Mittarissa -28. Just. Ja tämä lähtee kiitolaukkailemaan työmaata kohti puolentoista tunnin päästä. Että repii ja risoo tämä! Ihan melkein käy kateeksi puolisoa joka kurvailee työporukan kanssa töihin omalla autolla. Ihan melkein. Naisten ja miesten maailman välinen ero on aika suuri tässä kohtaa; siinä missä naispuolinen kolmen kimpalla kulkija olisi ehdottanut kyytivuorojen lisävaihtoa vielä näiden julmettujen pakkasten ajaksi (kulkijoita on tosiaan kolme ja jokainen ajaa vuorollaan, muilla kulkijoilla olisi auto käytössä kaiken aikaa) niin miessukupuolen edustaja ei voi lähteä vuoroja sotkemaan. Ylimääräistä vaivaahan tuosta, jos pitäisi kysyä voisko reiska ajaa ja kenties timppakin ja josko sitä itse ajaisi sitten vasta ensi viikolla tai perjantaina tai niin, sitten kun pakkanen on lauhtunut.

Joten jepjep, kolmevuotiasta pulkalla kiskova emäntä saa ihan rauhassa lähteä tallailemaan töihin. Ja miettiä mitä kaikkea lisäretonkia kiskoo päälle sille kolmevuotiaalle joka istuu pulkassa lampaantaljalla eikä tasan tarkkaan huoli huivia kasvojensa suojaksi. Melkeinpä reilua on tämä sano. Kyllähän siinä itse lämpimänä pysyy (-kasvot) kun tallaa vauhdilla mutta pulkassa juttu on varmasti toinen. Ja ei, missään nimessä en tahdo että lapsi kävelee itse, tarkoitus kun on päästä perille ennen aamupala-aikaa. Argh!

Niska-hartia-rintamalta ei uutta. Särkee aivan sikana, tuntuu melkein siltä että taju lähtis jos paikan sais. Koko oikea puoli kallon alarajasta olkapään kärkeen on kuin nuijalla hakattu. Turha edes kuvitella nukkuvansa sillä vakikyljellää, ts oikealla. Pää sentään kääntyy eli nikamalukosta ei ole kyse, positiivista kai sekin. Eilen kiskoinkin pulkkahepun vasurilla kotiin ja se se kiskomista olikin. Pulkkaheppu kun on keksinyt kotimatkoilla leikkiä pommin keruuta, ts kurkottelee penkkoihin joita minä pyrin välttämään.

Ne penkat kun on täynnä koiranpissalänttejä ja onpa seassa aika-ajoin ihan sitä itseäänkin. Minä siis kiskon vauhdilla mahdollisimman kaukana penkasta ja lapsi roikottaa penkan puoleista kättään maassa ja jarruttaa menoa. Ihan käy urheilusta, sanoisin mä. Kyllä siinä hien saa pintaan parin kilsan matkalla ihan heittämällä, eikä ainoastaan sitä vaan myös hermot tuppaa olemaan aika pinnassa kun viimein kurvaa kotiportista sisään.

Eilinen työpäivä meni jälleen viuhuen ohi ja kas, kivaahan siellä töissä oli. Tätä päivää en odotakaan ihan niin innolla, meillä kun on uintia ja kas, minulla ei ole niitä uikkareita. Olenkin koettanut miettiä olisiko minulla edes verkkareita jossain? Altaan vierellä valvoessa nekin olisi aika in ja pop, luulisin ainakin. 

Eilinen koti-ilta meni lähes yhtä viuhahtaen kuin se työpäiväkin, kotona kun olin vasta lähempänä neljää, kiitos speden halikeskustelun. Spede on todettu luottavaiseksi, sopeutuvaiseksi ja reiluksi rauhalliseksi kaveriksi joka ei kiusaa toisia. Ihan meidän spede siis, tosin kotonahan tuo on kaukana reilusta mutta se nyt oli arvattavissakin. Spede on myös hyvin innostunut kaikista touhuista ja on sopeutunut tarhaan yllättävän nopeasti. Niin, eilen aamulla lapsi ei vastustellut tarhaan lähtöä yhtään.

Kotona touhusin vauhdilla ruokaa, tonnikalapastakastiketta ja makaronia, teini oli tehnyt aamulla kanakastikkeen ja riisiä mutta se ei olisi millään riittänyt niin että olisi saanut tällekin päivälle täytettä jääkaappiin. Teini oli myös pessyt lattiat ja laitellut pyykkejä, tämä kun vietti eilisen kotona johtuen siitä ettei koululla ollut kuin ryhmänohjaajan tunti jonka vuoksi teini ei koululle mennyt. Menemättömyys oli sentään sovittu opettajan kanssa eli lintsannut tuo ei.

Illalla olin jokseenkin kuollut. Onneksi ukko on viimein uskonut että spede EI pääse iltaisin meidän sänkyymme unta hakemaan, ukon vieressä kun tämän tulee juteltua, höpistyä ja touhuttua tuntitolkulla. Hieman ennen kahdeksaa petiinsä kellistynyt spede oli unessa puoli yhdeksään mennessä ja nyt meillä on koettu vähän ajan sisällä toiseen kertaan ihme jossa spede nukkuu koko yön omassa sängyssään heräilemättä. Wuhuu!

Itse sain sinniteltyä hereillä täydellisten naisten ajan ja kas, eipä sitä unta tarvinnut kauaa odotella sen jälkeen. Uni on kiva juttu, on se. Tänä aamuna nousinkin tarmoa täynnä, siis nousin. Se tarmo katosi kuin vesi ankan selästä samantien kun liikautin kättäni, kuten sanoin, niska-hartiaseudulla ei uutta. Alan ihan oikeasti kallistua ajatukseen lääkärikäynnistä, tämä särky kun alkaa risoa tosissaan. Onneksi se ei häiritse kummemmin töissä, minä pystyn varsin hyvin istumaan avustettavan seurana ja kiertämään luokassa. 

Vaan taidanpa tästä siirtyä vähitellen muiden juttujen pariin. Hammaspesua, hiusten kesytystä ja vaatteiden pelmaamista olisi luvassa näille aamuhetkille. Se on moro ja viettäkää kivakivatiistai!