Osui se. Oksennustauti. Eilen hain spedeä tarhasta ja lapsi totesi ensi sanoikseen "maha kipee". Sama värssy jatkui puolet kotimatkasta, vasta loppumatkasta lapsi kärryissä hiljeni ja keskittyi puolittain makaavassa asennossa tuijottelemaan saappaidensa kärkiä. Sillä samalla sekunnilla kun nostin tenavan kotipihassa pois kärryistä ja asetin koivilleen seisomaan tämä oksensi. Siinä tuli välipalat, päiväruoat ja taisi joukossa olla osa aamupalastakin. Just.

Janohan siitä toiselle tuli ja kas, lantattu mehu koki alle viidessä minuutissa saman kohtalon kuin ne välipalat, päiväruoat ja aamupalatkin. Lapsi oli vähintäänkin voipunut, hyvä kun tämä jaksoi eväänsä liikauttaa sen päälle. Kunnes parin tunnin päästä lapsi pyysi vettä. Hieman ennen seiskaa tämä pyysikin jo jogurttia. Ja hurraa, ne eväät ei ole enää ulos tulleetkaan joten ilmeisesti mahatauti oli pienellä pikamallia.

Itselläkin väänsi aika iloisesti mahasta siinä tarhalta kotiin kävellessä ja sanotaanko nyt vaikka niin että kotona olin enemmän kuin iloinen vessan vapaana olosta. Oksennellut en sentään ole, mutta vessa on osoittautunut tosi käteväksi istuskelupaikaksi. Yöllä minut herätti prinsessa joka seisoi sängyn vieressä todeten oksentaneensa. Eli jepjep, aika pikana tämä tauti täällä nyt kieppuu, huomaan mä. Toivottavaa olisi että junnu tajuaisi suorittaa oksenteluosionsa myös vielä tänään, huomenna kun olisi aika tarpeellista päästä töihin.

Oma ope kun lähtee koulutukseen ja tilalle tulee pariksi päiväksi sijainen. Jos olen vielä huomisen pois kuvioista tietää se sitä että sijaiselle pitää kirjoittaa tarkemmat ohjeet päivien kulkuun kuin nyt joten olis ihan jees päästä työmaalle. Muutenkin luokka tuntuu käyttäytyvän siistimmin ja vähemmällä sähläyksellä kun siellä istuu edes tuttu avustaja jakkarassa sijaisen aikana. Nähtäväksi jää, ainakaan toistaiseksi junnu ei ole aukonut suutaan päästääkseen sieltä mitään ylimääräistä ulos. Jos sitten sammakoita ei lasketa ylimääräisiksi sillä tyylillä kuin tässä tarkoitin.

Junnulta kun irtoaa aika-ajoin kertakaikkisen koomisia heittoja. Yhdeksi näistä heitoista lasken muutaman illan takaisen toteamuksen siitä kuinka isillä on iso pippeli ja hänellä on puolestaan pikku-vääpeli. Ei kannata kysyä mistä lapsi on moisen nimityksen keksinyt, meillä kun ei ole vääpeli-sanaa taidettu mainita edes ukon armeijamuistojen yhteydessä. Nukkumista yrittäneille vanhemmille moinen yhtäkkinen heitto yläsängystä peittojen alta sai aikaan naurukohtauksen.

Vaan kuulkaa, siirryn nyt herättelemään koululaisjoukkoja, niitäkin kun täältä löytyy silti vielä muutama kappale. Se on moro ja viettäkää kivakivatiistai, minä pyrin samaan vaikka epäilen ettei tästä kivakivaa saa tekemälläkään.