On tämäkin aika herätä. No, toisaalta, onpa aikaa heräillä rauhassa. Vaan niin, eilen tosiaan vietettiin junnupäivää ja millainen päivä se olikaan! Oikeastaan moni asia selkiintyi vaikkakaan päätöksiä suuntaan tai toiseen ei vielä syksyn suhteen tehty. Junnun asia menee nyt OHRn käsiteltäväksi ja nähtäväksi jää mikä se lopputulema on. Ehdotuksia toki tehtiin, junnu on sikäli onnellisessa asemassa että pienluokan ope on ihan oikeasti ope joka pitää ennen kaikkea lapsen edun etusijalla, eikä koulun erityisopettajakaan jää pekkaa pahemmaksi.

Junnun kotiluokan opettaja saattoi himppasen loukkaantua palaverin aikana, ainakin tuo näytti siltä että tehdyt ehdotukset loukkasivat hänen ammattiylpeyttään. No, hän nyt ei ehkä osaakaan aina ajatella sitä lapsen etua ensimmäisenä, tai siltä minusta ainakin on usein tuntunut. Tosiasia kun on kuitenkin se, että kolmoset on kolmosia, ei vitosia, ei kutosia eikä suinkaan pikkuaikuisia joiden kanssa voi pitää kouluaikana lystiä.

Kolmonen on kaiken lisäksi todella vaativa luokka oppilaille joten koulutyö pitäisi ehdottomasti nostaa etusijalle ja vasta jos homma toimii ryhtyä miettimään voiko luokka tehdä jotain "ylimääräistä" kouluvuoden aikana. Nyt sitä ylimääräistä on ollut kouluvuoden alusta asti ja niin, aivan liikaa koko luokalle. On kierrätyskunkkuina toimimista, on kirpparipöytätoimintaa ja kuoroa ja vaikka mitä ja kaiken kruunaa se, että oma ope on lähes viikoittain pois ainakin päivän pari.

Näiden poissaolojen lisäksi oma ope hoitaa useampaa projektia yhtäaikaa ja valitettavasti tämä nostaa ne projektit luokkatyönsä edelle. Kevät on tuonut sinänsä helpotusta luokan tilanteeseen että siellä on nyt viimein ihan oikeasti kykenevä ohjaaja joka kykenee hoitamaan myös opettajan sijaisuudet ja pitämään luokan aisoissa. Luokkaan kun ei suostu edes sijaistamaan oikein kukaan, kertonee luokan kokonaistilanteesta ja levottomuudesta jotain?

Mutta niin, junnu. Junnun kohdalla asia jäi harkinta- ja OHR-vaiheeseen. Pääosan puheesta palaverissa hoiti pienluokan opettaja joka totesi että junnu on oppimistaitojaan ajatellen väärässä paikassa ja tosiasia on sekin, ettei tämä tule mistään maagisesta taikaiskusta muuttumaan rauhalliseksi lapseksi. Tämä on perusluonteeltaan vilkas ja tulee todennäköisesti aina olemaan mutta pienluokassa työt on sujuneet ja homma on toiminut.

Erityisopettaja komppaili vieressä, hänellä kun on tarkalleen sama käsitys lapsesta ja totta tosiaan, ei hänkään pidä pienluokkaa alkuunkaan oikeana paikkana junnulle. Jos pelkän eloisan ja vilkkaan luonteen vuoksi lapsia ryhdyttäisiin sijoittamaan pienluokille niin kouluhan olisi kohta väärällään pienluokkia. Junnu kuuluu isoon luokkaan ja ei, junnun takia isossa luokassa ei tarvitse olla edes ohjaajaa, riittää kun opettaja näkee hieman enemmän vaivaa työssään ja käyttää junnun kohdalla toimiviksi keinoiksi todettuja metodeja. 

Junnun kotiluokan opettaja totesi että eihän hän tiedä mikä hänen luokkansa tilanne on syksyllä. Tällä hetkellä siellä on levotonta ja luokassa on niin haastavia oppilaita ettei hän mielellään ottaisi junnua sinne mutta syksyllä kaikki voi tosiaan olla toisin. Minä puolestani kuulutin kestävien päätösten perään. Samaan yhtyi pienluokan ope kuten myös erityisopettaja sillä onhan se niin että nyt kun lasta on mielivaltaisesti heitelty miten sattuu niin enää sitä ei voida tehdä.

Koulun vaihtokaan ei voi oikein olla se johon nyt lähdetään vaan ensin pitäisi kokeilla oman koulun sisällä ratkaista tilanne ja näin ollen pienluokan opettaja heitti ilmaan ajatuksen siitä että junnu siirtyisikin toiseen isoon luokkaan. Tässä kohtaa kotiluokan opettajan ego sai kolauksen. Onhan se toki varmasti vaikea kohta jos tällaiseen siirtoon lähdetään, en epäile hetkeäkään. Aikuiset kun on niitä joiden pitäisi pystyä työskentelemään koulumaailmassa kaikkien oppilaiden kanssa ja toki, opettajan itsetuntohan tässä on se joka sen kolauksen saa.

Lopputulema palaverin osalta oli siis se, että junnun asiaa käsitellään OHRssä ja luokkavaihtomahdollisuus on se joka on ensisijaisesti harkinnassa. Pienluokassa jatkaminenkin kun toki olisi yksi mahdollisuus mutta kun se ei oikeastaan ole mahdollisuus. Junnu kun ei tosiaan kuulu sinne pienluokkaan oppimistaitojensa ja käytöksensä puolesta. Kuka tahansa lapsihan hyötyisi pienluokkaympäristöstä, sekin on totta, mutta pienluokkapaikkoja on vähän ja junnu on saanut olla tämän koko vuoden pienluokalla vain ja ainoastaan siksi että siellä on ollut tilaa.

Palaverin päälle paiskittiin kotvanen töitä ja kas, kohta oltiinkin jo menossa kohti taysia. Nyt suomin kyllä itseäni! Olenkohan sittenkin haukannut liian ison palan kakkua kerralla? Onko se tämä opiskelu joka sotkee niin täysin kykyni tehdä havaintoja junnusta? Argh! Junnulla kun on selvästi vauhti kiihtynyt parin-kolmen viikon ajan ja tällä viikolla sen on huomannut jo selvääkin selvemmin myös koulussa. Silti, minä olen kiinnittänyt niin paljon huomioa siellä luokan muihin oppilaisiin että vasta eilen heräsin todella siihen kuinka levoton lapsi onkaan.

Tai ei, ei ehkä niinkään levoton, mitä kouluun tulee, vaan haluton. Jaksamaton. Hankala. Tämän havainnon tein käsityötunnilla kun lapsi lötkötti pöytää vasten ja ei tahtonut osallistua mihinkään. Olihan siitä viitteitä jo viime viikollakin mutta kässyissä oli paikalla toinenkin ohjaaja joka otti rivakan taktiikan junnun kanssa ja sai kuin saikin tämän tekemään töitä kanssaan. 

Taysissa meille osui näet ihan oikea lääkäri. Eikä mikä tahansa lääkäri vaan aikuinen nainen joka kyseli tarkkaan ihan kaikki ummet ja lammet junnun viimeaikaisesta voinnista, kyseli lääkkeet, talven sujumiset ja suunnilleen kaiken mikä vähänkin voi liittyä astmaan. Tämän jälkeen lääkäri kuunteli keuhkot, kurkkasi kurkkuun ja korviin ja ryhtyi kertomaan spirometrian tuloksista. Kaikessa karuudessaan kun tilanne on nyt se että junnun hoitotasapaino on jälleen kerran ihan hanurillaan. 

Miten ihmeessä minä en ole huomannut? Tai siis olen toki huomannut että se vauhti on lähtenyt kiihtymään mutta miten ihmeessä minä en ole osannut laskea yhteen yksi plus yksi? Tämä sama kun on toistunut joka ainoa kerta kun hoitotasapaino ei ole ollut kunnossa ja joka ainoa aiempi kerta minä olen hoksannut tilanteen hyvinkin vikkelään ja lisännyt lääkkeitä. Voi tsiisus! Laihaakin laihempi puolustus mutta luulenpa että tämä hoksaamattomuuteni johtuu osin siitä että tämä vauhdin kiihtyminen on osunut nyt juuri samoille viikoille kun väänsin esseetä, tein näyttösuunnitelmaa ja aloin sitä näyttöä tehdä.

Voi pska. Kaikkia hienoja nimityksiä en nyt edes muista mutta joku arvo spirometriassa kertoi siitä ettei hoitotasapaino ole kunnossa ja toisaalta siihen hoitotasapainon epäkuntoisuuteen viittasi myös se, että junnun puhallusarvo nousi 26% avaavan jälkeen. Lääkäri kuvasi tilanteen olevan kuin siellä keuhkojen suulla olisi tulppa. Osa keuhkokudoksesta olisi jumissa eikä ottaisi auetakseen hoitavalla jolloin lapsi ei tosiaan saa sitä happea niin paljon kuin pitäisi. 

Mihinkään lääkevähennyskokeiluihin ei lähdetä ja sillä siisti, tämän "tukoksen" takana kun voi osaltaan olla juuri se kevyemmän lääkkeen kokeilu joka, onneksi, ei kestänyt kovin kauaa. Osasyy voi olla myös siitepölykaudessa, olkoonkin ettei se koivualleria edelleenkään näy junnulla testeissä. Hän ottaa junnun uudelleen spirometriaan syksyllä ja nyt hän lähettää tämän tekemään jonkun, hieno nimi taas, testin joka kertoo miten tässä ja nyt toimitaan.

Hyvä lääkäri on oikea taivaan lahja, niin se on, sillä tämä lääkäri keskeytti oman puheensa moneen otteeseen kysyäkseen onko minulla jotain mielessä tai kysyttävää. Oi! Junnu siis lähti hoitajan kanssa siihen johonkin hieno nimi-testiin ja minä jäin kotvaksi lukemaan lehteä. Se hieno nimi-testikään ei onnistunut kuten olisi pitänyt, lapsen keuhkoissa ei vain happi riittänyt. Tämäkin tuki lääkärin käsitystä siitä ettei sinne tosiaan pääse happi keuhkoihin kuten pitäisi, olkoonkin että lapsi puhaltaa komeita arvoja PEFiin.

Junnun hoitoa muutetiin sen verran että seuraavat kaksi viikkoa tämä ottaa vartti ennen hoitavaa lääkettä avaavan alle ja sen jälkeen jatketaan normaalisti pelkällä hoitavalla. Samalla lääkäri kertoi flunssan uusista hoitosuosituksista joiden mukaan hoitavaa ei tuplatakaan tuosta vaan vaan ensin kokeillaan helpottaako olo muutamassa päivässä avaavan tehokuurilla. Avaavaa saa siis tuolloin ottaa jopa kuudesti päivässä kaksi annosta kerralla. Jos tehokuuri ei auta niin vasta sitten hoitava tuplataan.

Vuosien jälkeen sain mukaani myös oirepäiväkirjan. Täyttelin siihen iltasella junnun käyttämät lääkkeet ja totesin että voi tsiisus. Lapsihan on kävelevä lääkeopas. Kaikki lääkkeethän ei ole jatkuvassa käytössä, mutta aika moni kuitenkin. No, nyt odottelemme mihin suuntaan tämä tehokuuri lähtee junnun oloa viemään, toivonpa tosiaan että hyvään. Junnu kun on, ihan oikeasti, tuskainen ja haluton ja levoton ja minä, mänttien mäntti, olen kuitannut olotilan kevätväsymyksellä.

Kotona touhasin sapuskaa, ruokin tenavat, ihastelin pojan 17v saamaa armeijan kutsuntakirjettä ja touhasin sitä ja tätä. Junnun kanssa keskustelimme tämän astmasta ja olosta ja luulenpa että lapsen omakin mieliala siinä hieman parani. Tyhmähän lapsi ei ole, tämä ei vain osaa vielä itse lukea omaa oloaan ja äiti, niin, äiti otti ja missasi koko jutun tällä kertaa. Ai että olen itselleni oikeasti kiukkuinen tästä, lapsihan tässä on ollut se joka on kärsinyt siitä että äiti on sokea kuin lepakko!

Illansuussa sain vielä jonkun omituisen herätyksen. Siis oikeasti! Pojan 15v rippijuhlat on reilun KAHDEN VIIKON päästä! Tämä näyttö nyt tosiaan on saanut minun aikakäsitykseni ihan sekaisin! Eilen illalla sain kuin sainkin hiottua vieraslistan kuntoon ja kas, laitettua kutsutkin vieraille. Ensimmäiset ilmoittautumisetkin sain jo joten edetty on. Pojan palattua kyliltä teimme vielä alustavaa listaa tarjoiluista ja huh huh. Ensi viikolla pitää OIKEASTI alkaa töihin.

Vaan jaa. Luulenpa että nyt siirryn ihan muihin töihin, ehkäpä lukaisen aamu-uutiset ennen kuin täytyy ryhtyä lastenherättelypuuhiin. Spede-parka joutuu heräämään hyvissä ajoin sillä tänään teemme siirtymämme kävellen ja sehän tietää sitä että vartti seiskan jälkeen meidän on syytä olla ulkovaatteissa. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaperjantai!