Tänä aamuna uni mutta minkäs teet, työmaalle pitäisi hiippailla eikä siinä edes kaikki; tänään on se näyttäarviointikeskustelu ja kieltämättä se jännittää himppasen enemmän kuin näyttö jännitti. No, kaipa siitä hyvä tulee. Ainakin näyttö tuli tehtyä niin että annetut ammattitaitoa osoittavat tehtävät tuli täytettyä joten ei kai siitä nyt repatakaan voida.

Vaan kuulkaa, eilinen oli lyhykäisyydessään kertakaikkisen lyhyt työpäivä. Siellä minä painatin työmaalla nelisen tuntia kuin viitamaan susi konsanaan ja puolen päivän jälkeen kurvailinkin jo siskonmakkaraostoksille lähikseen. Se nelituntinen olikin aika kovaa kurvailua, siihen mahtui erinäinen määrä kopsuttelua, luokassa touhaamista, papereiden täyttöä, askartelumateriaalien tutkintaa. Siis vauhtia. Sen vauhdin kruunasi ystävänpäiväkonsertti joka kaikui yhden tunnin ajan keskusradion kautta. 

Kotiuduttuani kuorin kattilallisen pottuja soppaa varten, ukko puuhasi työmaalle lähtöä ja ei aikaakaan kun minulla oli soppa kiehumassa. Sopan keittelyn lomassa sain vähintäänkin kyseenalaisen idean ja otin ja siivoilin pikaisesti kuistia kiikuttaen sieltä jouluiset jätesäkit saunalle odottamaan jatkokuljetusta. Siinä samalla totesin että jahas, saunalla on todnäk käynyt kutsumaton hiirivieras, yksi aiemmista jätesäkeistä kun oli revitty auki alaosastaan.

Olen ehdottomasti kieltänyt elintarvikejätteen kuskaamisen lähellekään itse kaattikselle kiikutettavia jätesäkkejä mutta uskotaanko minua; ilmeisesti ei. No, toisaalta, saunahan on tätä nykyä epäkuntoinen eli eipä sitä käytetä joten samapa tuo kai. Saa ukko puolestani ottaa ja siivoilla sotkut siinä kohtaa kun saa aikaiseksi niitä säkkejä kuskattua sieltä, minä en aio moiseen siivoiluun osallistua koska olen siitä kerran jos eräänkin maininnut.

Kuistin ruokottuani siirryinkin lähes yhtä sulavasti tyhjentämään pakastinta ja kiikuttamaan jäisiä elintarvikkeita kuistille. Lämmittämättömässä kuistissa on puolensa, jos nyt ei kovin montaa muuta näin talviaikaan niin ainakin tämä. Nakkasin pakkasesta löytämäni raparperipussukan kiehumaan sokeriliemeen ja tutkailin soppaa, pyyhkäisin pikaisesti keittiön tasot ja sammutin levyt ennen kuin säntäsin, jälleen lähiksen kautta, speden noutoon.

Niinpä niin. Kyllähän minä niitä pikkuporkkanoita tuumailin jo aiemmin kaupalla käydessäni mutta enpä sitten ostanut. Ne kun on oikeastaan ainoat rehut joita meillä kannattaa soppaan laitella sipulin lisäksi. Minä, spede ja junnu niitä sieltä sopasta sitten popsimme, poika 15v ja prinsessa puolestaan välttelevät niiden osumista lautasille kuin ruttoa konsanaan. Speden noudettuani kurvailinkin vauhdilla takaisin kotiin, keittelin raparperimansikkakiisselin valmiiksi ja puristelin siskonmakkarat soppakattilaan porisemaan.

Vauhdissa riitti siis. Siinä sopan valmistuessa raapin kauhalla irtojäätä pakastimesta ja kas, pääsin pakastimen kuivauspuuhiin jo ennen kuin lappasin lapsille ja itselleni soppaa lautasille. Aikamoinen urakkahan tuo oli taas kerran mutta merkillisesti lisäpuhtia touhulle antoi ukon aiempi puhelu; tämän keskimmäiseltä siskolta oli tullut tekstiviestikutsu poikansa 9v synttäreille pyhänä. Just. Minä kehotin ukkoa tarkistamaan viestistä oliko kutsu tarkoitettu kenties ukolle ja lapsille vai koko porukalle.

Ukon väittämän mukaan koko perheelle. Minua epäilytti mutta samapa tuo, mennään pyhänä niin näkee kuinka kovin minä häntä vihaankaan. Oikeasti, siitä tulee ehkä vuosikymmenen kiusallisin tapaaminen ikinä. Pientä lohtua tuo se että todnäk siellä on niin paljon väkeä ettei minun tarvitse edes avata suutani siskon suuntaan, riittää kun jutustelen muiden paikallaolijoiden kanssa. Ja silti. Tekisi melkein mieli soittaa ja kysyä että niin kenelle kaikille se kutsu oli.

Niin noloa kuin tämä onkin niin minun on pakko tunnustaa ettei minua nappaa alkuunkaan nämä synttärikekkeröinnit joita tähän on nyt tuupattuna; ensi viikolla kun on edessä siskonpojan 8v synttärit ja tottakai ne on sellaisena päivänä jolloin minä olen TAKKissa. Siellä TAKKissahan menee ensi viikolla maanantai, tiistai ja keskiviikko ja mikäs sen mukavampaa kuin juosta pää kolmantena jalkana kotiin suoriuduttuaan synttäreille. 

Nämä synttärit ajoittuvat siis tiistaille. Keskiviikkona olisi riparilaisen vanhempainilta jonka aion skipata, johan meiltä on pari tenavaa riparilla ollut joten eipä se touhu ole tainnut muutamassa vuodessa niin kovin muuttua että siitä esitelmää jaksaisi kuunnella. Ukko on sopivasti ensi viikon lomalla joten se olen vain ja ainoastaan minä joka juoksen kuin päätön kana, näiden jo tiedossa olevien juoksujen lisäksi kun eilinen toi yhden juoksun lisää.

Ensi viikon torstaina ohjelmassa onkin sitten junnun palaveri koululla. Tämä palaveri saatiin vihdoin ja viimein sovittua erityisopettajan ja pienluokan opettajan kanssa, pieniä ongelmia tapaamisen suhteen kun on tuottanut allekirjoittaneen ja erityisopen kalentereiden yhteen sovittelu. Ihan hyvä että tapaaminen saadaan nyt hoidettua, tiedetäänpä junnun kevään osalta kuviot sen jälkeen. Itse tosin olen todennut jo useampaankin otteeseen että mieluiten soisin junnun jatkavan pienluokassa koko kevään, se kun on junnulle miljoona kertaa parempi oppimisympäristö kuin oma luokka.

Se oma luokka kun on edelleen sekaisin kuin käkikello. Sieltä on siirretty oppilaita toiseen luokkaan, yllättävän iso osa luokasta käy pienluokan tunneilla saamassa tukiopetusta matikasta ja yllistä ja vaikkas mitä. Opettaja tuntuu olevan saikulla lähes viikoittain ja opettajaa tuuraa parikymppinen ylioppilas joka ei saa luokkaa aisoihin yhtään sen paremmin kuin se oma opekaan. Junnun serkkuhan on tuolla luokalla edelleen ja jatkuva ongelma tuntuu olevan se että läksyistä ei ole läheskään aina tietoa. Tuli tuli vai tuliko.

Niin. Luvassa on tosiaan hektinen viikon rupeama, jopa siinä määrin hektinen että väsyttää valmiiksi. Eilen oli pakko kurkata netin kautta sitä ihanaa mökkiä jossa olimme loppiaisen aikoihin. Varattu mokoma. Useamman viikon putkeen. Pääsiäispyhinä tuo olisi vapaana, melkein teki mieli ottaa ja varata se tuoksi ajaksi. No, katsotaan, rahanmenoa kun on muutenkin niin ehkä se vuokra ei ole ihan ensimmäinen listalla.

Totesin näet että apua, tässähän on enää reilu kolme viikkoa siihen kun pitäisi ukon kanssa lähteä sinne hienostokekkereihin joka puolestaan aiheuttaa sen että ihan oikeasti kohta pitäisi sitä mekko-osastoa miettiä. Eikä siinä edes kaikki, kampaajakaan ei olisi pahitteeksi, johan edellisestä käynnistä on hyvinkin vuosi. Ush! Rahaa! Eikä edes nämä mutta kun pitäisi sitä remppaa saada tehtyä täällä, pojan 15v rippijuhlat kun on jo toukokuulla. Argh!

YYA-tahohan on luvannut niitä korkoja tuoda vaan kuka arvaa onko niitä näkynyt? No ei tod! Perjantaina tämä viestitti hänellä kyllä olevan sitä rahaa ja voi, hän tuo enemmän kuin mielellään vaikka enemmänkin kuin lupaamansa summan mutta sopisiko että tämä tapahtuisi vasta maanantaina. Maanantai tuli ja meni ja sen verran YYA-tahosta kuului eilen että tämä pahoitteli maanantain kiireitään ja totesi että tulee viimeistään tänään käymään.

Rahoista tuo ei puhunut enää sanaakaan joten tuskinpa sitä rahaa on näkyvissä, tuskin edes YYA-tahoa joten parempi se on keskittyä miettimään ihan muita rahoitustapoja mekolle, kuontalolle ja rempalle kuin luvattuja kipurahoja. Toisaalta, enpä minä hänen rahojensa, en edes niiden omieni, varaan ole laskenut enää kuukausiin joten eipä tuo sen kummemmin aiheuta lisämietintöjä, laminaattirahat meillä kaiketi on jo säästössä ja ne on säästetty juuri siitä tämän vihdoin ja viimein maksamasta loppuvelasta.

Vaan hups, onpa aika rientänyt kirjoitellessa. Minun pitäisi kaiketi ryhtyä kutrejani kuosittamaan että pääsen sinne työmaan suuntaan. Saattaa tosin olla että menen tänään vasta lähempänä yhdeksää, oma luokka kun ilmestyy paikalle vasta tuolloin. Joten pidemmittä puheitta, se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä tulen pyrkimään samaan!