Kun kerran aloitetaan niin aloitetaan sitten vauhdilla. Aamulla kiikutettuani speden tarhaan kiitelin vauhdilla työmaalle. Keittelin aamukahvit, tutkailin päivän lukkarin ja totesin että jahas, suuri osa tunneista taitaakin mennä luokassa. Maanantaiaamun ensimmäinen tunti vietettiin kuitenkin perinteiseen tapaan, ts palaveroiden. Eikä se arvioni päivän muusta kulustakaan osunut oikeaan. Vain kolme tuntia viidestä tuli vietettyä siellä luokassa, muut tunnit meni tiukasti tehden erinäisiä askartelutehtäviä.

Ja niitä sitten teinkin, ensin kun suunnittelin kymppiparitaloja ja kotvan kuluttua olikin suunnitteluvuorossa tämän päivän kuvistunnin työt. Eipä ainakaan tullut aika pitkäksi ei, oikeastaan tunnit loppui ennemminkin hieman kesken ja töistä poistuessani jätin useamman valmiiksi leikkaamista odottavan sateenvarjon odottamaan valmistumistaan; toki laitoin päälle lapun jossa ilmoitin että "saa leikata halutessaan", toivonpa tosiaan että joku tärpästikkeleistä on lapun huomannut ja varjot on valmiina kun työmaalle painelen, minulla kun ei ole kuin yksi tunti aamusta aikaa leikkoa niitä loppuun.

Mahtui siihen päivään silti muutakin kuin vain valmisteluja. Aamun ensimmäisen oppitunnin luetin aamuryhmän etevimpiä lukijoita toisessa luokassa, yhden matikan tunnin kiepuin kuin väkkärä ympäri luokkaa ja iltapäivän viimeisellä tunnilla luetin iltapäiväryhmän etevimpiä. Lukutaito kehittyy vauhdilla näillä juuri lukemaan oppineilla ja se on hienoa se! Eikä niitäkään jotka kaipaavat ekstrapaljon sitä harjoitusta ole enää montaa ja heistäkin osalla se lukutaito on ihan selvästi tuossa olan takana odottamassa koska se pamahtaa kunnolla esiin.

Olin jokseenkin varautunut siihen että viivyn tosiaan työmaalla normaalia pidempään sen palaveroinnin merkeissä mutta jaarsumma mitä. Viimeisellä tunnilla ohjaajakollega kiikutti minulle lapun jonka junnun ope oli käynyt tälle kiikuttamassa. Palaveroimme siis vasta tänään yhdellä välkällä joka joissain määrin ihmetyttää minua. Välkkä kun kestää vartin ja olisi mielenkiintoista tietää mitä siinä vartissa loppuviimeksi ehtii. Ja toisaalta, mikäs siinä. Onpahan ainakin tiukkaa asiaa kun niin pieneen aikaan se tuupataan.

Toiseksi viimeistä tuntia taas väritti ohjaajien huoneessa pyörähdellyt kanslisti jonka jälkeen pyörähtelyvuoron otti reksi. Reksin asia oli toki tähdellinen; jäätkö huomenna siivoamaan työpäivän jälkeen pizzapalkalla. Hmmm... Pahoin pelkään etten. Minä kun olen edelleen osittain vaiheessa yh-äiti, ts lapsi ei kotiudu tarhasta jos äiti ei hae, kauppa-asiat jää hoitamatta jos äiti ei käy kaupassa, imuri seisoo yksinään niin kauan kunnes äiti sitä hipelöi ja pyykitkin pysyy tarkalleen omilla sijoillaan jos äiti ei niitä nako suunnasta a suuntaan b.

Ruokaosastoa ukkokin on joissain määrin huoltanut; torstaina oli pastakastike ja makaronit valmiina kun tulin töistä ja aiemmin samalla viikolla uunista oli juuri nostettu esiin makaronilaatikon, lasagnen ja nakkipiilon variaatio: makaronia, jauhelihaa, nakin pätkiä ja juustokastiketta. Harmillista kyllä kyseinen variaatio ei saanut suosiota tarjoiluna, junnu söi pitkin hampain pienen annoksen, spede ei suostunut edes maistamaan ja minä sekä prinsessa söimme lautaselliset. Pojat 15v ja 17v onneksi pitivät ruoasta joten he hoitelivat sen ukon kanssa loppuun seuraavana päivänä.

Junnun synttäritkin painaa päälle ja en ole vielä ehtinyt edes päättää minä päivänä ne mahdollisesti järjestän, se oikea päivähän on lauantai. Torstain olisin kyllä vapaalla, minä näet en mene työmaalle kun selviämme TAYSista pois sillä oppilaat pääsee jo kahdeltatoista ja minulla on niitä ylitunteja sisällä reilusti. Olen tosin ajatellut suorittavani mahdollisimman paljon rästisiivouksia pois tuolloin, yläkerta kaipaa äidin kosketusta, alakerta imurin lisäksi lattioiden pesua ja pölyjen pyyhintää.

Kuisti pitäisi raivata talvikuntoon, nyt siellä on omalaatuisia tavaraläjiä siellä täällä. Tekemistä siis riittää vaikka muille jakaa, vain tekijä puuttuu. Tänään lähden työmaalle kesäkiekoin varustetulla pirssilläni jonka rengasosasto hoidettaneen kuosiin torstaina speden kummisedän toimesta. Toivoa siis sopii ettei tien päällä ole tänä aamuna liukas vaikka pakkasella ollaankin. 

Siskolikka kyseli ehtisinkö leipoa tämän pojan nimppareille joulukuun alkupäiville, jouduin toteamaan että pahoin pelkään että ei onnistu. Ne kaksi esseetä kun on edelleen vaiheessa ja se ei ole pikkuhomma se. Tai se toinen nyt tulee kirjoitettua vaikka vasemmalla kädellä mutta se toinen, se vie aikaa, tarmoa ja hermoja, luulen mä. Niidenkin kirjoittaminen taitaa jäädä sille työssäoppimisjakson jälkeiselle viikolle.

Eilen töistä kotiuduttuani otin pikana kupposen kahvia, loikkasin takaisin autoon ja hain speden. Pikainen lapsen nakkaus kotiin ja auton nokka kohti kauppaa. Kaupasta suoriuduttuani ryhdyin samantien ruoanlaittopuuhiin ja tenavat ruokittuani olin jokseenkin puutunut. Oikaisin sohvalle ja viritin varoiksi kellon soimaan, josko sitä puolen tunnin torkut ottaisi mutta mitä vielä; kotvan päästä nenääni leijui aivan järjetön Axen käry.

Ja järjetön se totta tosiaan olikin, spede oli tyhjentänyt pojan 15v Axet pitkin yläkertaa. Uutta yritystä unosille en sitten ehtinyt edes tehdä, siskolikka kun rymisti ovesta sisään. Asuntonäyttö, pakkohan sitä oli ollut paeta. Parin tunnin kiivaan pälpätyksen jälkeen tämä suuntasi takaisin kotiin ja minä ryhdyin iltapalattamaan spedeä. Lentokentän ja Täydellisten Naisten ajan kalisuttelin sukkapuikkoja ja kas, kymmeneltä loikin sänkyyn jokseenkin puolikuolleessa olotilassa.

Onneksi yö sujui hiljaisuudessa, edes televisio ei pauhannut omia aikojaan. Nyt olisi sitten aiheellista ryhtyä hiuspehkon kesytykseen ja sen perään voisikin kaivella spedelle talvihaalarin esiin, sitä kun suunnittelin jo eilen aamulla. Kyllä se talvi taitaa sieltä tulla vaikka sitä en olekaan toivonut. Siispä toimeen, eli viettäkääpä kivakivatiistai ja se on moro!