Tai aikaisin oikeastaan, minulla on näet yksi pikkupikkuhomma joka pitää saada valmiiksi ennen tämän päiväisiä kuvistunteja. Ajattelinkin siis mennä jo seiskaan mutta mutta. Vaikka olen nyt plätkinyt niitä lyhennyksiä sinne ja tänne kalenteriin päästen jokaisena kolmena vielä jäljellä olevana kolmeen kestävänä työpäivänä jo varttin yli kaks niin silti; edelleen ylityötunteja on tähteellä 45 minuuttia. Ja tänään lisuketta tulee tunti. Saattaapa siis olla että lähden ensi viikolla aikaisin aikaisin töistä maanantaina tai tiistaina. Lukkarin tutkintaa edessä siis!

Törmäsin myös perin merkilliseen päättömyyteen. Kuvitelkaapa tilanne jossa kärsitte pahoista nivelkivuista ja tulehdustiloista kipeissä nivelissä. Tulehdustilat on keskittyneet alaraajoihin ja lääkäri toteaakin että alaraajojen paranemiseksi on syytä välttää painon niille varaamista. Hän määrää käytettäväksi keppejä liikkumisen tukena sittenkin että olette juuri muutamaa kuukautta aiemmin kärsineet samanlaisista tulehdustiloista yläraajoissa ja yläraajojen kovemmalla rasituksella todennäköisesti aiheutatte tulehdustilojen paluun sinne yläraajoihin.

Nyt kysynkin; olenko ainoa jonka mielestä tässä mättää jokin? Onko näkemykseni siitä, että tällaisessa tapauksessa pyörätuoli olisi se oikea liikkumisväline, aivan seinästä repäisty? Joka tapauksessa, näin minä sen ajattelisin. Lääkäri ei. Perin omalaatuista. Asia jää toistaiseksi selvitystöiden alle, ihan purematta tätä ei niele muutama muukaan asiasta kuullut.

Ja menkäämme vähemmän hämmästystä aiheuttaneisiin asioihin! Kana-tandoorikeitto on toki hyvää mutta ei sovi mahalleni. Tämän toteamuksen tein eilen aamusella kun ihmettelin mikä ihme mahaa riivaa. Lämmin kuppi ja tomaatti-basilika-soppa jatkakoon ykkösherkkunani soppien ihmeellisessä maailmassa ja kaksi tähteelle jäänyttä kanasoppaa kiikuttanen ukon siskolle joka pitää kovin tulisista sapuskoista.

Ai niin, kerronpa muuten tässä yhteydessä vielä yhden viikonlopun tapahtuman lisää, sellaisen joka aiheuttaa lisätöitä tälle päivälle. Spedehän on aikasmoinen äkäpussi ja jukuripää sille päälle sattuessaan ja kas, kuinka ollakaan, tämä sattui sille päälle sunnuntaina. Todisteena moisesta jukuripäisyydestä menenkin tänään junnun kanssa väännättämään tämän uusia silmälaseja jotka on aika ikävästi vääntyneet toisesta sangastaan. Paitsi jukuripäinen, spede on myös aika vahvajalkainen potkaistessaan. Plääh.

Tälle päivälle olen listannut itselleni myös käynnin paikallisessa sittarissa, kas kun poika 14v kysyi eilen illalla että saisiko hän uudet kengät. Ei hän muuten mutta kun on ikävää kävellä kengillä joiden pohjista menee vesi läpi. Kysynpä vaan että kuinka sitkeä tuo poika ollenkaan on? Kenkiä katsottuani totesin että se vesi on mennyt niistä pohjista läpi kyllä jo pidempään, sen verran suuret reiät kummankin kengän pohjassa on. Just.

Koska nyt paikalliseen sittariin matkustan niin luulenpa että samalla katson sieltä käsimatkatavaralaukun. Tiedättekö että matkaan on aikaa KAKSI VIIKKOA joten nyt on ihan oikeasti pakko ryhtyä toimiin. Passit on sentään jo kaikille koottuna ja ihan himpan kurkittuna vaatevarastojakin mutta suurin osa jutuista on vielä vaiheessa "pitää muistaa". Sen listan alle kuuluu, paitsi se käsitavaramatkalaukku, myös matkavakuutus, naapurin rouvan kanssa neuvonpito joka hoituu joko huomenna tai perjantaina, jalkinetarkastus ja rahanvaihdon selvittäminen. Kannattaako rahaa vaihtaa jo täällä vai vasta Unkarissa...

Jo sana "matka" aiheuttaa tällä hetkellä minussa lievää panikointia. Se kun on niin lähellä ja minulla on KAIKKI vaiheessa. Miksi laukut ei voi olla pakattuina? Kaikki asiat selvitettyinä? Lapset puhtaina ja puunattuina? Ukko autossa odottamassa? Islanti lopettanut ympäristön tuhkaamisen? Huusholli suittuna? Teinille hankittuna sapuskaa pakastin täyteen? Miksi miksi miksi? Huomaatteko, stressiä pukkaa...

Vaan niin. Eilen pidin vakavahenkisen keskustelun pojan 16v kanssa koulun käymisestä. Tämähän kun käy sitä vasemmalla kädellä miten mielii ja minä olen kovin kovin väsynyt moiseen touhuun. Jotenkin tuntui kovin kornilta harjoittaa moista keskustelua samaan aikaan kun olin juuri ojentanut tälle uuden läppärin. Tai uuden ja uuden, käytetty ja vanhahan se on mutta pojalle ja minulle uusi. Minulla on kyllä mahdottoman kivakivoja kavereita kun muistaa koneilla ja näin ollen säästän satasia kun en joudu niitä ostelemaan. Ihanaa!

En tiedä oliko keskustelusta mitään hyötyä mutta toivon niin, samalla kertaa kurmuutin pojan 14v jonka koenumerot on laskeneet kuin lehmänhäntä yläkouluun siirtymisen jälkeen. Kovin lupaavalta ei näytä kyllä prinsessankaan touhu mutta tämän suhteen on kai vielä toivoa. Niin, kunhan vain jaksaisi taistella tämän kanssa ja ajoittain olen ollut huomaavinani itsessäni jonkinasteista taisteluväsymystä. Välillä on helpompi sanoa "joojoo" kuin ottaa ja pistää tenava ruotuun. Pläääh tällekin.

Tähän loppuun liitän vielä stressin hoito-ohjeen jonka uskon muuten toimivaksi. Se kehtaako sitä käyttää onkin sitten aivan toinen juttu...

STRESSIN HOITO-OHJE:
Käsittele kaikki stressaavat tilanteet kuin koira.
Jos et pysty syömään sitä tai leikkimään sillä,
kuse vain sen päälle ja kävele tiehesi...