Olen joutunut tämän blogin osalta tilanteeseen jossa jouduin oikeasti miettimään mitä teen. Suljenko blogin salasanan taakse, poistanko sen. Hävitänkö kaikki nämä kirjoitukset johonkin bittiavaruuteen, tallennanko ne muistitikulle ja kenties palaan näihin elämäni vaiheisiin sitten joskus muistitikun osuessa käsiini.

Jollain tavalla mietin näitä edelleen vaikkakin olen kokolailla sataprosenttisen varma että mikään aiemmin esittämistäni vaihtoehdoista ei tule toteutumaan. Tämä blogi on minun JULKINEN päiväkirjani. Juuri se, JULKINEN. Tätä voi lukea kuka tahansa, koska tahansa ja missä tahansa niin halutessaan. 

Olen pyrkinyt siihen, etten kirjoita kenestäkään nimillä. Minut takuulla tunnistaa ne jotka minut tuntevat jos tänne eksyvät. Olen kirjoittanut näissä teksteissä ihmisistä jotka ovat joko jättäneet jälkensä minuun tai ovat minulle rakkaita. Rakkaideni kohdalla olen usein ollut hyvinkin vihainen ja kärttyinen kun he ovat tehneet valintoja joita en kannata, ja silti, ne ovat olleet heidän omia valintojaan ja mikä minä olen määräämään miten he elävät?

Niiden samojen rakkaideni kohdalla olen usein suominut heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään hyvinkin rankalla kädellä. Kuten sanoin, tämä on minun PÄIVÄKIRJANI, se johon puran kiukkuni, turhautumani ja kettuuntumiseni. Koska tosiaan toimin kuten toimin olen joutunut myös miettimään mitä tälle blogille teen.

Yksityisiä päiväkirjoja en ole pitänyt enää vuosiin, aiemmin pidin. Ajatus koko blogista yleensäkin lähti silloin kun odotin spedeä. Naiivisti ajattelin kirjaavani elämääni nettiin ilman että kukaan siitä koskaan sen kummemmin hätkähtää. Totuus on toinen, olen tutustunut tätä kautta "virtuaalisesti" mitä erinäisimpiin ihaniin ihmisiin, kiitos siitä teille. Olen saanut sähköpostia, kutonut sukkia, vaihtanut ajatuksia.

En ole kukaan saati mikään määrittelemään sitä miten kenenkin pitäisi elämäänsä elää. Jokainen elää omalla tavallaan. Olen silti sitä mieltä että minulla on oikeus olla omassa blogissani tarkalleen sitä mieltä mitä tahdon. Kun rakkain ystäväni (tiedät kyllä ketä tarkoitan jos paikalle osut) saa ketutuskäyräni tappiin niin taatusti kirjoitan siitä täällä.

Kun anoppini (tiedät taatusti ketä tarkoitan jos satut sinäkin paikalle osumaan) käytös menee oman käsitykseni yli niin takuulla kiroilen ja rähjään täällä. Kun oma siskoni on kusipää, mitä hän oikeutetusti aika-ajoin on, niin takuulla rähisen. Kun ukon sukulaiset räjäyttää potin tekemällä mitä omituisempia siirtoja elämässään niin analysoinhan minä. Anteeksi siitä jo etukäteen.

Se, mitä en ikinä koskaan halua tehdä on se, että väittäisin kenenkään teistä olevan PYSYVÄSTI juuri se mitä sillä kiukun hetkellä olette. Voin vain kuvitella miten itse koette minut silloin kun "kuppi menee nurin". Tiedän, että todennäköisesti saan miettiä näitä asioita vielä kerran jos toisenkin tämän jälkeen kun loukkaan teitä ajattelemalla "ääneen" julkisesti. 

Sinulle serkkuni, joka loukkaannuit sydänjuuriasi myöten kirjoituksestani, olet minulle rakas. Olet aina ollut ja tulet aina olemaan. Ja silti, pyydän toki anteeksi omia ajatuksiani ja silti katson olevani niihin oikeutettu. Ja sinulle, serkkuni, joka vinkkasit toiselle serkulleni että kannattaa katsoa mitä olen kirjoittanut.

En tiedä miten sinä ajattelet elämästä. Tiedän vain sen miten itse ajattelen elämästä. Jos tietäisin jossain lukevan jotain, joka voi loukata rakkainta ystävääni, en ikimaailmassa kehottaisi häntä lukemaan sitä. Päinvastoin, tekisin kaikkeni ettei ystäväni näkisi tekstiä. 

En voi ymmärtää tarkoitusperiäsi vaikka kuinka päin niitä koetan miettiä. Vain siinä tilanteessa, että tahtoo itse näyttää mainiolta ja hyvältä, voisi toimia kuten sinä toimit. Hämmästyttää ja kummastuttaa kovin. Kokonaistilanne on kuitenkin se, että minut on aikaa sitten suljettu oman sukuni ulkopuolelle, niin äidin kuin isän puoleisenkin.

Minulla, siis MINULLA , on läheisimpinä tarkalleen oma siskoni, oma perheeni ja ukon sisko jos hiemankin tarkemmin asiaa ajattelee. Niitä, joiden koen olevan itselleni läheisiä heidän ulkopuoleltaan on tarkalleen ukon suku (sekalainen seurakunta oy), pari naapuria ja kaksi serkkua. 

Toivon, että te joilla on isä ja äiti ymmärrätte olla onnellisia siitä että teillä on heidät. Etenkin nyt kun tuntuu että elämä menee vinhaa vauhtia ja asioita tapahtuu nopeammin kuin ehdin edes käsittää kaipaisin etenkin äitiäni sen jakamaan. Onneksi minulla on ukon sisko, minun nojapuuni.

Niin. Tällä kirjoituksella tahdon pyytää anteeksi teiltä joita blogini mahdollisesti loukkaa. Jos tahdotte, ottakaa yhteyttä joko kommenttien ja sähköpostin kautta, halutessanne voin poistaa tekstejä jotka liittyy teihin. Ajatuksiani en silti suostu kieltämään, jopa minulla on oikeus ajatella ja jopa kirjoittaa asioista joita ajattelen.

Hassunhauskaa lauantain jatkoa kaikille, se on moro!

edit. kukaan minulle merkityksetön ei itseään blogiteksteihini saa. Mitä enemmän kiukkua, sitä tärkeämpi ihminen. Kuka sitä turhanpäiväisten ihmisten takia jaksaisi mieltään vaivata?