Noin suunnilleen ainakin sillä se sopii hyvin kuvaamaan toimintoja jotka tälle päivälle osuu. Aamuhan alkaa, toki, ihan normaalin kuvioinnin mukaan eli säätöä aamupalojen, vaatteiden jne jne kanssa. Jatkoa seuraa speden tarhaan kiikutuksen ja oman työmaalle säntäilyn tapaan. Työmaalla pääsen, jälleen kerran, ihmettelemään kolmosten tekstiilityötuntia ja lähinnä sitä kuinka vilkkaita lapsia ryhmässä on.

Toki meidän ad/hd on ihan oma lukunsa, en väitä, mutta merkillistä kyllä siinä ryhmässä on muutama muuten vaan vilkas jolle tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa antaa työrauhaa muille tai keskittyä itse siihen tekemiseen. Hassuinta lienee se, että kyseisessä ryhmässä on myös junnu jonka en jostain kumman syystä ole huomannut olevan alkuunkaan se levottomin vaikka näin minulle on tämän ryhmän suhteen esitetty aiemmin. Ryhmä kun koostuu pitkälti junnun ns kotiluokan pojista.

Aika pian tämän tekstiilityörupeaman jälkeen siirrynkin sitten palaveroimaan laaja-alaisen erityisopettajan, pienluokan erityisopettajan ja sen junnun kotiluokan opettajan kanssa. Alustavia keskusteluja junnun tulevaisuudesta kävin laaja-alaisen erityisopen ja pienluokan open kanssa jo viime viikolla, palaverin kun piti olla tuolloin ja kas, junnun kotiluokan opettaja unohti koko jutun ja olikin jossain missälie vapailla ne päivät. 

Se, mikä tässä on ehkä se vaikein mietittävä on tosiaan se ensi syksy. Mikä tulee olemaan junnun sijoituspaikka? Pienluokka ei ole junnun paikka, noin oppimiskykyä ajatellen, sillä siinähän lapsella ei ole huomattu pienimpiäkään ongelmia koko tämän reilun puoli vuotta kestäneen pienluokkasijoituksen aikana. Käytöksenkään suhteen ei ole erikoisemmin mitään mainittavaa, vilkashan poika on ja tämän istuma-asentoa saa korjata useampaan otteeseen tuntejen alussa johtuen lähinnä siitä että niin kauan kun ei tehdätehdä töitä kääntyilee junnukin aina tuolissaan sen mukaan mistäpäin puhe kuuluu.

Kotiluokka taas. Kotiluokan ope oli ehtinyt sen verran juttelemaan pikaisesti pienluokan open kanssa yhtenä päivänä kahvitauollaan että ehti toteamaan ettei varsinkaan juuri nyt ottaisi junnua mielellään takaisin luokkaan. Siellä kun on niin kovin hankalaa nyt muutenkin. Siis mitä? Tämähän halusi junnun pois luokasta juuri siksi että siellä oli niin kovin hankalaa syksyllä kun junnu oli siellä. Mitä ihmettä. Eikö junnun siirtyminen muuttanutkaan luokkaa rauhalliseksi? Outoa.

Tiedän, kirjoituksestani kuultaa jonkinasteinen katkeruus junnun ns. kotiluokan opettajan toimia kohtaan mutta kun. Onhan se nyt ihan selvä että jos luokassa on vilkkaita oppilaita ja nämä oppilaat viettää aina ensimmäiset kymmenen-viisitoista minuuttia keskenään luokassa niin onhan se meno levotonta ja villiä. Ja onhan se selvä että jos junnu lätkäistään sinne muiden sählääjien sekaan kun nämä "kiipeilevät seinille" niin kiipeileehän se junnukin.

Sekään tuskin helpottaa asiaa millään tavalla että kotiluokan opettajalla on vähän väliä sijaisia. Tämä luokka kun tarvitsisi opettajan joka on lähestulkoon AINA itse paikalla ja joka siirtyy sinne luokkaan suunnilleen samantien kellojen soitua. Niin, sitä syksyä nyt mietitään, loppukevään junnu viettää pienluokassa ja se on jo selvä juttu se. No, eiköhän palaverin jälkeen olla viisaampia kaikki, luulen mä.

Palaverin jälkeen touhuan töitä töitä pari tuntia ja sen jälkeen suoritankin sitten junnun kanssa siirtymän taysin suuntaan. Spirometrian tulokset saadaan tänään ja samalla selvinnee lääkitysten jatkot. Pitäkää nyt herranen aika peukkuja ettei pöydän toisella puolella istu jälleen joku erikoistuva lääkäri joka liputtaa lääkevekslailujen puolesta. Ymmärrän toki, ja olen jopa itse samaa mieltä, että olisi varsin ideaalisen ihana tilanne jos junnulta voitaisiin jättää lääkkeet lääkevähennysten kautta pois.

Mutta oikeasti. Aika moni jo aikaa sitten erikoistunut lääkäri on todennut että siihen ajatukseen ei kannata tuudittautua, ehkä, jos oikein hyvin käy, junnu on vielä joskus oireeton astmaatikko joka selviää ilman näin moninaista lääkitystä mutta sen todennäköisyys on suhteellisen pieni ja parhaimmassakin tapauksessa se aika tulee vasta kun junnu on murkkuiässä aikuisuuden kynnyksellä. Nähtäväksi jää.

Taysista ravaankin sitten tarhan suuntaan ja sitä kautta kotiin. Tälle iltapäivälle olen ajastanut erinäisen määrän pyykkiä, himppasen siivoilua, kokkailua ja muuta vastaavaa pikkutouhua. Eilenhän meillä vietettiin katastrofiruokapäivää, jääkaappi kun kumisi tyhjyyttään jo vappupäivänä. Tämä tyhjyydestä kumiseminen johtui lähinnä ruokailijamäärien ihmeellisestä räjähtämisestä viime viikonloppuna sillä ruokaa ja maitoa ja mehua oli kyllä varattu niin runsaasti että omalle sakille se olisi riittänyt mennen tullen.

Junnun maidot loppui tiistai-iltana ja sitä laktoositonta maitoa ei edes saanut lähikiskalta. Mehut loppui tiistaina aamupäivällä. Kaikki ruoat ruoat oli syötyinä tiistai-iltana. Jämät viidestä paketista muroja oli kadonnut nälkäisten iltapala- ja aamupalajoukkojen kitaan jo samaisena aamuna. Niin. Meidän ruokapöydässämme heilui nonstoppina serkkutytöt, olipa näillä hetkittäin mukana yksi omakin kaverinsa ja osan ajasta naapuruston lapsi, kuten aiemmin jo postailin. 

Eilen kipaisin pikapikaa kaupalla aamulla samalla kun kiikutin speden tarhaan. Nappasin pikana mukaani maitoja ja lihapiirakkapussin, tieto siitä että pääsen työmaalta vasta neljältä ja haen matkalla vielä speden sai minut toteamaan että on parasta kun jääkaapissa on jotain jota vain pikana lämmittää. Sopii arvata sen mutinan määrää jonka prinsessa piti moisesta "ruoasta". Mutinan perimmäinen syy taisi olla lähinnä se että prinsessa eli toivossa saavansa sillä mutinalla muutaman kolikon kiskan grilliruokamyyntiä kannattaakseen. 

Eilinen ilta meni pitkälti siivoillen lasten evästelyn jälkiä, kooten pyykkiä pyykkikoreihin sillä tiedättekö, ne ei osaa itse tulla yläkerrasta pesuun. Yllättävää kyllä niiden likaisuus katsotaan äidin syyksi, olkoonkin ne pyykit kuinka tahansa erinäisten romppeiden alla jemmassa prinsessan ja junnun huoneessa. Loppuillasta virkkasin oman ponchoni valmiiksi, hapsuja en siihen jaksanut vielä laitella vaan otin virkkuun alle kummitytölle ajattelemani ponchon.

Tänään on siis tosiaan luvassa juoksua sinne ja tänne. Onneksi huominen työpäivä on ihan vain työpäivä jolloin teen ihan vain töitä. Työpäivän päätteeksi pitänee tosin ryhtyä kirjoittamaan sitä itsearviointia tästä näyttöviikkojaksosta, näytön arviointikeskustelu kun on sitten maanantaina. Minua jotenkin ahdistaa juuri nämä keskustelut. Niissä kun pitää miettiä omaa osaamistaan kantilta jos toiselta ja oikeasti, minulle se on jotenkin mahdottoman hankalaa.

Vaan jaa kuulkaa. Luulenpa että siirryn nyt tutkailemaan aamun uutisantia, sen jälkeen voisikin koettaa asetella kutrejaan jotenkin kuosiin ja johan sen päälle saakin ryhtyä lastenherättelypuuhiin. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatorstai!