Mitenkähän lie? Mahdetaanko housut lukea nutuksi? Totesin näet juuri että totuus on tarua ihmeellisempi; luulin kiskaisseeni pitkät kalsarit nurin jalkaani kun tuntui niin omituiselta kun makkarista keittiöön köpöttelin mutta mitä vielä! Minähän olin unohtanut koko pitkät kalsarit jalastani siinä pimeässä pukiessani ja sen sijaan kiskaissut lököhousut nurinpäin jalkaani. Lottovoitto tulossa? 

Alkaa tuntua että tästä blogista on tällä hetkellä kehkeytynyt aikamoinen "väsymystarina" mutta minkäs teet. Jos kohta alkuviikosta olin puolikuollut niin se nyt ei ole mitään verrattuna tuntemukseen mikä minut valtasi eilen samantien kun kotiovesta suoriuduin sisälle. Tsiisus sen väsymyksen määrää! Onneksi teini oli, taas, hakenut speden tarhasta ja kiikuttanut tämän kotiin joten sain kiitolaukkailla suoraan kotosalle työmaalta.

Lievää harmitusta aiheutti toteamus siitä että jep jep, kello on ihan justaansa puoli neljä ja täällä ei ole mitään ruokaa valmiina. Mikä siinä auttoi, jauhelihaa sulamaan, vettä kiehumaan ja patojen ääreen samalla kun kuuntelin teinin juttua siitä kuinka tämä oli käynyt työmaallaan ja sen jälkeen työkkärissä. Tai oikeastaan, ex-työmaalla, työnantaja kun oli katkaissut työharjoittelusopparin kolmen työkkärituella töihin ottamansa ihmisen kanssa, teini oli yksi heistä.

Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt menoa kyseisessä paikassa. Työkkärituella haalittuja vastavalmistuneita vaikka miten, jopa niin että osa työvuoroista on peruttu kun tekijöitä on ollut liian monta yhtä aikaa. Tässäpä hauska porsaanreikä lakiherroille tutkittavaksi; miten on mahdollista että yhteen ja samaan paikkaan saa työvoiman ottaa jatkuvasti työkkärisoppareilla? Koko firmassa kun ei ole oikealla palkalla töissä omistajan lisäksi kuin tarkalleen yksi ihminen, työntekijöiden tarve silti lienee 4-5 henkeä.

No, yhtä kaikki, teinistä tuli nyt sitten työtön. Jota hän toki aiemminkin oli vaikkei tilastoissa näkynytkään. Ja vielä muutama viikko takaperin tälle lupailtiin alustavasti jopa vakipaikkaa, tämä kun oli ainoa omistajan ja sen ainoan palkallisen työntekijän lisäksi joka pystyi hoitamaan myös kokin hommat. Sanoisinko että mielenkiintoista. No, kaipa tuo paikkansa maailmassa löytää kunhan ennättää.

Eilinen työpäivä oli hektinen. Voi sitä juoksun määrää! Ensimmäisen kahvikupposen ehdin juoda puoli kolmelta, siis puoli tuntia ennen kuin lähdin kävelemään kotia kohti. Kiva. Tämä päivä ei ole juuri sen rauhallisempi, edessä on näet reippaasti tunteja joille menen kolmosten aisaparina. Kun suoriudun luokan tunneista siirryn vielä sinne iltapäiväkerhoon muutamaksi tunniksi ja suuntaan kotiin vasta iltapäiväneljän jälkeen. 

Huomenna onkin sitten TAKKia joka on toki ihan jees mutta joka on silti ihan plääh. Etenkin plääh on se että emme ole nyt aivan varmoja enää siitä onko kyse pelkästä näyttöpajasta, jolloin kotiudumme puolen päivän jäljestä, vai onko meidän tarkoitus jäädä vielä näyttöpajan jälkeen toisen kouluttajan käsiin. Lukkari kun on tässä kohtaa jokseenkin epäselvä. Pah!

Ukko oli muuten suuressa viisaudessaan antanut eilen päivällä ennen töihinlähtöä prinsessalle tämän polkupyörän ajoon. Luonnollisestikin myös junnu tahtoi pyöränsä kun kotiin asti ehdin. Olin lievästi kärttyinen, jos rehellisiä ollaan, sillä alueemme tiet on vielä ihan kuramössöä. Totesinkin ettei ole vaikea sitten arpoa kuka hoitaa pyykkejä seuraavat viikot, takin selkämyksiinhän se kaikki kuramössö lentää. Argh!

Vaan jaa kuulkaa. Taidan siirtyä toviksi uutisannin pariin. Jotenkin tuntuu että tämä postaus perustuu nyt pitkälti juuri siihen väsymykseen ja lisäksi manailuun ja se nyt ei ole alkuunkaan kivaa se. Viettäkää siis kivakivatorstai ja se on moro!