Jo on mennyt yöt levottomiksi spedellä mökkireissun jälkeen. Juuri ennen kunnon unta tulee ihana horretila ja pam, havahduin antamaan tuttia spedelle ainakin neljästi juuri siitä horteesta. Joka kerta havahduttuani meni kotvanen pidempään ennen kuin sain uudelleen unen päästä kiinni. Ärsyttävää! Ilmeisesti touhu on jatkunut vielä myöhemminkin yöllä, jossain vaiheessa yöllä havahduin siihen että ukko kömpi sänkyyn ja aamuneljän kanttiin havahduin siihen että ukko ei ollutkaan vieressä.

Ukko on ollut yllättävän hyväntuulinen koko sairastelunsa ajan, toivottavasti eilinen ei ollut alkua huumorin loppumiselle. Iltapäivällä ukon ympärillä leijui suorastaan kiukkuisuuden pilvi. Siinä määrin kiukkua jatkuva kipuilu on saanut aikaan, että illalla irkku kuunteli sängyssä kuinka ukko kiroili itseään ja jalkaansa olkkarissa. Kun olisi jotain jolla auttaa niin auttaisin, mutta kun ei ole. En minä sitä kipua pois saa vaikka tahtoisin, mutta ymmärrän hyvin että kiukuttaa.

Ihmiselle, joka on tottunut säännölliseen urheiluun ja touhuamaan kotosalla, ei voi olla helppoa vain olla. Joskus alkuvuosina minua ärsytti ukon pakottava tarve nostella painoja, tehdä kaiken maailman lihasliikkeitä ja venytyksiä koska laskin sen tietysti olevan pois perheen kanssa vietetystä ajasta. Enhän minä sitä silloin tajunnut elämänlaatua parantavaksi elämäntavaksi miehellä, itse kun en liikuntaa harrasta ja en ollut lähipiirinikään osalta siihen tottunut.

Onneksi tuon asian kanssa on kasvanut itselle vuosien saatossa järkeä päähän, ukko todella tarvitsee sen urheilunsa ollakseen hyvällä tuulella. Jo joskus vuonna käpy tämä sanoi kuinka kunnon rehkiminen on ainoa joka saa ketutuksen aisoihin, ja olenhan minä sen monesti näiden vuosien aikana huomannutkin. Onhan minullakin keinoni ketutuksen aisoihin laittamiseen, järjettömällä apinanraivolla siivoaminen musiikin soidessa lujaa taustalla. Mutta millä ukko sen ketutuksensa nyt saa hoidettua?

Suremallahan tämä ei parane eikä päätä vaivaamalla joten siirryn suosilla mukavampiin asioihin. Minulla kun on menossa "ole positiivinen"-kausi joka on muuten toiminut yllättävän hyvin. Oikein mikään ei ole kunnolla saanut mieltä mustaksi, ei rahahuolet, ei ukon kipuilu, ei lasten kenkkuilu eikä edes ukon eilinen ketutus. Jos joku on harvinaista niin tämä, yleensä kun kesä painuu loppuaan kohti tuppaa irkun suupieletkin taipumaan aste asteelta alaspäin. Jos itse saisin päättää niin tässä maassa olisi aina kesä, mutta onneksi en saa, veikkaan että moni talvi-ihminen pahoittaisi mielensä.

Eilen junnu tallaili tosiaan ihan omin päin sinne kouluun ja tallailipa sieltä vielä takaisinkin. Tai niin, menomatkalla tallausseurana oli isoveikka ja -sisko, takaisin tultiinkin luokkakaverin kanssa. Luokkakaveri sattuu asumaan reilun sadan metrin päässä meiltä ja kuinka ollakaan, tämän luokkakaverin äidin kanssa hoidimme aikanaan pojan 13v ja tämän sen aikaisen parhaan kaverin eli heidän samanikäisen poikansa eskarikuskauksia. Ja vieläpä periaatteella "synnytä sä eka niin mä hoidan sen ajan ja mä sit niin hoida sä se aika". Muutenkin meillä on hassun samanikäisiä lapset, vain spede ja heidän nuorimmaisensa rikkoo kaavaa. Jostain kumman syystä niitä lapsiakin on sama määrä kummallakin.

Koska matka meni niin mallikkaasti niin arvaahan sen, läksyjen jälkeen päivänpolttava kysymys kuului "saanko mennä hakemaan kaveria". Pakkohan se oli antaa vaikka hieman pelottikin itseä ja koko iltapäivä menikin sitten parivaljakon kulkiessa meidän ja luokkakaverin kodin väliä. Irkun pikkumiehestä on sukeutunut ihan oikea koululainen.

Illansuussa lähdin kauppa-asioille kaksin prinsessan kanssa, tälle ostamani farkut kun oli edelleen vaihtamatta. Sittarista ei löytynyt farkkuja jotka tälle olisi käyneet, neiti on todellakin kropaltaan hankalan mallinen lapsiasiakas. Kaikista pahimmalta tuntui kun tämä totesi kaksia housuja sovitettuaan että hänen on pakko alkaa laihduttaa. Että käänsi sydämestä, neiti ei todellakaan ole lihava eikä tällä ole mitä laihduttaa. Lihaksissa löytyy ja luissa ja miten niitä poistat laihduttamalla.

Muutenkin olen koko laihdutuskeskustelua vastaan, ainakin niin että lapset ovat kuulemassa mutta valitettavasti suvussa on useampikin jonka vakiolauseisiin kuuluu "pakko laihduttaa". Hullua tässä on lähinnä se, että kukaan heistä ei ole lihava lihava vaan korkeintaan onnistunut hankkimaan itselleen kilon tai kaksi ylimääräistä joka sitten kiristää niiden timmien aikojen farkuissa. Aionkin pitää tästä asiasta kunnon puhuttelun näille laihduttajille, prinsessan aikana ei tarvitse edes mainita sanaa laihdutus.

Jälleen kerran irkun pelastavaksi renkaaksi ilmestyi Kappahl. Mikähän siinä on, että sieltä löydän aina kaikki parhaat jutut omaan makuuni? Sieltähän ne prinsessan farkutkin sitten löytyi ja suoraan oikeaa kokoa. Kummitädin kanssa ostetuistahan jouduttiin lahkeita lyhentämään. Ja että ne onkin ihanat farkut sanon mä! Yksi asia kaupoilla farkkuja katsellessani kiinnitti tosin huomioni eikä suinkaan positiivisessa mielessä.

Vyötäröpituus. Miksi ihmeessä tyttölasten, ja siis todellakin LASTEN farkuissa matkitaan teinien ja aikuisten naisten mallia? Jumankauta sanon mä, pienestä pitäenkö pitäisi tyttölapsesta tehdä pikkuritsan näköinen? Farkkujen vyötärön ylettyessä juuri ja juuri peittämään pakarat ja osumaan navan alle. Hitto! En tiedä juurikaan kyseenalaisempaa pukeutumissuuntausta kuin muutamalla tenavalla tällä alueella on, nyt kolmannen luokan aloittaneet neidit kulki jo ekan jälkeen samanlaisissa kuteissa kun teini-iässä itseään puleeraavat misut. Jaiks!

Eihän se toki minun asiani ole miten kukakin lapsensa vaatettaa tai mitä antaa tämän tehdä, mutta kylällä jolla tiedetään ihan oikeasti jonkun hullun napanneen koulun vierestä pikkutytön kyytiinsä ja jolla on useamman kerran ollut puhetta siitä kuinka koulun lähellä liikkuu ajoittain hämäräperäisiä miesautoilijoita kyttäämässä lasten liikkeitä tuntuu suorastaan hullulta antaa tenavan näyttää pikkuteiniltä 8v vanhana. Saati että antaa tämän hengata puistossa joka on teinien ja spurgujen kokoontumispaikkana. Tai sitten irkun käsitykset on vain todella luutuneita.

Vaan nyt tuo saamarin kello on laukannut taas osoittamaan liki seiskaa ja edessä on jälleen yksi katastrofaalinen kasin aamu lähes koko porukalla joten joudun päättämään tämän päivittelypainotteisen raporttini tähän ja siirtymään herättelytoimiin. Se on moro ja viettäkää mukava torstai!