Aika selvästi tauti alkaa olla voitettu kanta, miten muuten on selitettävissä se että unet on lyhentyneet takaisin siihen normaaliin 6-7 tuntiin ja hei, yöt on alkanut mennä taas ihan oikeasti nukkuen eikä kukkuen. Jes! Kaiken lisäksi eilen ei iskenyt enää kertaakaan se voimattomuus, ei vaikka aamusta siivoilin speden leluja paikoilleen sieltä täältä, aamupalatin tenavalauman ja lähetin nämä koulutielle. Eikä siinä vielä edes kaikki!

Nämä vaativat työt tehtyäni siivosin keittiön, latasin pyykkikoneen ja lykkäsin sen päälle. Sen jälkeen päätin olla kivakiva itselleni ja vaikka väsymystä ei pukannutkaan otin ja oikaisin sänkyyn tuijottamaan yhden leffan jonka jälkeen olinkin jälleen toimintatarmoa täynnä. Pyykkikoneen tyhjennys, puhtaiden viikkailua kaappeihin ja pam, ukon palattua kaupalta loikkasin vuorostani sänkyyn ja huristelin terkkariin noutamaan sairaslomalappua loppuviikolta.

Kotona ukko hääräsi ruoanlaittopuuhissa kun palailin, minä pyörähdin vielä sen verran pihaan että täytin lintulaudan. Kirjailin näyttösuunnitelman valmiiksi kouluttajan täydennysehdotusten mukaisesti ja palautin sen palautuskansioon, istuin kotvaksi ja söin, join kahvit ja jutustelin pikaisesti kotona käymään tulleen pojan 17v kanssa. Latasin pyykkikoneeseen lisää tavaraa ja junnun kotiuduttua ja tehtyä läksyt komensin tämän yläkertaan.

Suihkulattiankuivain on kuulkaa mahdottoman kätevä kapine. Minulla se kuuluu työvarusteisiin aina yläkerran tenavien huonetta siivotessa, niin nytkin. Kiskoin kaappien ja pöytien alta kaikki tavarat keskelle huoneen lattiaa pinoon ja komensin junnun laittelemaan niitä paikoilleen. Samalla kiikutin lisää pyykkiä alakertaan tuuppasin lisää täytettä vielä vajaaseen koneeseen. Junnu kävi välillä narisemassa saamastaan työtehtävästä mutta kummasti muistutus siitä, että viikkorahan saanti on suoraan suhteessa huoneen kuntoon perjantaisin, sai narinan vaimenemaan.

Lopulta menin kotvaksi heittelemään viimeisiä kapineita omille paikoilleen tämän seuraksi, siinä samalla kaivelin himpan pojan 15v sängynalustaakin, sinne kun oli livahtanut junnunkin romppeita. Kun huone oli viimein äidin silmälle käyvässä kunnossa komensin junnun syömään ja syötin siinä samalla speden. Prinsessakin palaili sopivasti koulusta ja tämäkin ruokaili ja ei aikaakaan kun sain täyteltyä tiskikoneen ja siivottua keittiön uudemman kerran. Pyykkikonekin alkoi olla siinä määrin täysin että päätin laitella sen uudelleen päälle ennen kuin istahdin toviksi kahvikupposen kanssa telkkaria tuijottamaan.

Pyykkikoneen piipattua valmistumisensa merkiksi otin ja viikkailin märät vaatteet pyykkikoriin, huutelin speden iltapalalle ja painelin kiikuttamaan vaatteet yläkertaan kuivumaan. Siis jes, eilinen leposaldo jäi noin neljään tuntiin joista puolet meni makuullaan ja puolet nojatuolissa pököttäen. Tosin, en minä oikein tekemiseksi tekemiseksi lue niitä kouluhommiakaan joita siinä hoitelin, sain lähettää oppilashavainnoinkin myöhemmässä vaiheessa palautuskansioon ja taputtelin "itseäni selkään" sillä nyt on kaikki kouluhommat hoidettu tiistaina alkavaa näyttöä ajatellen. Näyttösuunnitelman alapuolelle kun oli ilmestynyt lausunto "hyväksytty" joten jep jep, tiistaina pääsee kuin pääseekin näytön tekemään!

Illalla tuijottelin iltapalan parissa poliisit ja sen perään criminal mindsin. Criminal mindsin jälkeen siirryin makkariin blue bloodin pariin ja kuulkaa, eihän se uni ottanut tullakseen vielä senkään jälkeen. Kello taisi hyvinkin olla jo likellä puolta kahtatoista kun viimein simahdin unille. Ja kyllä minä sitten nukuinkin kuin tukki aina varttia vaille kuuteen jolloin spede piti epämääräistä älämölöä sängyssään ja minä totesin että jaa, johan sitä voisi vaikka nousta.

Tämän taudin yhteydessä harjoitettu totaalilepo on siis ollut todellakin hyödyksi. Mikä onni että ukko tosiaan otti ja huolsi kaiken viikon verran, enpä minä näin täydellistä lepoa muuten olisi tainnut saadakaan ja sen melkein arvaa että mikä toipumisnopeus sitten olisi. Ei hyvä, väitän mä. Onneksi lääkitystäkään ei ole jäljellä montaa päivää, tämä mahan totaalisekoaminen syö kyllä ihmistä ja pahasti. Kun et helketti soikoon osaa aamulla päättää että ehditkö vai et napsauttamaan kahvinkeittimen päälle tai kaatamaan kuppiin lisää kahvia tai hörppäämään vettä vai pitääkö sittenkin juosta valonnopeudella vessaan ja hoitaa muita toimia vasta sen jälkeen.

Ja kun tätä mahan aamusekoilua riittää vieläpä useamman ajan aina, hyvinkin pari tuntia heräämisen jälkeen menee arpoessa ehdinkö voidella leivän tenavalle vai en. Onneksi kuuri loppuu juuri parahultaisesti maanantaiaamuna, ehkä maha on jo suht rauhallisissa fiiliksissä tiistaina kun työmaalle lähden. Hohoo!

Vaan jaa kuulkaa, nyt taidan siirtyä aamu-uutisten kautta todnäk reipastahtisesti jälleen hotelli helpotuksen puoleen ja sitä kautta vähin erin lasten herättelytoimiin. Tänään saattaa olla se päivä kun yllätän itseni ja otan imurin käteen, sen kanssa kun onkin suhde ollut jäähyllä jo liki pari viikkoa! Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai!