Ja hieman päänsärkyistäkin sellaista. Vanha vuosi laitettiin tyylikkäästi pakettiin saunoen, nauravia nakkeja ja perunasalaattia syöden ja lasten kanssa raketteja päästäen. Yhdeltätoista illalla lapset oli laitettu peteihinsä unten maille ja irkulla ja ukolla alkoi kaksinkeskeinen vuoden vaihto. Muutaman olusen ryydittämänä toki, siitä tämä pääkipukin sitten on. Kyllä kuulkaa oli hauskaa. Pelata paukutettiin Disneyn Golfia, puhuttiin suoraan sanottuna paskaa ja näytettiin tyhmiltä, tosin siltä me taidamme aina näyttää.

Illan parasta antia oli tunnin puhelu koiruuden kasvattajan toimesta, puhetta riitti vaikka millä mitalla. Lupasi irkulle koiruudenkin jo, tosin irkku teki varauksen sinne viidentoista vuoden päähän kun ei enää ole lapsia talossa... Taitaa jäädä haaveeksi, mutta kauniiksi sellaiseksi. Ja kuulkaa, tämä oli ensimmäinen uusi vuosi kun ei jouduttu köyttämään koiraa kiinni. Lukitsemaan ovia. Tarkkailemaan lasten kulkua. Varomaan ettei koiruus karkaa.

Koiruus oli näet rakettihullu. Eikä ihan mikä tahansa rakettihullu vaan aivan kaheli! Toden totta tuon kanssa sai olla koko paukutteluajan varuillaan. Ulkona joutui käyttämään normaalisti vapaana kulkenutta hurttaa narussa. Muutama vuosi takaperin koiruus sai omasta mielestään täysosuman, kyttäsi riittävän kauan ovensuussa ja livahti heti paikan saatuaan ulos, kamalaa ravia naapurin puolelle jossa oli roomalainen kynttilä tökätty hankeen pystyyn ja suuhunsa se sen nappasi. Ja juoksi kuin viimeistä päivää naapuri-oma piha-toinen naapuri väliä elämänsä riemulla roomalaisen kynttilän ampuessa väripalloja sivulle. Olihan se komeaa katsottavaa ja onneksi ei sattunut, mutta kyllä irkulla oli suunnilleen kurat housuissa silloin.

Vahingosta viisastuneena köytimme koiruuden seuraavana vuonna olkkarin pöydän jalkaan. Aikansa tuo taas kyttäili paikkaa ja sitten, julmettu ravi ovea kohti ja pam, pöytä jämähti ovensuuhun kiinni ja karkumatka katkesi kuin seinään. Yhtenä vuonna ulkorappujen kaide sai kyytiä, joka vuosi sai pestä ikkunoita sisäpuolelta koiran kuolattua ne rakettien tuijottelussa ja ilmeisesti ikkunan kautta ulospääsyn toivossa. Että sellainen koiruus, hullu mikä hullu.

Nyt on sitten vuosi vaihtunut ja enpä tiedä onko uusi vanhaa parempi, toivottavasti ainakin. Viime vuoteen kun mahtui paljon suruja jos kohta ilojakin. Suurimpia suruja taisi olla nimenomaan koiruudesta luopuminen, iloja taas teinin ripille pääsy ja Speden syntymä. Ja nyt, menen tuonne sohvalle junnun seuraksi katsomaan Pekka Töpöhäntää, josko tämä jysärikin tästä laantuisi.

                                   ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!