Saako näin toivottaa... Toivotan nyt kuitenkin, selkä on kuin myllyn läpi menneellä, voi kura, kökkö ja hittiläinen sentään. Jo aamuyöllä kylkeä kääntäessä se tuntui törkeän pahalta, joka kerran sävähdin sängyssä hereille. Ei ole vanha uuden väärti ei. Sopisi muuten ajatella tuota irkun kun niitä autojen myynti-ilmoituksia selailee.

Monta autoa olen löytänyt, ja hiivatin monta hylännyt. 90-luvun taitteen Hondat on vieneet sydämen nyt noita autoja selatessa ulkomuotonsa puolesta mutta kappas, ruostetta löytyy vaikka muille jakaa jokaisesta mihin olen silmäni iskenyt. Mies löysi lähistöllä myynnissä olevan Toyotan, mutta minuun se ei iske. Väri on ankea (miehen sanoin, 15 vuotta vanhassa autossa sen ei ole väliä ja käytettyä ostaessa ei paljon väriä valkata), sisusta suorastaan ruma ja miten se voi olla niin kamalan likainen sekä päältä että sisältä?

Okei, jopa irkku tietää, että autot likastuu kun niillä ajetaan, olisittepa nähnyt irkun oman rakkaan (Voldemar vaan, kavereitten kesken) viime viikolla ennen pesulassa pyörähtämistä. Mutta silti, ehkä se auto kannattaisi kuitenkin imuroida sisältä ennen myynti-ilmoituskuvia? Tuokin on tainnut olla aika kauan myynnissä, tosin ehkä se sotkuisuus ei ole ainoa joka myymättömyyteen syynä, suurempi ongelma saattaa olla tämä joka irkkua nauratti kovin.

Autosta on kaksi ilmoitusta. Toisessa hinta on 30 euroa enemmän kuin toisessa. Toisessa ilmoituksessa omistaja/myyjä on laittanut auton tai siis itsensä sijaintikunnan 100 kilometriä toisesta ilmoituksesta poikkeavaan paikkaan. Eli kysymys kuuluu, missä auto on ja paljonko se maksaa? Onko sitä edes myynnissä? Luultavasti joudun vielä soittamaan kyseisestä kärrystä, mies kun ilmoitti eilen että minun sopii ostaa auto ihan ominkin päin, hänelle ei ole tarkkaa millä ajaa.

Olenko siis nirso, kun mies lisäsi vielä perään, että kannattaisi sitten ostaa vaikka sellainen Honda jos kerran se kelpaa minunkin ajooni? Tuota niin, myönnän, se onneton kirppu (Suzuki Swift) joka oli meillä muutaman kuukauden ajossa, ei ollut minun kulkuvälineenäni kuin kerran tai kaksi. Vihasin suoraan sanottuna sillä liikkumista, tosin en niistä syistä millä mies minua nyt kiusasi. Haluatteko kuulla, miten mies asian kuvasi?

Irkku on kuin kuka tahansa keski-ikäinen (TÄH!) nainen jonka on pakko saada Volvo perseensä alle, mikään pikkukirppu ei käy irkun imagoon. Näin siis sanoi mies. Tosiasiassa, irkku pelkää istua pikkuautoissa. Pelkään sekä ajaa niitä, että olla matkustajana. Miksi, luultavasti siksi, että kotoa tarttui isäpuolen iänikuinen uskomus siihen, että mitä enemmän peltiä ympärillä sitä turvallisempi auto.

Liekö osittain vaikuttanut myös irkun autoiluhistoria, johon ei kovin pieniä autoja mahdu. Eli ensimmäinen ajopeli oli Opelin farmari. Seuraava oli vanha diesel-mersu, farmari yllättäen tämäkin. Sitten siirryttiin Fordin farmariin, oikeastaan Opelin ja Fordin farkut olivat pienimmät autot joilla olen ajellut. Tämän jälkeen tulikin Renault Laguna farmari ja nyt sitten kulkupelinä Volvon V70.  Tosiasia myös tuo, että jos kirppukärryllä ajat kolarin niin jälki on luultavasti  tylympää kuin isossa autossa. Vai menikö tämä väärin?

Joten isojen autojen linjoilla olen sitten haksahtanut niihin Hondan Accordeihin ja Civiceihin. Oikeastaan mikään muu auto ei ole nyt napannut nettiautoa ja keltaista pörssiä pelmatessani, vaikka eipä tuo reilu 15 vuotta vanha Hondakaan taida mikään turvallisuuspaketti olla. On siinä kuitenkin enemmän sitä peltiä kuin pikku-Toyotassa tai pikku-Nissaneissa joita mies katsonut. Vaikeaa on, auton ostaminen.