Oikein katkeraa kalkkia vuodatuksen suuntaan? Eilen koko roska temppuili. Aamupostaus katosi bittitaivaaseen, samoin jatko sille, kun sitten laitoin uudestaan julkaisemaan koko höskän niin tulos oli yksi kirjoitus ja muut jossain kiven alla. Laskurikin katosi sen sileän tien, vaan kappas, yön aikana kaikki on palannut paikoilleen aina niitä bittitaivastarinoita myöten. Marsilaiset kaivanneet iltalukemistoa, kenties...

Olen löytänyt uuden totaalisen ilon lähteen virtuaalisen keskiaikaisen kyläni rakentelussa. Ei, en pyri rakentamaan esteettisiä kokonaisuuksia, enkä myöskään kilpailemaan kylän koossa naapureiden kanssa (hah, kakkosserverillä olen seudun suurin, kiitos ryöstettyjen naapureideni) enkä edes luomaan hyviä suhteita muihin, ehei, olen keksinyt keitaat. Siis ne jotka eivät peliä pelaa, eivät tästä myöskään ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta valotan sen verran että kun olet riittävästi sijoittanut sankariin resursseja, voit valloittaa keitaan kylän läheltä.

Keitaat puolestaan nostaa resurssituotantoja niiden materiaalien osalta joita keitaalla on, eli joko raudan, saven, viljan tai puun. Voin ylpeänä ilmoittaa, että olen valloittanut ensimmäisen keitaani, joka nosti sekä raudan että viljan tuotantoa huomattavasti kylässäni. Nyt sitten lyön kaikki liikenevät resurssit sankariini jotta saan valloitettua toisenkin keitaan. Olen siis totaalisesti koukussa. Nalkissa. Pelin armoilla. Sekopää kerta kaikkiaan.

Tätä peliä itse asiassa mietin eräänä päivänä, että mitä sitten kun vauva tuolta tulee. Mitä teen pelille. Silloin en enää tarvitse ajankulua joka pitää minut aloillaan. Voin touhuta taas normaaliin tapaan omiani. Olenkin ajatellut, että siinä vaiheessa lyön hanskat tiskiin pelimaailmassa. Mutta toisaalta, mitä järkeä on kehittää jumalattoman hyvin tuottava ja iso kyläkompleksi jos sen nakkaa yli laidan siinä vaiheessa. Eikö sitä voisi vain lahjoittaa jollekin. Sääntöjen mukaan ei.

Ja mitä se minusta kertoo ihmisenä, jos luovun siinä vaiheessa kylästä. Olenko luovuttaja? No höpö höpö, se kertoo vain sen, että muut asiat on miljoona kertaa tärkeämpiä kuin virtuaalielämä. Mutta tiedättekö, jotenkin olen oppinut tässä viime aikoina, kun todellakin olen ollut pakotettu lähinnä istumaan, makaamaan, tarkkailemaan ja elämään rauhallisemmin, ymmärtämään myös niitä jotka todellakin jää koukkuun nettiin.

Nettihän on täynnä harmitonta ja myös haitallista viihdettä. Monelle yksinäiselle ihmiselle on varmasti ainoa paikka, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Ja lisäksi netin kautta pystyy solmimaan ihmissuhteitakin. Minusta ei taida siltikään tulla nettiriippuvaista. Itse asiassa, en jaksa edes nyt miettiä asiaa enempää, poistun kirjan pariin sohvalle. Väsyttää. Ei se viisi tuntia sitten taaskaan riittänyt..