Kumma juttu. Sisäistä sellaista, päässä siis. Varsinaisesti ei ole vielä kiire mihinkään, mutta joka-aamuiseen tapaan oman pään sisällä olen jo kovaa vauhtia menossa keskolaa kohti. Ja suihkuunkin pitäisi vielä ensin... Menen vasta puolen päivän syötölle, ja olen sitten taas iltakuuden syötölle asti ennenkuin kotiudun. Keinuttelen vauvan kanssa keskolan rauhallisessa ilmapiirissä. Kuten joka päivä olen tehnyt.

Tämä aamu on taas positiivisten uutisten aamu, eli pojalle oli painoa tullut 30grammaa lisää, paino oli nyt 1790. Ruoka maittaa vaikka bilirubiinit on edelleen nousussa. Valoraja-arvoa ei silti ole vieläkään ylitetty, onneksi. Eilen koetettiin taas tissiäkin, poika on kyseisen kapineen kanssa aivan kuutamolla. Tiistainahan tuo tissistäkin söi, sitten oli välissä valohoitovuorokausi ja kuinka ollakaan, tissin käyttötapa unohtui pienen päästä samantien. Ei auttanut vaikka eilen maitoa suorastaan suihkusi pojan suuhun siinä vaiheessa kun olimme hetken tissillä leikkineet, ilme oli lähinnä pöllähtänyt pojalla ja edelleenkään tuo ei ymmärtänyt mitä sille nappulalle tekisi, niin paitsi että kun lyö ikenet lujaa yhteen sen ympärille niin äidistä kuuluu hassu parahdus.

Mikäli pojalla virkeyttä löytyy, edessä on tänäänkin tissileikki, se kun olisi kätevästi valmis eväspaketti toiselle. Väsyneenä touhuun ei viitsi nyt lähteä, kaikki energia on saatava riittämään syömiseen ja painonnostoon. Näin meillä siis, kiirettä pukkaa äireelle eikä isänkään osa taida kadehdittava nyt olla. Tämä kun on muuttunut toistaiseksi äidiksi, eli eilenkin kun sairaalasta tultiin mies ruokki lapset, lykki pyykkiä koneeseen ja siivoili taloa, äireelle tuumasi vain että ota rennosti, huomenna on rankka päivä taas. Sen verran tuo itsekin väsyi vaikka ei eilen oltukaan kuin kahden syötön väli sairaalassa.

Nyt nautin vielä kupposen kahvia, ja alan sitten valmistautumaan sairaalaan lähtöön eli suihku, hammaspesu, vaatteiden vaihto ja eväiden pakkaaminen. Niin ja se ilkein kaikista eli lypsy. Moro!