aivotkin, vaikka tuota nyt ei aina uskoisikaan, joten aikansa siinä tuumittuaan irkku totesi että hei joo, olkkarin ikkunan pikkuräppänästä pääsisi laskeutumaan suoraan ulkorappusille eli pudotus pienenisi puoleen. Ei hätää siis, pientä mietintää tosin herätti se tosiseikka että pikkuräppänä on todellakin pikkuräppänä, mahtaisiko tuosta edes pieni irkku mahtua...

On se kyllä hyvä, että irkku ei ole a. raskaana ja b. jäänyt edes imetysajan mittoihin. Ilmeisesti normipainoon on päästy kun vanhat farkutkin menee taas heittämällä jalkaan. Ja kas, juuri ja juuri siitä irkku pihalle itsensä sai. Ja kokeili ovea. Ja väänsi. Painoi ja väänsi. Nosti ja väänsi. Veti ja väänsi. Siis ihan kaikki mahdolliset tavat kokeili ja moneen kertaan sittenkin. Ei tulosta. Ikkunasta takaisin kiipeäminen olikin sitten hieman tuota, hankalampaa kuin se ulos meno, tällä kertaa onneksi se ulosmennessä kannatushuutoja (älä äiti hypppää siitä sun jalka katkeaa) huutanut junnu oli hiljaa ja lähinnä katseli ihaillen (no ihan varmasti) gepardin notkeudella (lue norsun) takaisin sisälle kiipeävää äitiään.

Eipä siinä sitten auttanut kuin kuukletella lukkoseppä. Ja jos joku on inhaa, niin se on tämä mieletön tsägä mikä irkulla näemmä on tänään. Lukkoliikkeen heppu totesi että voi hitsin hitsi, heiltä on kaikki muut koulutuksessa tämän päivän turus. Että hän ei kyl ny tänne pääse.... Kääkkis ja apuva! Onneksi tajusin kysyä lukkosepältä josko täällä toista lukkoliikettä jossain... Juu, onneksi löytyi. Soitto toiseen paikkaan ja jo oli toisessakin päässä hauskaa kun lukkosepän neuvolla testailin erilaisia jippoja joilla se ovi saattaisi kenties aueta. Harmi että jipot oli samoja kuin irkun jo aiemmin testaamat joten tulosta ei syntynyt. Ovi on ja pysyy lukossa. Tai siis eihän se lukossa ole, mutta kiinni.

Lukkoseppää odotamme siis. Oletettu saapumisaika tänään kun pääsee muualta ensin töistään irti. Kiiruttahan tässä nyt ei ole enää mihinkään, terkkarissa tuttu hoitajakin epäili jo irkun jekuttavan, menneen kalenterissa sekaisin ja koettavan menisikö aprillipila läpi. Hauskaa oli tuollakin sitten loppu viimeksi kun tajusi että kyllä tässä irkku nyt ihan tosissaan on. Lukkosepälle irkku puolestaan vakuutti että kiiruttahan ei todellakaan ole, puolilta päivin prinsessa kotiutuu koulusta mutta pianko irkku tuon riskinä (ihan varmasti) naisena ikkunan kautta sisälle sieppaa.

Merkillistä, mutta irkku löysi tästä kummalisesta tapahtumasta kaksi aivan superhyper positiivista puolta suunnilleen heti. Ensinnäkin, tässä ei todellakaan ole kiire mihinkään. Ja mikä vielä parempi, ollaan sentään oven sisäpuolella, ulkopuolella saattaisikin ketuttaa. Että näin meillä... Irkku siirtyy nyt kahvinkeittoon ja niin, se postikin pitäisi hakea... ikkunasta. Se on moro!