Ihanaa! Huomenaamulla ei tarvitse tökkiä ketään hereille eikä heilua muutenkaan aamutuimaan huoltamassa lapsosien eväitä, vaatteita saati koulukamppeita. Luksusta sanon mä! Ja ajatelkaas, koulua on ollut vasta reilu viikko joululoman jälkeen ja jo nyt kypsyttää. Toisaalta, päivät on aivan ihania kun kukaan ei ole riekkumassa, kiljumassa, riitelemässä eikä roikkumassa tasaiseen tahtiin jääkaapin ovella. Junnulla tuntuu olevan vähintään joku lapamato, tämän kun on nälkä tunnin parin välein. Tai ehkä se onkin vain kasvukausi, toivottavasti.

Ukko kävi lekurissa eilen ja sai antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen. Samalla kertaa tämä sai lähetteen röntgeniin ja kehotuksen mennä sinne mahdollisimman pian. Poskiontelot oli siis olleet eritteellä höystetyt, ultralla ei ollut otsaontelossa näkynyt mitään vaikkakin se kipu tuntuukin lähinnä otsassa nyt. Mitä itse kyselin ukolta oireita niin tulin tulokseen jonka mukaan tulehdus olisi jo otsaontelossa, ainakin kivut on aivan vastaavat kuin itselläni oli kun aikanaan kyseisen tulehduksen sairastin. Tuolloin lääkäri ei lähtenyt edes kokeilemaan ultralla, koputti vain otsaa ja totesi että kiireenvilkkaa röntgeniin, hän on satavarma että otsassa on mätää. Tänään ukolla on edessä röntgen ja eiköhän tuo sitten tuosta selviä lopullisesti onko ongelma vain siellä poskionteloissa vai joko se on edennyt pidemmällekin.

Kettumainen vaiva. Ukolle on alkanut tulla jokaisesta lenssusta poskiontelotulehdus. Viimeksi joulukuun alussa tämä söi kuurin, tokeni ja joulun aikaan tällä oli taas kunnon räkis. Tämä lienee nyt sitten tulosta siitä. Samaa vikaa on ollut tämän äidillä, joka nyt viimein operoitiin ja tulehduksia ei ole sen jälkeen näkynyt. Saapa nähdä onko sama toimenpide edessä ukollakin. Omalla äidillänikin oli aikanaan sama ongelma ja jotenkin olen onnistunut säästymään periytymiseltä. Sitä yhtä kertaa lukuunottamatta, jolloin tulehdus oli siis ehtinyt otsaan koska en ollut tunnistanut mitään poskiontelotulehduksen oireitakaan itselläni, ihmetellyt vain kuinka lenssu lähti niin nopeasti pois ja ääni jäi kuitenkin nuhaiseksi, minulla on ollut tasan kerran poskiontelontulehdus ja se oli silloin kun junnu oli kolmikuinen ja joutui sairaalaan räkätaudistaan. Ajatella, siitäkin on ihan juuri seitsemän vuotta aikaa.

Sannalle muuten tiedoksi, hermoni nitkahti lopullisesti yhdeksältä eilen aamulla. Varmemmaksi vakuudeksi nitkahduksesta päätin pysytellä alhaalla ja antaa pojan 15v nukkua niin kauan kun sielu sietää. Poika heräsi puoli kolmelta iltapäivällä ukon tultua töistä. Harmi, että tämä tapahtui juuri eilen, tällä kun olisi ollut läksyparkki joka on huomattu hyväksi keinoksi pojan oppimisen suhteen. Tänään hän aikoo herätä ajoissa, näkee nyt sitten. Seiskalta on herätyskierros edessä ja ilmoitin illalla että turha edes kuvitella että käyn herättämässä muuta kuin sen yhden kerran jonka käytän veljeensä ja siskoonsakin. Tätä herättelemättömyyttä on muuten testattu syksyllä pidempikin aika ja se ei toimi muulla tavalla kuin että poika todella nukkuu. Ei hyvä siis.

En saanut muuten eilenkään oikein mitään aikaiseksi. Imuroin toki, laittelin pyykkejä ja kokkailin sapuskaa, mutta siihen se jäikin. Muilta osin päivä meni pitkälti speden kanssa touhuten, nettilehtiä lukien ja höpötellen ukon nuorimman siskon kanssa joka piipahti vierailulla. Jotenkin on olo kuin odottaisi jotain, ei oikein osaa tarttua mihinkään toimeen edes kunnolla. Mikä lie tämäkin sitten, mene ja tiedä. Etenkin kun käsittääkseni tässä ei ole mitään odoteltavaa, aamut ja päivät seuraa toisiaan samanlaisina kuin ennenkin. Ehkä minä odotan sitten kevättä tai ainakin aurinkoisia ilmoja, aurinko kun jotenkin onnistuu aina aktivoimaan toimintamoodin päälle.

Olen muuten edelleen hyvin järkyttynyt tavasta jolla Hazard kirjoitti Halmeesta, mutta vielä järkyttyneempi alan olla kommenteista joita hänen kolumninsa on kirvoittanut Iltalehden keskustelupalstalle. Ei sillä, kolumni oli törkeä ja minun mielestäni siinä herjattiin kuollutta ihmistä ja samalla kertaa osa herjoista ulotettiin niihin jotka ovat kyseistä ihmistä äänestäneet, joissain määrin ehkä kaikkiin suomalaisiin miehiin jotka muistuttavat ulkoiselta habitukseltaan himppasenkin Halmetta mutta silti. Osalla kommentoijista on lähtenyt mopo käsistä sanoisin. Silmä silmästä, käsi kädestä, taitaa olla osan ajatuksena. Enpä haluaisi olla Hazardin housuissa, niin se on.

Tänään ajattelin keskittää sen pienenkin tarmon mikä minusta nyt sitten sattuu löytymään, keittiöön. Perjantai kun aiheuttaa merkillisen halun leipoa lapsille viikonlopuksi jotain hyvää. Tosin yksi lapsosista, poika 15v toisin sanoen, aikoo lähteä isälleen viikonlopuksi eikä varmastikaan vähiten siksi, että a. eilinen heräämättömyys aiheutti sen ettei tämä saa tänään viikkorahaa (tämän sopparin ovat tehneet ukon kanssa jo aiemmin) ja b. isä on tälle kympin velkaa. Muu tiimi viettääkin viikonloppua kotosalla äidin seurana, tosin poika 13v suunnittelee menevänsä kaverilleen yöksi.

Tämä kaveri on muuten se, jonka perheen kanssa poika 13v oli viikon Lapissa syksyllä. Olen muutamaan otteeseen kaverin äidin kanssa pälissyt ja voisi sanoa että jonkinlainen kaverisuhde meidän välillämme vallitsee lasten kautta. Tuo Lapinreissu ja se tosiasia ettei kaverin vanhemmat huolineet rahaa pojan 13v majoituksesta, ruokamenoista tai mistään muustakaan, sai minussa aikaan jonkinasteisen hämääntymisen siitä etten voinut millään tavalla korvata lapseni kuluja. Onneksi kävi niin, että ukon vanhin sisko ostikin tyttärelleen polkupyörän eikä malttanut odottaa prinsessalta pieneksi jäävää pyörää kuten aikeena oli, ja näin ollen prinsessan pyörällä ei ollut uutta kotia pyöräilykauden päätyttyä loppusyksystä. Keväällä prinsessalle on pakko ostaa uusi pyörä, tämä kun on venynyt pituutta niin että pari vuotta sitten ostettu pyörä on aivan liian pieni.

Niinpä hoksasin kysyä pojan 13v kaverilta että minkäs ikäinen ja kokoinen se tämän pikkusisko olikaan. Pikkusisko on sopivasti eskarilainen ja tälle pyörä on juuri sopivaa kokoa joten lähetin pojan kavereineen syksyllä näyttämään pyörää kaverin vanhemmille, josko he sen huolisivat tytölle. Pyörä kun on uutta vastaavassa kunnossa ja niin, irkun mittapuun mukaan aivan ihana. On suorastaan harmi että sille ei ole enää käyttöä, harvoin pyörä on söpö irkun silmissä mutta tämä on sitä. Koska pyörä kelpasi varsin hyvin, jopa niin hyvin että siitä oltiin jo maksamassakin, lähetti irkku nyt joulunpyhien jälkeen pojan 13v viemään pyörän meidän ulkovarastostamme kaverin ulkovarastoon ja toimittamaan kaverin äidille viestin siitä että mitään rahaa pyörästä ei huolita vaan täällä ollaan iloisia siitä että kyseinen kapine löysi uuden kodin eikä jäänyt nurkkiin lojumaan turhan panttina.

Ja kuinka sitten kävikään? Kaverin äiti piipahti muutama ilta sitten pikaisesti ovella tuomassa kaksi isoa säkillistä paperia. Kun kyllä teilläkin sitä kuluu varmasti tosi mukavasti ja kun se pyöräkin nyt ja katsotaan sitten mitä he on vielä velkaa siitä. Olemme siis selvästikin jonkinlaisessa kierteessä kiitollisuuden suhteen vaikka totesin että siitä pyörästä ei todellakaan tarvitse maksaa mitään vaan täällä ollaan enemmän kuin tyytyväisiä siitä että se saatiin pois jaloista pyörimästä eikä sitä jouduttu hävittämään kun on kuitenkin varsin hyvä kapine. Toivottavasti tämä kierre nyt päättyy tähän, muutenhan tässä saa tuumia vielä moneen kertaan mitä seuraavaksi keksisi.

Vaan nyt, olen nauttinut aamukahvini rauhallisissa merkeissä pälisten blogiin ja lienee aika aloittaa päivän toimet, ts lähteä herättelemään joukkoja koulutielle. Junnulla ja pojalla 13v on kumpaisellakin hiihtoa tänään joten suksien pidikkeetkin pitää kaivaa esiin. Se on moro ja viettäkää mukava perjantai!