Talvi. Yäks. No joo joo, ensilumi on aina ihan mahdottoman kaunista ja ihanaa ja vaikkas mitä mutta silti. Yäks. Ensilumen jälkeen tulee loskaa, sitten lunta, loskaa, pakkasta, kylmää, liukasta, lunta, loskaa, jäätä, lisää kylmää, lisää lunta ja blaablaablaa. Jeps, talvi, ei tämän ihmisen juttu alkuunkaan.

No, kerrankin tässä talossa ollaan suunnilleen talvivalmiudessa. Miinus piha jota koristaa edelleen erinäinen määrä puutarhakapineita ja jossa pensasaita rehottaa. Se pensasaita on ukon työlistalla tänään joten melkeinhän tässä pitää toivoa, että päivän aikana päästään taas siihen loskavaiheeseen. Kymmenen senttiä lunta puskan päällä kun ei varmaankaan ole kovin kiva juttu pensasaitaa leikkoessa, luulen mä.

Niin ja se talvivalmius. Siis voitteko uskoa? Minä en uskoisi jos en omin silmin näkisi. Minä näet jaksoin kuin jaksoinkin eilen työpäivän jälkeen sännätä sinne kaupoille esiteinin, ex-prinsessan, kanssa. Nyt on neitosella uusi talvitakki, talvikengäthän tuli hankittua jo viime viikonloppuna, eikä siinä suinkaan kaikki. Junnu sai myös talvitakin, taisi muuten olla ihan ensimmäinen kerta ikinä (!!!) kun tämä sai ihan uuden eikä suinkaan käytettyä. Ohhoh! 

Se, miksi prinsessan nimitys muuttuu nyt ja tässä esiteiniksi lienee hyvinkin johdonmukaista kaikkien esiteinien kanssa vaatekaupoilla kiertäneiden äitien mielestä. Siis tsiisus! En mä tollasta, hyi hitto sä oot äiti NOLO, ei tällaisia hihansuita, hyi hitto mikä huppu, no en todellakaan käytä tollasta. Ja siis tätä rataa liikkeessä yksi, kaksi, kolme ja vielä neljä. Jossa esiteini totesi, että hei kuule äiti, oikeastaan siellä liikkeessä kaksi oli ihan just sellainen kuin mä tahtoisin. Aha. Ja sitten se aiemmin katsottu olikin maailman IHANIN talvitakki ikinä. Just.

Talvivaateosasto on siis kunnossa. Lasten osalta. Parit ulkohousut tosin joutunee vielä jossain kohtaa ostamaan mutta muuten. Kunnossa. Ja se jos joku on harvinaista se, yleensähän tämä on saanut aikaiseksi näissä talvivaatehankinnoissa vasta siinä kohtaa kun maa on ollut jo valkoinen ja pakkastakin ihan kohtuukivasti. Tietenkään en sitten huomannut, taaskaan, katsoa itselleni sen kummemmin niitä talvikenkiä kuin talvitakkiakaan mutta kenetpä se nyt yllättäisi. Skeittikenkälinjalla jatketaan siis.

Eikä tässä todellakaan kaikki! Tämänkin pikkukirpun alle on ilmestynyt talvirenkaat. Jes! Siellä nyt kuitenkin on yön aikana tullut likipitäen 10 senttiä lunta joten ihan hyväkin näin, sanoisin. Kaipa sitä suoraa asfalttitietä puksuttaisi ihan kesäkiekoillakin mutta jaa-a, tämän työmatka sisältää kolme (!!!) kiertoliittymää joista kaksi on rakennettu niin tiukoiksi ja kalteviksi, että niissä saattaa kärry lähteä käsistä ihan kesäkelilläkin jos nopeutta on himppanenkin liikaa. Ja se himppanen on siis todella vain himppanen. Lisäksi työmatka sisältää erinäisen määrän JYRKKIÄ mäkiä ja risteyksiä joten talvirenkaat kuulostaa todella hyviltä tässä säässä.

Mitä taas tulee eiliseen työpäivään niin todettakoon että jipiajee! Olipa kertakaikkisen antoisa ja palkitseva päivä, noin ihan kaiken kaikkineen! Ihan ensin, lapsi ei kertaakaan huutanut EI koulupäivän aikana. Tämä teki KAIKKI, siis ihan KAIKKI kouluhommat mitä pitikin ja mikä ehdottomasti hienointa, tämä suostui lukemaan lukuläksynsä opettajalle! Se, jos joku on saavutus sillä moiseen tämä on suostunut tarkalleen kerran aiemmin koko tänä syksynä. JES! Lapsi osallistui jopa kuvikseen johon hän ei ole suostunut aiemmin osallistumaan kuin kerran.

Ei nyt silti lähdetä ihan liioittelulinjalle eli toki sinne päivän viimeisille ohjaushetkille oli PAKKO saada pientä rajojen koettelua aikaan mutta hei oikeasti, se oli niin pientä että tämän lapsen kohdalla se oli melkein seinään vedettävän rastin paikka ja aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kun aiemmin lapsi on juossut piilosille NIIN kauas koulun sisällä kuin mahdollista ja mätkinyt jokaista vastaantulijaa nyrkillä niin nyt tämä jäi yhden kerroksen päähän rappusiin odottamaan tuleeko se ohjaaja tosiaan perässä vaiko ei. Yhtäkään mätkäisyäkään ei matkan aikana tullut joten jiihaa!

Ja ohjaajahan ilmoitti vähän matkan päästä ettei lähde kilpajuoksuun pitkin käytäviä ja on kovin kovin hämmentynyt ja pahoillaan siitä, että lapsen on ihan PAKKO päättää todella hienosti koululaisena sujunut päivä muuttumalla ihan lastentarhalapseksi. Tämä lastentarhalapsi-nimitys tuntuu olevan lapselle aika paha. Siinä kohtaa lapsi lähes aina jää miettimään ja muuttuu takaisin koululaiseksi. Paitsi tietysti silloin, jos tällä on pahan ahdistuksen päivä joita on aika-ajoin.

Lapsi otti kädestä kiinni ja käveli sievästi vierellä takaisin alakertaan jossa ilmoitti, että välipalalle ei takuulla silti tule kun ei ole nälkäkään. Tuli tuo, sitten lopulta, kun ikävä ohjaaja ilmoitti että legoleikit seuraavalta päivältä ipstä voidaan sitten unohtaa jos ei osata toimia sääntöjen mukaan. Välipalalla tämä koetti vielä laittaa ranttaliksi kieltäytymällä käsipesusta ja säntäilemällä kerran jos erään suuntaan jos toiseen, mutta siitäkin päästiin sillä että ohjaaja koppasi tämän syliinsä ja kantoi omalle paikalleen ruokalassa ja ilmoitti että se oli siinä sitten, se käsipesu ja välipalaa ei nyt edes tipu.

Oli muuten ensimmäinen kerta koko tänä aikana kun näin tämän lapsen silmissä kyyneleitä, tämä lapsihan on oikeasti tunnepuolelta hyvinkin huonossa jamassa sikäli ettei tämä osaa osoittaa oikeastaan juuri muuta kuin kiukkua tai hyvää mieltä. Lapsi otti ja huusi kuinka häntä pidetään nälässäkin vielä koulussa (tässä kohtaa olisi tullut nauru jos tilanne ei olisi ollut tämä mikä oli) ja kyyneleet kihosi tämän silmiin. Muutaman minuutin rauhoituttuaan totesin, että nyt on viimeinen tilaisuus osoittaa niitä koululaistaitoja tälle päivälle ja ohjasin lapsen käsipesun kautta välipalan noutoon.

Ja kyllä tämä sitten söikin, eli nälkä oli. Välipalan jälkeen lasta tultiinkin jo hakemaan ja olipa kertakaikkisen mukava antaa noutamaan tulleelle vanhemmalle positiivista palautetta lapsen päivästä sillä aika useinhan palaute on ollut lähinnä sitä negatiivista. Itsekin olen yhtenä päivänä tällä viikolla joutunut sitä antamaan, sitä negatiivista, yleensähän antamani palaute on lähinnä tyyliä "ihan suht hyvin meni päivä, vähän oli väsynyt päivä, tänään ei oikein kouluhommat maistunut, vähän oli tällainen riekaleinen päivä" jne.

Näin välitilinpäätöksenä tästä kolmen viikon rupeamasta voinen todeta että kehitystä parempaan on tapahtunut ja runsaasti lapsen kanssa. Ennen päivittäin muita mätkinyt lapsi ei ole tällä viikolla mätkäissyt yhtä ainoaa lasta, ennen joka päivä lähes kaiken ajan eristyksissä viettänyt lapsi on viettänyt kaikki nämä viikot omassa luokassa sitä yhtä kymmenminuuttista lukuunottamatta joka oli ekalla viikolla ja ennen ehdottomasti koulukirjoihin koskematon lapsi on kirinyt aapisen työkirjassa kaikki muut kiinni. Matikassa olemme tämän kanssa kasissa kun muut aloitteli juuri ysiä joten siinäkään ei voi oikein eroa sanoa olevan.

Ja nyt tämä että hän on suostunut, eikä ainoastaan suostunut vaan suorastaan kysynyt opelta "etkö lue muka mun kans nyt", tämä on ehdottomasti se jonka vuoksi rastin seinään vetäminen ei olisi alkuunkaan liioittelua! Ja sitä lukemista jaksoin kyllä kehua noutamaan tulleelle vanhemmallekin eilen ja voi kuinka vanhempi olikaan tyytyväinen ja hymy korvissa kun ulkovaatteita lapselle ojensi. Ihanaa! Ipssäkin tämä on löytänyt ihan oikeasti kavereita itselleen leikkiseuraksi joten... No, ei kehuta liikaa ettei tiputa korkealta ja kovaa heti tänään.

Vaan jaa kuulkaa. Tämä postaus on venynyt siinä määrin pitkäksi että tässähän on PAKKO ryhtyä tuunaamaan itseään työkuntoon. Se on siis moro ja oikein mahdottoman mukavaa perjantaipäivää kaikille!