Tämä kyseinen huutelu tuli mieleeni kun avasin blogini hallintapaneelin. Uusi tapa roskaposteilla, huomaan mä, heittää kommenttilootaan "I am happy to find this post very useful for me, as it contains lot of information. I always prefer to read the quality content and this thing I found in you post. Thanks for sharing." ja linkki Suprashoesin, topbrandbeltsin tai muun vastaavan firman sivuille. Hyi hyi luffy! Siivoilua edessä siis, roskapostit saa kyytiä!

Alunperinhän tämä hyökkäyshyökkäyshyökkäys-huudahdus kirposi teinin huulilta silloin joskus kun tämä oli menossa oikeuteen todistajan ja asianomistajan ominaisuudessa entisen poikaystävänsä pahoinpitelyn tiimoilta. Tilanne itsessään oli jännitystä tihkuva, siis teinin mielessä, eipä meiltä ole kukaan oikeudessa aiemmin ollut ja niinpä teini päätti huutaa kyseisen rimpsun JOS tuomari sattuu tältä jotain kysymään. Onneksi ei kysynyt, tiedä vaikka olisi teinin kiikuttaneet kaltereiden taa tai pehmustettuun koppiin moisesta *reps*.

Vaan asiaan. Olen päätynyt ratkaisuun jonka mukaan nyt jos koskaan minun pitää olla kapinallinen ja tätä kapinallisuutta osoittaakseni ilmaisin hyvin tarkkaan jo perjantai-iltana halukkuuteni nukkua pitkään lauantaina. Pitkään nukkumiseksi en lue sitä kahdeksaa-yhdeksää johon olen kunniakkaasti monena viikonloppuna yltänyt vaan asetin rajaksi kymmenen. Sikäli ihan hyvä aika olla kapinallinen, perjantainen niskapaukaus kun teki naisesta totaaliramman.

Eilen onnistuinkin kapinallisuudessani suht hyvin, kello oli jo lähempänä kymmentä kun sängystä kurottelin varovasti itseäni pystyasentoon. En silti ollut täysin tyytyväinen suoritukseeni joten päätin korjata tilanteen seuraavana, eli tänä, aamuna. Pah. Vaikka kuinka voinkin ylväänä todeta ukon hoidelleen tenavat nyt kiitettävästi näinä kahtena aamuna niin eihän siitä silti mitään tullut. Kahdeksasta asti olin enemmän ja vähemmän hereillä sängyssä, ihan sen mukaan kuka kulloinkin kävi selvittämässä mitäkin isälleen sängyn äärellä.

Tehokkain herättäjä oli ehkä spede joka istahti yhtäkkiä viereeni todeten "iti kiutaa". Isi-mokoma kun ei antanut lapsen kiikuttaa kaakaomukiaan pitkin taloa, tokihan se kiusaamiseksi luetaan. Käänsin kapinallisesti kylkeä ja mutisin takaisin sänkyyn kömpineelle ukolle että jos ei kymmenen tule täyteen maatessa niin kosto on oleva karmea. Ilmeisesti minun auktoriteettini ei oikein pure, viittä vaille kymmenen olin saanut tarpeekseni siitä sängynvierusravista puhumattakaan siitä että kipaisin itsekin jo yhdessä välissä irrottamaan imurin johtoa eteisen pistorasiasta. Niin, prinsessa on ilmeisesti telonut päänsä yöllä nukkuessaan, muutakaan selitystä en keksi sille miksi tämä siivosi yläkertaa aamutuimaan?

Myönnettäköön nyt kuitenkin ettei minua oikeastaan nukuttanut enää aamulla vaikka toki annoin ukon ymmärtää että raahauduin vuoteesta kuoleman väsyneenä. Eihän kapinahenki muuten mene läpi, eihän. Ja koska olen todellakin maannut ja istunut ihan riittämiin tänä viikonloppuna niin nyt olisi virtaa kuin pienessä kylässä. Harmi että niska ei ole ihan vielä täydessä iskussa vaikka edistystä onkin tapahtunut, päätä voi kääntää jo vasempaankin ilman että puukkojunkkarit intoutuu riekkumaan.

Tämä kääntely on tosin syytä tehdä rauhallisesti, äkkinäiset liikkeet on edelleen out. Pikkujuttu sanon mä, kerrankos sitä hieman painaa jarrua. Luulenpa muuten, että toisin kuin olettaisi, kutominen onkin mainioa terapiaa niskoille. Koko eilinen kun meni sukkapuikot kädessä olkkarin nojatuolissa ja valmistakin syntyi, pojalle 16v on yksi sukka kudottuna ja toisesta varsi jo hyvällä mallilla. Saattaa olla että tänäänkin aherran osan päivästä nojatuolissa, kun ihan en taida uskaltaa kuitenkaan vielä suursiivoon ryhtyä, sen verran niska mieltään osoittaa edelleen. Ehkä jo huomenna?

Meille on muuten tulossa kertakaikkisen kivakiva joulu. Mistäkö tämän tiedän? No ihan nyt vain siitä että lahjat on kokolailla sitä linjaa mitä meillä kukin on toivonut. Mielessä kun on edelleen joulu joka meni mönkään aika totaalisti ja sai niskavillani ja karvani ja hiukseni ja no, saatte kyllä kuvan moisesta, pystyyn. Sinä jouluna poika, nyt 14v, ei ollut osannut toivoa oikein mitään lahjaksi ja oli loppujen lopuksi todennut että polkupyörä vois olla jees.

Poika taisi olla tuolloin 12v? Lopulta päädyimme kuin päädyimmekin polkupyörään muiden saadessa kapineita joita voi jouluaattonakin talvipakkasilla käytellä. Ja miten kävi? Koska poika ei saanut kyseisen paketin lisäksi kuin pari lahjakorttia ja muut touhusi omilla kapineillaan niin eiköhän poika parkunut lahjat avattuaan. Parkui ja haukkui pyörän lyttyyn. Ymmärrettävää ja silti ei ymmärrettävää. Että siinä kuulkaa paukkui äidillä hermo. Ukolla hermo. Ketutti. Harmittikin. Niinpä niin, mitä hittoa sitä tekee polkupyörällä kahdenkymmenen asteen pakkasessa jouluaattona. Ei mitään. Olisi pitänyt tajuta ostaa lapselle lisäksi vaikka pelikortit mutta kun ei.

No, tänä jouluna lahjoilla voi touhuta samantien avaamisen jälkeen, oli ilma mikä tahansa. Ne kun on järjestäen sisätiloihin tarkoitettuja. Lisäksi eksän kanssa on isompien lahjakuviot sovittu siihen malliin että kummankin pään lahjat on juuri niitä toivottuja ja äidillä on hihassa lisäksi pari isoa yllätystä. Jes! Joulupukkikin on hanskattuna, ainoat mitä joulusta uupuu on kuusi, ruoat ja no, se joulu. Ensi viikolla alan ihan aikuisten oikeasti touhuamaan loppuja joulujuttuja, limppuja pitää touhata samoin kuin vielä lisää pipareita. Lihakastikkeen pohjan voisi touhata valmiiksi, suunnitella salaattiosaston ja mitäs vielä?

Mutta nyt taidan siirtyä Frendien ja puikkojen pariin. Se on moro ja viettäkää oikein mukava sunnuntai!