Siis jösses mikä yö! Aivan järkyttävän kamalan kaamea ja vaikkas mitä! Ensin en tahtonut saada millään unta, ukko tuli petiin juuri kun olin päässyt siihen kevyeen esiuneen vai mitä se nyt onkaan, sen jälkeen havahduin jokaiseen tämän peiton siirtelyyn, mehun juomiseen ja vaikkas mihin. Ja kello oli herranen aika sentään jo puolen yön kintaalla tuolloin! Kun viimein sain kunnolla unen päästä kiinni näin törkeää painajaisunta, en edes muista enää mikä se eka painajainen oli mutta hitto, heräsinhän minä siihen.

Nukahdin toki uudelleen jonkin ajan kuluttua mutta sitten heräsikin spede istumaan sängyssään, tai heräsi ja heräsi, ei tuo varmaan kunnolla hereillä ollut. Ja taas valvottiin kotvanen kunnes uni tuli ja pam, spede heräsi uudelleen, tällä kertaa mennäkseen pissalle. Voi hevon sanonko mikä! Kellokin näytti jo himpan yli kahta eli melkein oli nukuttu ihan oikeasti. Hyvähän se on että lapsi herää vessaan mutta hei, minä kaipaan UNTA öisin!

Speden simahdettua takaisin unille simahdin itsekin ja miksi? Vain herätäkseni toiseen painajaiseen jossa lapsi oli löytänyt lämpöpuhaltimen eteisen kaapista ja sytyttänyt sillä tulipalon jota minä hätäpäissäni koetin sammuttaa. Ja tietysti se tulipalo oli talon ilmastointihormissa, siinä joka on piipun sisällä. No tietysti, olihan seinän ja lattian rajaan iskeytynyt betoniin reikä jonne poika oli tietysti sillä lämpöpuhaltimella sojotellut. 

Eikä sellaista kohtaa ole tietenkään helppo sammuttaa, ei tietenkään. Siinä unessa ehdin jo itkeäkin kotvan sillä minä en tiennyt enää missä järjestyksessä asioita tehdä; soittaako palokunta ensin vaiko heitellä vettä sen reiän kautta sinne liekehtiviin eristysvilloihin ja sahanpuruihin. Siihen minä sitten heräsinkin, päättämättömyyteen. Reikää ei muuten oikeasti ole betonissa missään kohtaa mutta se lämpöpuhallin oli yhteen aikaan eteisen kaapissa. 

Siinä kohtaa ei uni enää tahtonutkaan tulla. Kello näytti hätinä puoli neljää ja minun päässäni raksutti kiivaasti laskukone; kello soi 05:15, kovin jää vähin unet. Tulihan se unikin sieltä uudelleen mutta miksi? No ihan vain siksi että sain herätä uuteen painajaiseen vartti ennen viittä. Sitäkään unta en muista mutta jollain tapaa siihen liittyi ampuminen ja vaikkas mitä, en vain muista kuka ampui kenet ja missä. Voi jösses!

Ei liene ihme että havahduin lopullisesti hereille 05:10. Nähtyäni unta jossa kadotin lapseni. Todeten että joopa joo, antaapi olla. Kello soi joka tapauksessa ihan pian. Vaan olipa helketti soikoon yö! Taitaa alkaa olla jonkinasteista stressin kasautumista nähtävissä, rahasählingit, kirjoittamattomat esseet, ukon leikkaus, teinin muutto ja elämäntilanteen sekavuus, joka tosin näyttäisi tällä hetkellä selkenevän vallan mukavasti, ja vaikkas mikä. Höh nyt!

Siis ei höh nyt sille selkeämiselle mutta tälle tapahtumien runsaudelle. Kaipa ne siellä taustalla tekee omaa työtään ja ihminen, joka ei normistressiä ymmärrä saati tunnista, kääntää ne asiat sitten piilohuoliksi jotka purkautuu yöllä. Just. Tai niin, kyllähän minä ihan avoimesti stressaan teinistä ja niistä rahoista tai niin jaa. Stressaanko sittenkään? En minä jaksa kumpaakaan asiaa vatvoa mielessäni pitkin päivää.

No tämä tästä yön ankeudesta, siirryn enemmän kuin mielelläni kotvaseksi eiliseen päivään joka oli kertakaikkisen kiva ja tuottelias ja vaikkas mitä! Aamu alkoi pitkällisellä palaverilla rehtorin ja avustajien kesken. Hyvä palaveri, siinä ehdittiin käydä asia jos toinenkin läpi. Harmillista kyllä loppuosa palaverista meni yhden ja saman asian jankkaamiseksi mutta se nyt ei toisaalta tullut yllätyksenä, työilmapiirissä on ollut tänä syksynä aika monia ongelmakohtia.

Palaverin jälkeen pikkuekatkin tuli kouluun ja minä pääsin ihan sinne omaan luokkaan. Ihme kyllä, oma ope ei ollut kehittänyt minulle tuhatta ja sataa pikkutyötä jotka hoidella, ehei. Sen sijaan minä istua nökötin koko päivän luokassa ja sain jälleen paljon arvokasta tietoa siitä millainen kukakin oppilas on, mitkä on kenenkin vahvuudet ja heikkoudet, missä kukakin kaipaa tukea ja apua ja mitä keltäkin voi vaatia.

Samalla pääsin luetuttamaan puolet luokasta päivän mittaan jolloin myös lukutaidot kävi minulle hyvin selväksi, aika urakka muuten! Siis ei se luettaminen vaan se että ope on ehtinyt saada koko luokan lukemaan tänä aikana, osa kun ei tuntenut edes kaikkia kirjaimia kun koulu syksyllä alkoi. Toki joukossa on niitä joiden lukeminen on toooodella hidasta, mutta yhtäkaikki, siellä se lukutaito jo on ja se kaipaa vain ja ainoastaan harjaannutusta.

Työpäivän mittaan ehdittiin herkutella myös munkeilla, yksi opettajista oli mennyt syyslomalla avioon ja tahtoi muistaa koko henkilökuntaa munkkitarjoilulla. Ja tottakai päivä meni ylitöiksi. Enhän minä muistanut että pikkuekat oli kahteen koulussa ja koska minä hoitelin niitä luetuttamisia vielä vikallakin tunnilla niin tietenkään minä en lähtenyt kahdelta kotiin kuten olisi pitänyt, ehei. Kello oli hyvinkin puoli kolme kun viimein lähdin kiitolaukkaamaan autolle.

YYA-taholtakin oli tullut viesti, lakimiehellä oli istuttu, lakimiehen kanssa oli istuttu pankissa ja asioita oli selvitetty urakalla useamman tunnin ajan aamupäivällä. Lopputulema oli se, että pankki oli muka taas löytänyt sen YYA-tahon tililleni laittaman rahan (YYA-tahoa lainatakseni hän ei usko että se on edes missään kateissa ollut, ne ei ole varmasti laittaneet sitä eteenpäin mihinkään!) ja nyt se raha palautuu sitten hänen tililleen eikä liiku tilisiirtona sieltä enää mihinkään.

Lopputulema kakkonen lienee se, että pankki ei ollut enää keksinyt mitään keinoa minkä perusteella olla antamatta YYA-taholle rahaa. Mutta ei tietenkään samantien vaan huomenna, siis tänään. Satavarmaksi en uskalla enää sanoa tuleeko se raha tänään vai ei, mutta ehkä se lakimiehen mukanaolo pankissa on auttanut ja rahaa tosiaan tulee tänään. Oli miten oli, minulla on treffit YYA-tahon kanssa heti töistä päästyäni ja tuolloin tämän pitäisi olla jo hyvää kyytiä shoppaillut saamillaan rahoilla tenavilleen ne hankinnat jotka ovat roikkuneet ilmassa nyt koko tämän sotkun ajan ja ojentaa minulle ne mitkä minun on. Katsotaan.

Töistä säntäsin piipahtamaan kotona, höpötin muutaman sanan pojan 17v kanssa ja säntäsin kauppaan. Kesken ostosten teini ilahdutti minua puhelulla ja tämä siis todella ilahdutti; oli saanut harjoittelupaikan huoltsikalta jossa kävi haastattelussa viime viikon torstaina. Jes! Työt alkaa ensi maanantaina ja teinin suurtalouskokkipohja oli ollut mahdottoman iso plussa hakiessa. Niin ja se että teini oli samaisessa paikassa työharjoittelussa koulun kautta.

Kaupasta kiidinkin speden noutoon, siitä kotiin ruoanlaittoon, speden ulkovaatteiden pesuun ja junnun läksyjen tarkistukseen. Kudoin töllöttimen lomassa, kylvetin speden ja touhasin iltapalat. Siivoilin köökin, istahdin kunnolla töllöttimen ääreen ja siinä kohtaa teini ja adoptiolapsonen lehahti ovesta sisään. Siteet oli loppu. Tampponit oli loppu. Kaikki oli loppu. Teinipartio istui liki kaksi tuntia seurana kunnes heitä tultiin kymmeneltä noutamaan.

Ehkä sekin sitten sotki osaltaan niitä yöunia, minun kun oli ollut tarkoitus mennä sänkyyn jo ennen kymmentä mutta enhän minä sitten malttanut. Mutta kiva oli että he pitkästä aikaa piipahtivat, näitä piipahteluja kun ei ole oikein ollut nyt tarjolla johtuen jo ihan siitäkin että adoptiolapsosen auto on rikki. Koska teinikaksikko on rahaton niin eihän sitä sitten ole korjattukaan, ei tietenkään. No, josko asiat siitä setviäisivät, hyvä alkuhan tämä on.

Ja nyt luulen että ryhdyn laittelemaan itseäni kuosiin työmaata varten. Tänään liikutan jalkaisin joten tarhallekin täytyy lähteä ajoissa jos mielii töissä olla hyvissä ajoin. Toisaalta voisin tietysti köpötellä työkaverillekin ja körötellä kyydillä mutta niin, eipä tässä ole pahemmin tullut viime aikoina lenkkeiltyä joten kunnon hikilenkki työmaalle tekee enemmän kuin hyvää. Se on siis moro ja viettäkää kivakivatiistai, minä pyrin samaan vaikka tiukkaa se voikin tehdä.