On olemassa hyviä aamuja ja huonoja aamuja. Ja sitten on vielä näitä tällaisia aamuja jolloin et oikein tiedä olisiko sitä hyväntuulinen vai kenkuttaako joku tosissaan. Ainakaan alku ei näytä kauhean hyvälle ja tällä hetkellä on aika iso riski siihen, että tästä puolivillaisesta olotilasta muokkautuu vielä kettuuntunut fiilis ja päivä muuttuu huonoksi. Toivottavasti ei, tunnin hiljaisuus saattaisi nitkauttaa päivän juuri oikeille raiteille joten pidän peukkuja ja vähän vaikka varpaitakin että spede nukahtaisi vielä takaisin makkariin.

Oikeastaan päivän alussa oli kaikki katastrofin ainekset koossa. Minä näet heräsin jo viideltä ja manailin mielessäni sitä että a. kello oli tosiaan vasta viisi ja b. kylkeä kääntäessä pussilakana ei tahtonut päästää jalkaa otteestaan. Manailu loppui kuin seinään kun sain uudelleen vielä unen päästä kiinni ja havahduin katsomaan kelloa puoli kuudelta. Siinä vaiheessa katsoin sängystä nousemisen enemmän kuin toivotuksi, kas kun prinsessa on tänään lähdössä luokkaretkelle ja joutuu lähtemään kouluun normaalia aiemmin. Ja siinä vaiheessa sitä katastrofimeininkiä olikin sitten vielä enemmän.

Minä olin näet jälleen kerran onnistunut nukahtamaan silmälasit päässä. Tästä silmälasit nenällä nukkumisesta on hyvää vauhtia tulossa vakio, minä olen herännyt kakkulat silmillä lähes joka aamu viimeisen parin viikon ajan. Tänäänpä en herännyt. Toiveikkaana kurkkasin sängynpäätyhyllyä, ukolla kun on tapana laitella silmälasit sinne jos huomaa ne nukkumaan tullessaan mutta ei, lasit ei olleet siellä. Ei ne olleet myöskään tyynyn alla, seinän ja sängynpäädyn välissä tai missään kohtaa oman puoleni vuodetta. Myöskään lattialla ei ollut jälkeäkään kadonneista kakkuloista.

Siinä vaiheessa ei auttanut kuin koota kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtyä keittiöön pukeutumaan. Hetken päästä suuntasin makkariin taskulamppu aseenani ja onnekasta kyllä, ukko käänsi juuri kylkeä ja minä kuulin selvääkin selvemmin kuinka silmälasien aisat kilahti. Eipä olisi ihan ensimmäisenä tullut mieleen katsoa peiton päältä ukon puolelta. Liekö sitten tämä taskulamppuilu ja hiippailu syynä siihen, että samantien keittiön puolelle päästyäni makkarista kuului kiekaisu "velli". Mikäs siinä sitten auttoi, ei muuta kuin velliä lämmittämään ja vasta sen jälkeen vessaan ja aamusauhulle.

No, nyt on pahin katastrofinpoikanen hoidettu ja oletettavasti spede on simahtanut takaisin unille, hiljaista kun on edelleen. Hyvä niin. Poika oli aivan tööt ja trööt illalla, kuuden kanttiin olin aivan varma että jos lasken tämän hetkeksikin silmistäni niin tämä simahtaa samantien. Herääminen kuudelta ja puolentoista tunnin trampoliiniloikkiminen höystettynä hiekkakakkuleivonnoilla ja jalkapalloilulla aiheuttaa tosiaan jonkinasteista väsymystä pienessä ihmisessä.

Teini on nyt viettänyt kotona kaksi yötä. Ilman poikaystäväänsä. Viimeisen pari viikkoa he ovatkin yöpyneet vuoroin meillä, vuoroin poikaystävällä lukuunottamatta niitä paria yötä jotka teini vietti siskollani lapsenvahtitoimissa. Sisko näet tekee yövuoroakin ja koska öitä oli kolme peräjälkeen, tämä kysyi teiniä pariksi yöksi sinne ettei siskonpojan tarvitse olla tarhassa kolmea yötä yhtäkyytiä. Sama kuvio on edessä ensi viikolla ja hyvä niin, teinin ja poikaystävän suhde kun on kuitenkin suhteellisen tuore. Tuore ja niin täynnä lempeä että minua suoraan sanottuna naurattaa, ihmetyttää ja kauhistuttaa samaan aikaan.

Nämä kaksi yötä jotka vaadin teiniä ehdottomasti yöpymään kotona ihan itsekseen, on olleet aika vääntämistä. Ilmassa on selvääkin selvempiä lähdön merkkejä, teini on levittämässä siipiään ja jotenkin minulle on tullut sellainen olo että syksyllä saattaa edessä olla oman asunnon katselu. Teini näet menee kesäkuuksi töihin ja tulee asumaan sen ajan isällään eli käytännössä lähes omillaan, isä kun tekee pitkää päivää ja näin ollen teini emännöi isän tönöä sen ajan. Voi olla ettemme me sovi enää saman katon alle sen jälkeen koska jo nyt tämä on sovittelua.

Toisaalta, hyvä niin. Tämän poikaystävän myötä kun kaikki hötkyily on kummasti jäänyt aina baarireissuista tupakanpolttoon asti. Teinistä on tullut enemmän se sama oma itsensä mikä hän oli ennen kun villiintyi nuoruudenhuumaan. Häpeäkseni joudun jopa toteamaan, että tavallaan minä jopa toivon että teini alkaisi sitä lähtöä tekemään, tämä kun ei selvästikään enää kuulu "kalustoon" vaan vaikuttaa lähinnä kyläilijältä. Kaikki lienee osa kasvua ja näin ollen tervetullutta mutta kyllä se silti minua risoo katsella. Jotenkin.

Teinin kohdalla äitiä on kovin rauhoittanut ja tätä toivetta tukee se, että tämä on selvästikin tarkka rahojensa kanssa. Tilillä on kaiken aikaa rahaa vaikka sinne ei sitä juurikaan tule. Teini pihistää ja pihistää menoissaan joten ihan ensimmäisenä tämä tuskin saa kenkää maksamattomien vuokrien takia sitten kun aikanaan lähtee omilleen. Tämä kun panttaa niitä rahojaan kirjallisia varten jotka on muuten tänään. Jos teini osaa kerran niiden vuoksi pantata rahojaan niin eiköhän tämä osaa pantata niitä myös elämiseen.

Vaan nyt, päätän tämän teinipohdintani tähän ja siirryn tutkailemaan prinsessalle eväitä luokkaretkelle. Loppulukuvuosi meneekin miten sattuu, kouluissa alkaa näet lomautukset ja ainakin yläkoulussa on ilmoitettu oppilaille että on vanhempien päätettävissä tuleeko oppilas kouluun maanantaisin ja perjantaisin, niinä päivinä kun koulussa on valvojia niukasti ja koulu ei pysty takaamaan täysin oppilaiden turvallisuutta. Alakoulussa lomautukset on samoina päivinä mutta sieltä ei ole vielä mitään ilmoiteltu käytännön osalta joten mielenkiinnolla odotan käydäänkö meillä loppulukuvuosi kolmen koulupäivän tahdilla.

Pidemmittä puheitta, se on moro ja viettäkää mukava keskiviikko! Ja muistakaas että kaupat on huomenna kiinni eli kipikapi hakemaan huomiseksi maitoa jääkaappiin jos siitä on vajetta.