9.6.2011

Torstai-aamu valkeni harmaana, itse heräsin puoli kasin kanttiin ja samaan aikajanaan osui ukko ja spede. Isommat uinaili likemmäs yhdeksää ja valitettavasti poika 14v heräsi jälleen kekälemuodossa. Aikamme pyörimme huvilalla, ukko jahtasi telkkarista säätiedotusta sellaista löytämättä. Unkarin kieli on aikas mahdottoman hankalaa, sanon mä. Ennen puolta päivää lähdimme ajelemaan ruokakauppaan Balatonalmadiin ja samalla reissulla metsästimme lapsille lisää ajankulua huvilalle; pelikortit, Uno-kortit, softis tennis, frisbee, pihapetang ja mm värityskirja ja bakuganeja osui sopivasti silmiimme lelukaupassa.

Kauppareissun jälkeen ajoimme takaisin huvilalle ja minä touhusin ruokaa; makaronia ja kananugetteja. Aika aneeminen sapuska mutta lapsille mieleen. Syötyämme lähdimme uudemman kerran ajelemaan, kävimme Tihanyssa jäätelöllä ja maisemakierroksella. Aivan järjettömän ihanan näköistä aluetta! Illan otimmekin rennosti huvilalla, poika 16v järjesti pienemmille olympialaiset ja niiden perään oli vuorossa isompien kisat. Harmillista kyllä pojan 14v kuumetauti jatkui edelleen joten kielsin tämä osallistumisen enkä itsekään voinut osallistua kisoihin, minä kun aloin laitella spedeä nukkumaan kahdeksan kanttiin.

Ukko ja poika 16v kisasi keskenään, minä sain speden simahtamaan hetkessä ja istuin kotvan kaikessa rauhassa prinsessan kanssa olkkarissa mieslauman riekkuessa pihalla. Poika 14v oli peittoon kietoutuneena kisakatsomossa terassilla ja junnu kannatti suht kovaäänisesti veljeään. Kannatus ei valitettavasti auttanut, ukko vei kuin veikin voiton olympialaisissa. Kymmenen kanttiin illalla häädimme pienemmät pojan 14v perässä yläkertaan nukkumaan, poika 16v istui vielä leffan loppuun seurassamme. Ennen yhtätoista oli pakko lähteä itsenikin nukkumaan, ihan hieman alkoi olla puutunut olotila.

Koska olen lähinnä kertoillut touhuistamme niin kerronpa tähän väliin huomioitani Unkaristakin. Täällä ihmiset on tosiaan ystävällisiä ja avuliaita. Harmillista kyllä oikein kukaan ei osaa englantia, kuten aiemminkin mainitsin, sen sijaan saksaa täällä puhuu varmasti joka toinen ellei useampikin. Hinnat on sika-alhaiset verrattuna kotimaahamme, esim kaakaojauhepaketti maksaa euroissa n. 2,5 euroa, 2,5 litran limppapullo maksaa 1,5 euroa ja tomaattien kilohinta on hieman päälle euron. Kaupoissa myydään tuoreita, taivaallisen makuisia leipiä jotka ei myöskään ole hinnalla pilattu. On jokaisen itse päätettävissä pussittaako tuoreen leivän vai nappaako sen sellaisenaan kainaloonsa, kilohinta on euron luokkaa.

Ulkona ruokailu on naurettavan halpaa, jonkin verran tosin on hinnoissa eroja sen mukaan menetkö turistialueelle (Tihany) vai pysytteletkö alueilla joissa ei juurikaan turistirysiä ole. Jäätelöannos turistialueella maksoi 850 forinttia joka on tämän hetken kurssilla noin 3,5 euroa. Samanlaisen annoksen saa "pikkukylissä" noin parilla eurolla. Viinipullon saa kaupasta mukaansa reilulla eurolla, jos tahtoo pröystäillä voi toki valita hyllystä halutessaan vaikka neljän euron pullon. Kermaliköörin hinta näytti olevan hieman rontti 5 euroa. Tupakka-aski maksaa hieman reilut kaksi euroa ja maitolitran hinta on lähellä Suomen tasoa eli liki euron. Polttoaine sen sijaan on samoissa hinnoissa kuin Suomessakin ja autoilukulttuuri on kovin vauhdikas verrattuna kotimaahan.

1308725966_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Alue jossa huvilamme sijaitsee on korkemmalla vuoristossa, terassilta levittäytyy uskomaton näkymä alas Balatonjärvelle. Illalla vastaranta näkyy valonauhana, yhdeksän jälkeen illalla tulee todella pimeää. Huvilamme sijainnista johtuen ukosta on kehkeytymässä varsin pätevä kuski vuoristoteille, paikka paikoin tie on niin kapeaa että edes pikkulapsi ei mahtuisi auton ja tietä reunustavan pensaikon väliin seisomaan.

1308726122_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Onneksi "omaa" tietä ei ole kuin vajaa kilometri, tosin taloja tämänkin tien reunoilla riittää. Ns. iso tie jolle huvilatieltä käännytään onkin sitten juuri ja juuri sen levyinen että siinä mahtuu kaksi autoa kohtaamaan. Lieviä puistatuksia aiheutti tosin linja-auton vastaantulo mutta hurraa, tie on mitoitettu niin että sekä pakettiauto että bussi mahtuu kohtaamaan ilman että kummankaan täytyy ajella pitkin pellonreunaa tai peruutella leveämmälle kohdalle.

Olemmekin tuumineet että vuokra-autofirma ei ehkä olisi antanut Transitia vuokralle jos olisi tiennyt missä sillä ajellaan. Ja toisaalta, todennäköisesti täällä on tiet vähän siellä ja täällä samaa mallistoa eli eipä heillä taida olla muita vaihtoehtoja kuin vuokrata autojaan milloin millekin "kinttupolulle" ajettavaksi. Omaa tietämme reunustaa kaiken lisäksi osan matkaa niin julmetun korkeat ja tuuheat puut että auton katossa ropisee oksat ajaessa. Aivan kuin ajaisi luonnon tekemässä tunnelissa. Olemme myös havainneet että paikalliset ajaa järjetöntä kyytiä näillä teillä, vaikka kuinka ajaisimme omasta mielestämme kohtuuhyvällä vauhdilla niin aina joku roikkuu hetken päästä takapuskurissa. Eikä kaikki ole todellakaan niitä näille teille passeleimpia pieniä autoja, ehei, pakettiautoillakin huristetaan sellaista kyytiä että oksat pois omenapuusta!

Jatkan raportointia jälleen tuonnempana, nyt on pakko luovuttaa läppäri elokuvateatterikäyttöön. Heräsimme näet jo kuudelta perjantai-aamuun ja kuten kotonakin, kirjoittelen tätä matkapäiväkirjaa vuorokauden viiveellä aamutunteina. Siispä spedelle elokuva pyörimään ja itse aamutvn pariin. Yllättävän hyvin sitä pysyy kärryillä tapahtumista pelkkien kuvienkin perusteella, unkarin kieli kun ei ota auetakseen ei niin millään. Suomi-Unkari-sanakirja olisi vallan hyvä juttu mutta kun ei niin ei, jatkan siis keskustelijoiden kasvojen ilmeiden tulkintaa...

10.6.2011

Heräsimme pilviseen aamuun. Spedestä on kehkeytynyt varsinainen aamuvirkku reissun aikana, voi rähmä! Äiti ja isi olisi nukkunut vallan mielellään hieman pidempään kuin kuuteen mutta kas, pojalla oli täysin eri käsitys asiasta. Mikäs siinä sitten auttoi, kahvit tippumaan ja lapselle aamupalaa nenän alle. Ainakaan vielä en ole löytänyt kahvia joka olisi karkeudeltaan suomalaista vastaavaa, kahvi on todellakin "jauhetta" ja maku näin ollen hieman eri kuin suomalaisessa virkaveljessään. Ihan juotavaa se silti on ja päihittää satanolla hätävaraksi hankkimani pikakahvijauheen joka oli niin kaukana kahvista kuin olla voi. Tai näin ainakin väitän.

Muu porukka heräili yksitellen pitkin aamua, ensimmäisenä poika 14v joka suuntasi suihkuun liki samantien kun sain kahvikupposen nenän alle. Suihkun jälkeen poika 14v suuntasi tosin takaisin unille ja seuraava herääjä olikin junnu ennen kahdeksaa, tämän perään prinsessa ja hetken perästä uudemman kerran poika 14v. Pojan 16v ukko kävi herättelemässä yhdeksän jälkeen. Lapset tuijotteli filmiä läppäriltä ja minun oli pakko ihmetellä ukolle miten ihmeessä tämä ei onnistunut näkemään kertaakaan säätiedotusta edellisenä aamuna saati iltana telkkarista vaikka tämä kyttäsi tuntitolkulla kaikkea mitä sieltä vähänkin tuli. Minä kun olin osunut näkemään moisen tiedotuksen neljästi jo siihen mennessä kun ukko vasta suoriutui suihkuun ja takaisin ennen kahdeksaa.

Unkarissa muuten pyörii maikkarin aamutv:n kaksoisolento. Ihan samalla kaavalla mennään kolme tuntia kuin Suomessakin; uutisia, säätä, urheilua, keskusteluja ja kokkaushetki. Juontajat on pirtsakoita, ihan kuten suomalaissisarensakin juontajat on mutta siis apua! Kieli ei aukea ei! Kirjahyllyssä olisi muutama unkarinkielinen kirjakin luettavaksi ja parhaan löydön ukko teki eilen kun kaivoi olkkarin kaappia; sanaristikoita! Unkariksi! Pahoin pelkään että jäävät minulta täyttämättä. Paitsi unkarinkieli, myös liikenne jaksaa edelleen hämmästyttää. Pikkuteillä paahdetaan sellaista kyytiä että heikompaa varmasti hirvittää. Eilen ukko sai unkarilaistumisvaihteen päälle ja iltapäivästä palailimme huvilalle sellaisella vauhdilla että minun oli pakko napata ovenkahvasta kiinni kerran jos eräänkin. Ennen unkarilaistumisvaihdetta me olimmekin keränneet aina takapuskuriimme roikkujan toisensa perään ja nämä roikkujat ohitti milloin missäkin kohtaa automme.

Aamutvn ja aamupalojen jälkeen olla öllötimme kotvasen odottaen että taivas selkenisi ja kas, selkenihän se. Isommat tahtoi Balatonfurediin kauppakeskukseen johon heidät tiputimme kyydistä sopien noutoajan ja pienemmät taas rannalle. Koska edelleenkään se unkarinkieli ei ole vahvimpia puoliamme päädyimme maksulliselle rannalle jossa pystyi kyllä uimaan mutta joka ei alkuunkaan vastannut mielikuvaani pitkästä valkoisesta hiekkarannasta. Uimaan kun mentiin järveen laskevia rappuja pitkin, ranta oli kovin kovin kivikkoinen. Eipä tuo tuntunut menoa haittaavan, rannalla kun oli myös leikkikenttiä joissa spede touhusi lähes koko sen ajan minkä rannalla olimme. Kastautumassa tämäkin kävi mutta junnu ja prinsessa puolestaan hääräsi vedessä koko rannalla oloajan. Vesi oli varsin lämmintä, +21 asteista mutta minulle riitti uimiseksi kahlaaminen reisiä myöten rappusissa.

Liki parin tunnin pulikoinnin jälkeen lapset olivat valmiita poistumaan rannalta ja niinpä me suuntasimme rahaa vaihtamaan. Liikennerytmiin alkaa selvästi tottua, hulina ja huiske ei tunnu enää missään ja onneksi Unkarissa on käytössä tasan tarkkaan samat liikennemerkit ja liikennesäännöt kuin meillä kotona. Parkkipaikat vaan on aika nihkeässä Balatonfuredin keskusta-alueella mutta mepä löysimmekin jo ensimmäisenä päivänä ihan sattumalta maksuttoman parkkialueen joka on aivan keskustassa himppasen piilossa. Auto sinne ja samaan pankkiin kuin edellisenäkin päivänä.

Pankkireissulta suuntasimme vastapäiseen kauppakeskukseen tutkimaan paikkoja ja kyllä minun on pakko todeta että junnusta ei saa kaupunkikelpoista millään. Puhutteluja käytöksestä kun on pidetty kerran jos eräänkin tämän reissun aikana ja silti poika säntäilee kuin päätön kana milloin minnekin aiheuttaen pienimuotoisen ketjureaktion, ts spede säntäilee hetken perästä isoveljen mallin mukaisesti miten sattuu. Kauppakeskusreissu typistyi näin ollen aika lyhyeksi, tosin reppu ja crocksit sekä junnulle että spedelle tarttui mukaan. Kassalla palveli aasialaista syntyperää ollut naisihminen jonka apuna hääräsi paikallinen naisihminen ja speden vaaleat pitkät kutrit sai naiset hivelemään ja ihastelemaan lapsen päätä. On ilo ottaa kehuja vastaan, vielä kun ymmärtäisi mitä tarkalleen sanotaan. Onneksi kasvojen ilmeet kertoo täällä paljon, olemme saaneet myös paheksuvia katseita kerran jos toisenkin osaksemme, kiitos nimenomaan junnun jolle ei oppi tunnu uppoavan päähän.

Piipahdimme vielä läheisessä kahvilassa juomassa ja sen jälkeen suuntasimme autolle ajatuksena tutkailla mitä kaikkia ruokapaikkoja olisi tarjolla. Isompien kanssa sovittuun näiden noutoaikaan oli vielä reilu tunti mutta toisinaan sitä käy säkä, me ajelimme samaisen kauppakeskuksen ohi johon olimme heidät aiemmin vieneet ja kas, siellä ne veljekset istui pihapenkillä. Pyörähdimme siis kysymään joko heille riitti vai vieläkö he haluavat jatkaa kieppumista ja mikä onni meitä taas kohtasikaan, pojat oli saaneet tarpeekseen kauppakeskusseikkailusta ja niinpä me suuntasimme ruokapaikan hakuun koko porukalla. Jos kohta ruokapaikkavalinta oli onnistunut keskiviikkoiltana niin nyt se vasta nappiin osuikin. Jösses että oli hyvät ruoat!

Syömästä suuntasimme autolle, minä piipahdin pikaisesti kaupassa ostoksilla ja huvilalle palasimme jo ennen neljää. Minä päätin jäädä terassille istumaan ukon ja isompien poikien suunnatessa töllöttimen ääreen, pienemmät leikki kuka mitäkin ja minä tein itselleni kynsihuollon bikineissä. Huvilan ohi menevällä tiellä ei ole koko tänä aikana ollut juurikaan liikennettä mutta eilen sitä oli vaikka muille jakaa. Autoja, skoottereita ja kaiken huippuna polkupyöräilijä joka tuli ja laski huvilan "oman" tien alas rinnettä ja polki sitten takaisin mäen päälle. Ohhoh! Ilmeisesti kyseessä oli kyseisen lajin urheilija, tällä kun oli kaikki varusteet viimeisen päälle eikä se pitkän jyrkän rinteen ylös polkeminenkaan näyttänyt tältä mitenkään ponnisteluita vaativalta.

Sen verran kauan terassilla tuli istuttua ja pihalla häärättyä että sisällä totesin tuntevani lievää kuumotusta hartioilla ja rinnuksissa ja ihmekö tuo, aurinko onnistui pintakäräyttämään akan. Onneksi kyseessä on vain pienimuotoinen pintakäräytys joka parani pikana, illalla speden mentyä nukkumaan kuumotus oli jo kadonnut. Me kävimme ukon, junnun ja prinsessan kanssa pienellä kävelyllä eli kurkkimassa mihin huvilatie johtaa. Päätepistettä emme viitsineet lähteä etsimään, huvilatie kun muuttui lyhyen hiekkatiepätkän jälkeen takaisin päällystetyksi tieksi jonka varrella oli taloa kuin pipoa. Junnu napsi matkalla kirsikoita puista jotka venytti oksiaan tien ylle ja löysimme jos mahdollista vielä huumaavamman näköalan kuin tämä omalta terassilta levittäytyvä.

Iltakävelyn jälkeen lapset iltapalatettiin ja kymmeneltä nämä sai käskyn painua nukkumaan. Isommat jäi vielä hetkeksi seuraamme ja yhdentoista kanttiin mekin painelimme nukkumaan. Jos joku täällä maittaa niin uni! Yöt tulee todella nukuttua ilman heräilyitä, liekö syynä totaalipimeys joka laskeutuu jo hyvissä ajoin. Toisaalta, aamulla sitten herääkin jo kuuden kanttiin herättelee spede tai ei, ja tänä aamuna (11.6.) herääminen tapahtuikin pilvettömältä taivaalta paistavan auringon saattelemana. Olisi kertakaikkisen loistava päivä vesipuistoiluun mutta se ei ole tänään silti ohjelmassa, poika 14v kun lämpöili vielä eilisen. Kunnon kuume on sentään kadonnut, mittari näytti maltillisesti 37.4 lukemia korkeimmillaan. Siitäkin huolimatta tänään emme liiku mihinkään, ukko lähtee pojan 16v kanssa kaupoille jossain vaiheessa ja siinä se, me muut otamme rauhallisesti koko päivän.

Tai niin, minä ajattelin kyllä siivota kunnolla, onneksi huvilan varustukseen kuuluu ihan normaalit siivousvälineet eli imuria ja moppia löytyy. Lievää ihmetystä tosin aiheuttaa lukittu ovi jonka takana on mitä todennäköisemmin siivousaineita. Avaimia oveen ei ole saatavilla joten hmmm... Ihmetystä aiheuttaa myös roskien vieminen, siis mihin? Miten? Koska? Huvilan ohjeissa kun lukee että ne tulee viedä talon seinustalle pusseissa joista kerran viikossa kiertävä roska-auto sitten hakee ne. Hmmm... mille seinustalle? Ja minä päivänä ne noudetaan? Ja millä ilveellä, huvilan portit kun tulee pitää lukittuina eli kiipeääkö roskakuski aidan yli hakemaan niitä? Vai tarkoitetaanko seinustalla aidan vierustaa? Ja jos tarkoitetaan niin eikö eläimet ehdi repiä pussit leväälleen kerran jos eräänkin jos ne lojuu siellä päivätolkulla...

Roska-astian roska-astiaa emme koko tällä alueella ole nähneet, ohjeissa kun lukee myös että muovit, paperit ja lasijätteet tulee lajitella ja viedä niille varattuihin astioihin tien varrella. Siis missä? Huvilan vuokrafirman konttorikin on nököttänyt tyhjänä koko tämän ajan joten neuvoa asiaan emme ole sieltä saaneet ja niitä roskapusseja alkaa kyllä olla jo sen verran että johonkin niitä olisi kiva laitella. Höh. Tähän loppuun totean vielä että kolme päivää Unkarissa on verottanut rahavarojamme 450 euron verran. Olemme syöneet kahdesti ravintolassa, ostaneet pyyhkeet kaikille, leluja lapsille ja kahdet crocksit sekä yhden repun. Sanoisinko että edukasta lomailua on tämä! Ja nyt, spede tahtoo pihalle joten kai se on mentävä availemaan ovea lukosta, terassioven kautta kun tämä ei osaa kulkea koska verkko-ovi on kovin hämäävä pienelle ihmiselle.

11. ja 12.6.

Eilen en ehtinyt koneelle, joten lauantain touhutkin jäi kirjaamatta. Eipä silti, niissä nyt ei ole kauheasti kerrottavaa, vietimme päivän huvilalla ja ukko kävi poikien 16 ja 14v kanssa Balatonalmadissa kaupoilla aamupäivästä. Lapset leikki yllättävän sopuisasti koko päivän milloin mitäkin ja minä istuin kirja kourassa auringossa siivoilun ja ruoanlaiton lomassa. Täällä tosiaan uni maittaa paljon paremmin kuin kotona, lapset on joka ilta menneet nukkumaan kymmenen kintaalla ja koisanneet hyvinkin aamukasiin-ysiin. Spede on simahtanut hetkessä unilleen iltakasin kanttiin ja herännyt tosiaan säännönmukaisesti kuudelta, niin paitsi eilen sunnuntaina.

Eilen nukuttiin todella pitkään, kello oli jo kahdeksan kun havahduin speden kanssa hereille. Ukko oli ehtinyt kahvinkeittoon jo tunti aiemmin joten olin vähintäänkin yllättynyt miten me olimmekin saaneet nukuttua niin pitkään. Hurraa! Sunnuntain ohjelmaksi olimme suunnitelleet uimarantakeikan ja tällä kertaa aikeena oli etsiä kunnon hiekkaranta jostain. Lähtöä odoteltiin liki yhteentoista, teini-ikään ehtineellä kun riitti unta eikä meilläkään mikään kiire asian kanssa ollut. Siinä odotellessa tuli touhuttua aamupaloja ja todettua edellisen päivän auringossa lukemisen olleen lievästi tuhoisaa. Tai tuhoisinta kaiketi se että olen ilmeisesti istunut osan ajasta osin leijonapatsaan varjostamana, minun selkänahkani kun oli kauttaaltaan kärähtänyt kirkuvan punaiseksi miinus merkillinen koukerokohta alaselässä. Just! Rasvaa vaan sano ja selkä oli lähes kuin uusi paitsi niin, rasva ei kyllä jemmannut sitä merkillistä koukeroa...

1308726247_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajelimme Balatonalmadiin ja koetimme tähyillä kohtaa joka näyttäisi ihan oikeasti hiekkarannalta. Tähyily oli tosin hieman hankalaa, tieltä kun ei järvelle näe kunnolla ja rantaviivan lähellä kulkevaa tietä ei tahtonut löytyä. Lopulta päätimme kurvata alueelle johon moni paikallinen käveli pyyhe olalla ja se kyllä kannatti! Kivikkorantaahan sekin oli lähes kokonaan mutta toisin kuin edellisellä uintikerralla Balatonfuredissa, tähän rantaan oli tekemällä tehty muutaman kymmenen metrin levyinen valkoisen upottavan hiekan kohta jossa vesi oli niin matalaa että ensimmäiset parikymmentä metriä vesi ylettyi juuri ja juuri sääriin. Väkeä oli kuin pipoa, enkä ihmettele, lämpömittari oli näyttänyt 26 astetta rannalle lähtiessä. Spede ei suostunut missään nimessä tulemaan edes varpaita liottamaan, prinsessa ja poika 14v, joka oli muuten tervehtynyt lauantaina täysin, juoksivat rannan kivikkopäätyyn ja rappujen kautta uimaan ja minä kävin kahlailemassa junnun seurana matalasta kohdasta aina niin kauas että vesi ylettyi reisiin.

1308726348_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vaihdoimme ukon kanssa vahtivuoroa ja ukko kävi oikein uimassa, poika 16v puolestaan makoili pyyhkeellä syöden rantakauppiaalta ostamaansa "kääröä" josta tarjosi paloja spedellekin. Pakkohan sitä oli maistaa kaikkien muidenkin ja että se olikin hyvää! Kauppias, joka oli aiemmin seissyt meidän valitsemamme kohdan edustalla penkin ääressä huudellen myyntilauseita rannallaolijoille, oli mokoma kadonnut kuin pieru saharaan joten ukon ajatus siitä että poika 16v hakisi vielä toisen käärön syötäväksi ei ottanut oikein onnistuakseen. Jätin vuorostani ukon tuumimaan tilannetta ja vahtimaan spedeä ja lähdin prinsessan kanssa uimaan, poika 14v saati junnu kun ei vedessä viihtyneet kuin hetken ja hytisivät molemmat jo rannalla.

Prinsessan ja junnun perjantainen toteamus siitä että vesi on "paksumpaa" sai kyllä minusta vankkumattoman kannattajan kun olin vihdoin saanut itseni kastettua kokonaan ja kelluin prinsessan seurana järvessä. Siltä se totta tosiaan tuntui! Lisäksi vesi on läheltä katsottuna väriltään niin vaaleansameanharmaata että oman käden näkee veden läpi vain silloin kun käsi on muutaman sentin päässä pinnasta. Heti kun käsi on himpankin syvemmällä ei siitä näy jälkeäkään.Prinsessa, joka on innokas sukeltelija, teki havaintoja pinnan alta todeten pohjan näyttävän ihan vihreältä metrin syvyydessä, lähempänä rantaa se oli harmaanruskea. Emme olisi millään malttaneet poistua vedestä, niin ihanan lämmintä ja "paksua" se oli mutta pakkohan se oli.

Rannalla meitä odottikin iloinen yllätys, poika 16v oli löytänyt kääröjen myyjän ihmisvilinän keskeltä ja me söimme ehkä parasta leivonnaista ikinä. Yhtä aikaa makeaa ja suolaista kääröä murrettiin jokaisen käteen pala kerrallaan ja ei aikaakaan kun kaikilla oli mahat täynnä. Päätimme lähteä ruokakaupan etsintään, Penny Market jossa olimme olleet aikeissa käydä kun oli valitettavasti suljettuna. Rannalta poistuessa otimme vielä pehmikset jäätelökojusta ja nyt alan jo toistaa itseäni mutta herranjestas että pehmis osaa olla hyvää täällä! Toisin kuin Suomessa, siinä ei ole pienintäkään rakeisuutta vaan se on sileää ja pehmeää ja suorastaan taivaallisen makuista. Kaiken kruunaa kastike joka tulee raitoina pehmiksessä ja maku on totta tosiaan hyvä!

Pehmikset syötyämme lähdimme ajelemaan ensin Balatonalmadin keskustaan ja totesimme että yksikään ruokakaupoista ei totta tosiaankaan ollut auki. Oli siis pakko ottaa suunta Balatonfurediin ja sanotaanko nyt näin että se se olikin ajoreissu. Puolet matkasta kun tie oli suljettu toisesta suunnasta tulijoilta ja poliisit ohjasi liikennettä jokaisessa isommassa risteyksessä niin että ajonopeus keikkui 5km ja 30 km tuntinopeuksien välillä aina Balatonfurediin asti. Ensin luulimme että tiellä on jossain kohtaa tapahtunut onnettomuus mutta kattia kanssa, kilpapyöräilijöitähän siellä tuli vastaan ja ajeli ohi kääntöpaikalla käytyään. Joka aivaten ainoa kuppila tien reunassa oli täynnä kuin tykillä ammuttu ja Balatonfuredissa meitä odotti sama lohduton näky; suljetut ruokakaupat.

Onneksi löysimme kuin löysimmekin elintarvikekioskin jossa kauppaa tehtiin sunnuntainakin ja saimme ostettua muroja, croisantteja ja juotavaa huvilalle illaksi. Ajomatka takaisin taittui onneksi hieman nopeammin vaikka pyöräilijöitä edelleen vilisikin silmissä, ukko ajoi suorinta tietä takaisin Balatonalmadiin ja kiikutti meidät syömään ravintolaan. Pojat 14 ja 16v eivät halunneet ruokailuun osallistua vaan lähtivät kiertelemään kylää siksi aikaa kun me söimme aivan mahdottoman ihanassa ruokapaikassa jonka sisäulkoterassille meidät ohjattiin. Ruoka oli kertakaikkisen hyvää ja tällä kertaa teimme ehdottomat pohjat ravintolaruokailun hinnalle; ruoat ja juomat viidelle hengelle kustansi hieman reilun 6000 forinttia eli noin 24 euroa. Ei ole oikein mitään järkeä tehdä itse täällä ruokaa sanon mä!

Neljän kanttiin palasimme huvilalle ja minun selkäkirjavuuttani koetettiin saada korjailtua auringossa istumalla. Ei siinä kyllä kauaa voinut istua, mittari näytti edelleen varjossa 26 astetta mutta ilman tuulenvireitä aurinko korvensi kuin kekäle ihoa. Olkoon kuvioitu sanon mä, eiköhän se siitä tasaannu omia aikojaan. Todennäköisesti selkä alkaa vielä kesiä, sen verran rajun sävyn se on saanut. Onneksi rinnan kohtalo on toinen, sekin näytti aika uhkaavalta lauantaiaamuna mutta siinä väri on tasaantunut omia aikojaan punaisesta ruskeaksi. Hämmästyttävää kyllä, jopa jalkani joihin aurinko ei IKINÄ ota kiinni, on saaneet täällä väriä. Kasvoista ja käsivarsista nyt en viitsi edes puhua, ne on luonnollisestikin päivettyneet aika hiivatin hyvin.

Ukko, joka on luonnostaan tumma, samoin kuin prinsessa joka on perinyt isänsä värit, ovat kumpainenkin kohta ihan ruskeita, heihin aurinko ottaa hetkessä ja palaa nuo eivät taida edes osata. Junnu puolestaan on välimuoto, hyvin tuohonkin aurinko ottaa kiinni mutta ei ihan yhtä nopeasti ja onneksi tälläkään ei ole palamistaipumusta. Pojat 14 ja 16v puolestaan ovat kuin minä mutta he ovat pysytelleet sen verran paljon elokuvien ääressä sisätiloissa että palamispelkoa ei ole. Onneksi selkänahka ei ole kipeäkipeä, hieman tuntoherkempi kyllä mutta se nyt ei menoa haittaa.

Tänään maanantaina meidän on tarkoitus lähteä suureen vesipuistoon noin 100 kilometrin päähän täältä. Lähtö tapahtunee kymmenen kanttiin joten tässä on vielä vaikka kuinka ja paljon aikaa lueskella ja oleilla. Kaikki muut kun nukkuu vielä mutta minä heräsin jo kuudelta kun unta nyt ei vaan riitä millään yli kahdeksaa tuntia kerralla. Jopa spede on edelleen sängyssä ja se on hienoa se. Taidankin siirtyä pihan puolelle, lämpömittari näyttää jo 21 astetta vaikka kello ei ole vielä edes puolta kahdeksaa. Tälle viikolle onkin luvattu päivä päivältä lämpimämpää ilmaa joten huh huh! Jo eilen oli todella kuuma. Onneksi sisällä talossa sitä ongelmaa ei ole, kivitalo ja kivilattiat, mahtava yhdistelmä kesäkuumalla!

13.6.

Niinpä niin, jaapa jaa sano. Vesipuisto sijaitsikin noin 150 kilometrin päässä ja hohhoijakkaa, että sinne kesti ajaa! Aikamoisia vuoristoteitä siinä tuli kiskottua menemään, suuren osan reitistä tie kulki vielä kylien läpi joten matkanopeus ei päätä huimannut. Netistä ottamani osoite johdatti meidät vieläpä väärään paikkaan, hetken ehdimme pyöriä pitkin kaupungin keskusta-alueen puiston liepeitä ennen kuin myönsimme tappiomme ja kurvasimme huoltoasemalle kysymään neuvoa. Unkarin ehdoton hauska puoli, englannin kielen taitamattomuus lähes kaikilla joihin olemme törmänneet, iski jälleen kerran. Onneksi Unkarin toinen vahvuus, julmettu ystävällisyys, osui myös kohdalle joten huoltsikalla täysin kielitaidoton naisihminen opasti kartasta elekieltä apuna käyttäen minne pitää kurvailla.

Ja löytyihän se, vesipuisto, sieltä kaupungin laitamilta paikasta johon emme olisi pelkällä säkällä tainneet osua millään. Alue oli totta tosiaan iso ja liukuja vaikka kuinka ja paljon. Parasta kaikessa oli kuitenkin, noin äidin kannalta, se että vesipuistossa oli julmetun kokoinen, 10-30 senttiä matala lastenallas jossa oli kolme liukumäkeä pienille. Minä köllöttelin selälläni matalassa vedessä speden touhutessa liukuja, hyppyjä, käsipohjaharjoituksia ja vaikka mitä. Ukko oli isompien kanssa isoissa mäissä laskemassa ja kyllä se on pakko myöntää että teini-ikään ehtineet pojat ja vesipuisto on mahdoton yhtälö; eihän nämä jauhopäät laskeneet kuin kerran jokaisesta liukumäestä ja se oli siinä heidän osaltaan. Junnu ja prinsessa olisi jatkaneet vielä vaikka kuinka ja kauan mutta kun junnua ei parantunut päästää ilman isompaa seuraa isoihin mäkiin niin eihän prinsessa sinne yksin halunnut.

Kiukuttelua oli ilmassa, sanoisinko jopa runsain määrin prinsessan taholta. Siitä onkin tullut tämän reissun ehkä hallitsevin piirre; kiukkuava 11v neiti-ihminen joka kiukkuaa milloin mistäkin. Rannalla ei olla tarpeeksi kauan ja jos ollaan niin kukaan ei tahdo olla niin kauan järvessä kuin hän. Nälkäkin on. Ja jano. Eikä hän saa ostaa sitä tätä ja tota. Ja hän tahtoo kotiin! Hänellä ei ole kavereita. Eikä hän tahdo nukkua yksin. Eikä junnun kanssa. Eikä pojan 16v kanssa. Eikä aina pojan 14vkään kanssa. Ja hän tahtoo käyttää omat rahansa tässä ja nyt. Ja hän tahtoo kauppaan. Ja postiin. Ja uimaan. Ja sinne ja tänne ja tonne. Olenkin ilmoittanut aika suorasanaisesti neidille että tämä on viimeinen reissu aikoihin jonka suostun tämän kanssa tekemään, kettuuntunut ja vihainen voi olla kotonakin, ei sitä varten tarvitse lähteä toiselle puolelle Eurooppaa. Voi plääh!

Mutta niin, pääosiltaan vesipuistoreissu meni varsin mainiosti, mitä nyt minä kumautin toisen jalkani koholla olleeseen kivetykseen ja sain kunnon palkeenkielen toiseen jalkapohjaan pikkuvarpaan tyveen ja niin, onnistuin tietysti saamaan lisää palanutta pintaa mm reisiin ja polviin. Lapset söi uimisen lomassa hodareita joita alueella myytiin kunnon jenkkityyliin kärryistä, mausteina toimi omavalintaisesti ketsuppi, majoneesi, sinappi, paahdettu sipuli, suolakurkku ja chilikastike. Haukkasin palan pojalta 14v jonka hodari sisälsi kaikkea muuta kuin sitä chiliä ja jösses että osasi olla hyvää. Reissun päätteeksi haettiin vielä pehmikset ja suunnattiin takaisin kohti autoa ja huvilaa. Tievalinta tehtiin nyt toisen reitin mukaan ja totta tosiaan, olisi kannattanut alunperinkin valita kartalla pidemmältä näyttänyt reitti, sitä kun sai ajella huoletta lähes kaiken aikaa kunnon vauhtia. 

Isompien paikkojen läpi ajellessa totesimme että aamuinen näkymä piti kuin pitikin kutinsa; kaikki kaupat oli suljettuina. Mikähän hiivatin kansallinen pyhäpäivärypäs mahtoi olla kyseessä? Sunnuntain suljettuna olon vielä ymmärrän mutta myös maanantai? Ilmanko kaupoilla oli ollut väkeä kuin pipoa ja hyllyt tyhjinä lauantaina kun ukko ja isot pojat kävi keskustassa, ukko oli onnistunut kaappaamaan viimeiset kanat lihatiskistä ja viimeiset croisantit hyllystä. Koska kaupat oli edelleen kiinni ei meidän auttanut muu kuin katsella tarkkaan josko jossain kohtaa tienvarressa näkyisi jokin elintarvikekioski johon pyörähtää. Sellainen löytyi ja me kipaisimme ukon kanssa hakemaan kinkkua, croisantteja ja mehua.

Hieman kuuden jälkeen olimme lähiruokapaikassa, restauraanissa kuten tenavat on keksinyt paikkaa kutsua, ja tilasimme sapuskaa. Oi että olikin hyvät ruoat! Tällä kertaa ruoat kustansi 50 euroa juomineen joten ei alkuunkaan paha hinta seitsemälle hengelle. Huvilalle kurvailimme viimein seiskan jäljestä ja porukka oli lievästi väsynyttä. Isommat pojat lähti nukkumaan heti ysin jälkeen eikä aikaakaan kun myös junnu ja prinsessa suuntasi sänkyihin, minä nuokahtelin sohvalla kunnes hilpasin puoli yhdeltätoista petiin eikä ukkokaan jaksanut kuin syödä pari leipää ja tulla perässä kyljelleen.

1308726796_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Tänä aamuna heräsinkin puoli seiskalta tuuliseen ja pilviseen aamuun. Mittari pojotti silti jo 20 asteessa ja tuuli on vähitellen työntänyt pilviä pois joten eiköhän tästäkin aikamoinen hellepäivä tule. Onneksi palkeenkieli jalkapohjassa on lopettanut kivistämisen, tiukalle vedetty laastari auttaa selvästi asiaa. Ehdin jo illalla murehtia että näinköhän kävelyt on sitten siinä kun palkeenkieli valutti mitälie nestettä ruokapaikkaan autolta siirtyessä ja astuminen oli hankalaa. Huvilalla kiskaisin laastarin palkeenkielen päälle niin kireälle että johan tihkuttelu lakkasi ja yöksi otin laastarin pois, nyt aamusta nakkasin uuden laastarin päälle ja koko palkeenkieltä ei oikeastaan edes huomaa enää astuessa. Hyvä niin, vielä kun on touhuja edessä ja niihinkin touhuihin tarvitsee nainen jalkojaan, edessä kun on mm tuliaishankintoja, uikkariostoksia, postitoimistoa ja läheisen vesipuiston tutkintaa. Aikataulua hommille ei tosin ole, tänään olisi tarkoitus ottaa ihan rela mutta saapa nähdä.

Perjantaina on pojan 16v seitsemäntoistavuotispäivä ja senkin juhlistamista on suunniteltu. Ajatuksena on myös lähteä ihan kaksin ukon kanssa kaupoille jossain sopivassa kohtaa, isot pojat on luvannut vahtia pieniä huvilalla sen ajan. Saattaa toki olla että otan prinsessan mukaan kyseiselle shoppailureissulle, tämä kun on jatkuvasti tukkanuottasilla junnun kanssa ja kun tämä ei matsaa hänen kanssaan pyrkii hän joko riehuttamaan tai suututtamaan speden. Shoppailureissu speden ja junnun kanssa ei taas tule edes kyseeseen, koko touhu on silkkaa vahinkojen minimointia kun nämä on mukana. Elintarvikekioskireissutkin on tehty nyt niin että lapsilauma istuu autossa ja me olemme säntäilleet ukon kanssa kaksin ostoksilla. Prinsessa on käynyt sitten isojen poikien kanssa hoitamassa omia ostoksiaan meidän jälkeemme jos on tarvetta ollut.

Kumma juttu mutta minä suren nyt jo (tiistaiaamu) lähtöä. Toisaalta on hyvä että reissu ei kestä kauempaa, lähinnä prinsessaa ja spedeä ajatellen, spede kun potee vähän väliä kamalaa koti-ikävää, mutta muilta osin minä olisin täällä vaikka pari-kolme viikkoa kerralla. Ihana paikka! Ihania ihmisiä! Kertakaikkisen ihanaa! Nyt siirryn ihmettelemään aamutvn lähetystä, vaikka kielestä ei tajua hölkäsen pöläystä on silti kertakaikkisen hauskaa arvailla mitä uutisissa kerrotaan...

17.6.

Perjantai. Kohta se on tämäkin reissu ohi ja se on kyllä harmi se. Paitsi prinsessasta. Ja spedestä. Ja isommista pojista joista etenkin poika tänään 17v odottaa kotiin pääsemistä kuin riivattu ja onko ihme; tyttöystävän kanssa viestittely ja soittelu on ollut harvaa herkkua puheluhintojen vuoksi ja ikävä on kova kummallakin. Minua ei kyllä nappaa yhtään kotiinlähtö, voisin viettää vaikka koko kesän täällä kauniissa ja lämpimässä Unkarissa. Matkapäiväkirjan pitäminenkin on jäänyt vähän vaiheeseen, on kuulkaa ollut aika haipakkaa menoa etten sanoisi!

Tiistaina innostuimme ja ajelimme Veszpremiin joka osoittautui suht isoksi kaupungiksi. Aikamme pyörittyämme osuimme kuin osuimmekin Tescoon joka on aikalailla samanlainen marketti kuin kotoiset Prismat ja sittarit. Huokasimme suorastaan helpottuneina kun totesimme että jes, kaupat on kuin onkin normaalisti auki ja me pääsimme ostoksille. Minä sain viimeinkin ostettua itselleni bikinit, ja vieläpä kahdet, ja samalla kertaa ostimme uudet uikkarit myös prinsessalle ja pienemmille pojille. Bikinien hinnat ei juuri päätä huimanneet, yläosat maksoi n. 5 euroa kappaleelta ja samaa hintaa oli alaosa sekä prinsessan bikinit.

Keskiviikkona hilpasimme Balatonfuredissa olevaan vesipuistoon ja hei oikeasti; miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Naapurikaupungin vesipuisto oli, jos rehellisiä ollaan, parempi kuin maanantaina testattu Zalaegerszegin puisto. Ilma tosin oli pilvinen ja "viileä", välillä tuli pieniä vesikuurojakin mutta Unkarin viileä on silti kokolailla sama kuin Suomen kivan lämmin +24 asteinen päivä. Isommat pojat ei vesipuistoon tulleet, he jäivät keskustan internetkahvilaan istumaan. Me likosimme oikein huolella lastenaltaassa speden kanssa, välillä pyörähdin prinsessan kanssa vesiliukumäissä ja aika meni varsin mukavasti.

Poislähtiessä nappasimme jäätelöt, piipahdimme läheisessä Sparissa ja suuntasimme siitä poikia noutamaan. Huvilalle ajellessa päätimme kokeilla vaihteeksi jotain uutta ruokapaikkaa, Hatarissa kun on tullut käytyä jo kahdesti ja niinpä päädyimme Balatonfuredin laitamilla sijainneeseen El Pasoon. En ole ikinä syönyt yhtä hyvää pihviä kuin siellä söin! Se oli kuin pala taivasta suoraan sanottuna. Ei hajuakaan miten pihvistä on saatu niin murea että se suorastaan sulaa suussa ja maultaan niin herkullinen että se maku jää asumaan suuhun moneksi tunniksi. Tsiisus!

Eilen lähdimme aamusta reippaina tyttöinä prinsessan kanssa tuliaisostoksille Balatonalmadiin kävellen. Onneksi lähdimme hyvissä ajoin heti yhdeksän jälkeen, ilma kun oli aika helteinen jo tuolloin. Vaikka keskustaan ei olekaan matkaa kuin nelisen kilometriä ja sekin lähes kokonaan alamäkeä niin kyllä se paljon pidemmältä tuntui. Osasyy tuntemukseen saattoi toki olla jatkuvasti rähisevä, kitisevä ja muriseva prinsessa joka valitti milloin mistäkin kulkiessamme. Voi rähmä sanon mä! Minä en jaksa ymmärtää kuinka joku voikin olla kaiken aikaa niin myrtynyt, kiukkuinen, ärsyyntynyt ja pettynyt kaikkeen. Argh!

Shoppaillessa prinsessa unohtikin sitten rähinöinnin, onneksi ja shoppailureissu osoittautui vallan hauskaksi tapahtumaksi. Kolmeakymmentätuhatta forinttia (noin 110 euroa) köyhempinä ja usealla ostoskassilla varustettuina istahdimme vielä toviksi paikallisen baarin terassille nauttimaan lasilliset ennen kuin ukko tuli noutamaan meidät torin nurkalta. Teinille tuli hankittua bikinit, koruja ja vähän muuta sälää, ukon siskoille samoin kuin omalleni ostin korusetit, kummitytölle bikinit ja hiuspannan, hiuspannan saa myös kummitytön isosisko ja prinsessa valitsi tälle lisäksi pehmolelun. Anopille prinsessa valitsi helminauhan ja minä kaivoin appiukolle snapsisetin jossa on kilikello snapsien nauttijoille huomion hankkimiseksi.

Ostin itselleni paidan ja samalla kertaa ostimme prinsessalle pari puseroa. Prinsessalle ostettiin myös saippuakuplamiekka joten ärinöintiä ei ollut nähtävissä enää yhtään. Huvilalla rähinöinti tietysti jatkui hetken päästä, miten muutenkaan, mutta onneksi aikaisempi ideamme siitä että lähdemme kävellen syömään läheiseen pikkukylään sai rähinöinninkin loppumaan. Mutta sanon mä vaan että jos joku on osoitus mielenvikaisuudesta korvien välissä niin se on ehdottomasti se että lähdet toteuttamaan moista ideaa kolmenkymmenen asteen helteeseen!

Vaikka matkaa ei ollut edes kolmea kilometriä niin totta tosiaan se tuntui paaaaaljon pidemmältä kun tallasimme menemään. Spede keikkui ukon hartioilla, prinsessa rähjäsi kuin viimeistä päivää jo ennen kuin ehdimme edes puolitiehen ja itselläkin oli olo kuin kuiviin puristetulla rätillä. Restauraantiin istahti vähintäänkin hikinen ja väsynyt sakki joka tilasi ensitöikseen julmetun määrän juotavaa. Viittomakieli on muuten kova sana täällä, jos en ole muistanut aiemmin mainita, ja viittomakieltä siinä käytettiin kerran jos eräänkin ruokia tilatessa.

Ruokien saamista saatiinkin sitten odotella aika tovi, sen verran pitkäksi se tovi venähti että tarjoilija pahoitteli kerran jos eräänkin viivytystä. Ruokailtuamme tämä toi meille vielä hyvitystä viivytyksestä, me saimme ukon kanssa ruokaryypyt jotain paikallista järkyttävän vahvaa juomaa jota minä en pystynyt edes juomaan, ja lapset sai jäätelöannokset neniensä alle. Lasku ruokailusta oli "päätähuimaava", peräti 15 000 forinttia eli vajaa 60 euroa. Takaisin kieppastiin lähikaupan kautta ja ei liene yllätys että huvilalle palasi totaaliuupunut joukkio seikkailijoita.

Tänään onkin sitten siivous- ja pakkauspäivä. Voi ankeus! Olemme aikeissa lähteä vielä pikaisesti ostoksillekin, käsimatkatavaralaukku olisi tarkoitus ostaa Balatonfuredista kertyneille kapineille ja kenties vielä lisäksi jokin isompi urheilukassi. Täältä ostetut pyyhkeet kun on niin ihanat että niitä emme malta tänne jättää vaikka alunperin se olikin ajatuksena. Tuliaiset nyt onneksi ei kovin isoa tilaa vie mutta kaipa nekin pitää koettaa laitella johonkin muualle kuin isoon matkalaukkuun joka on painonsa puolesta jo kokolailla ylärajoilla.

Vaihtokengät on osoittautuneet täysin turhaksi painolastiksi, vaatteita sen sijaan on ollut mukana juuri sopivasti. Koska matkakassassamme on vielä muutama sata euroa vaihtamatta ja käyttämättä, ja ne tulee jäämäänkin käyttämättä, on ukko suunnittelemassa jo kovaa kyytiä kahden keskeistä pikkureissua ulkomaille. Reissu tultaneen toteuttamaan juhannuksen jälkeisellä viikolla ja se tulee kaiketi suuntautumaan Viroon, Riikaan tai jollekin lähialueelle. Pari yötä vain mutta kivaa se on sekin, etenkin kun silloin voidaan liikkua sitten kaikessa rauhassa ilman häsläämistä tenavien kanssa.